torstai 27. helmikuuta 2014

Pesänrakennusta

Keväällä naiselle saattaa iskeä sisustusvimma. Tänä vuonna se tuli tähän taloon pikkuisen aikaisemmin. Tiesin jo rakennusvaiheessa kyllästyväni ruskeisiin seiniin, mutta ruskeat niistä silti tehtiin.

Pari vuotta tuijottelin ruskeita seiniä ennenkuin naksahti. "Nyt valoa tähän mökkiin kiitos!" Ostin maalipöntön, se lojui eteisessä muutaman päivän, sitten mies nosti sen hattuhyllylle. Siellä se odotteli muutaman viikon, kunnes sain inspiraation ruveta listoja teippaamaan. Illalla lasten mentyä nukkumaan saikin ruveta maalaamaan. Kolme kerrosta se vaati peittääkseen tasaisesti, mutta lopulta hyvä tuli. Ja valoisampi..? Olin suunnitellut hankkivani seinälle hyllyjä, joihin lasten kuvat saisi esille. Kun sellaista pölynkerääjää en saanut hommattua, ajelin eräänä aamuna Euroaittaan, löysin halpoja puisia kehyksiä ja naputtelin ne seinälle. Tuikkukoriste näytti orvolta takan päällä, kivasti senkin sai asennettua seinään. Sitten suurin unelmani. Piano. Olin aikonut ostaa sellaisen veronpalautuksista' sitten joskus'. Faari ehti kuitenkin ensin. Äiti soitti ja kysyi milloin haen heiltä pianon pois. Faari (isänisä) tuo 11. päivä pienet urut, ja piano pitää saada pois niiden tieltä. Samana iltana ukkokulta, serkkupoika sekä pari velipoikaa roudasivat aarteen tänne. Vanha se on, kulunutkin, mutta kaunisääninen ja hyvä soittaa. Ihana. <3 Kirjahyllystä aion vielä hankkiutua eroon, sohvan haluaisin vaihtaa ja matot kaipaa pesua. Sitten olisikin jo aika vaihtaa keittiöön lattialaatat ja olohuoneeseen laminaatti. Autotalli ja talon laajennuskin on suunnitteilla. Ihana asua omassa! ;)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Äiti, mietis nyt vielä..

Tekis mieli karjaista jo, että Viekää ne kirjat takas hyllyyn, JUST NYT. Mutta kun tässä istun ja seurailen lasten leikkejä, tulipa mieleeni kysymys, MIKSI? Se homma (siis kirjojen kerääminen) on ihan yhtä iso tunnin tai parin kuluttua, kuin nytkin.

Sama kysymys joskus heräsi, kun hermostuin nähdessäni kaaoksen olohuoneessa. Lasten silmin se oli yybermagee maja, sohvatyynyistä, peitoista, tyynyistä ja pikkujakkaroista tarkkaan balanssiin aseteltu.

Äiti on ihan tyhmä kun se rajoittaa lasten luovuutta. Koska silloin äiti ajattelee vain itseään,  ja sitä, kuinka se siivoamimen onkin vain niin inhottavaa. Ehkä äitin pitäisi ajatella aina lapsen aivoilla ennenkuin kieltää. Ehkä äitikin muistaisi kuinka kivaa se majojen rakentelu olikaan. Ja se kun puettiin uikkarit päälle, vedettiin kaapista pyyhkeet, laitettiin 'eväät' koriin ja lähdettiin siskon kanssa uimaan  -olkkarin karvamatolle.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kun on lapsesta kyse...

Suututtaa niin maan perusteellisesti terveyskeskuksen toiminta täällä perähikiässä. Soitin aamulla 9.45 lääkäriin, kyse 1-vuotiaasta joka loukkasi jalkansa. (Isoveli 2-v pudotti kaapin päältä suolakivilampun ja tyttö jäi alle) Lääkäri laittoi ajan hoitajalle, klo 14.00(!!) koska lääkäriaikoja ei ollut. No tyttö kirkui kotona itsensä uuvuksiin, nukahti ja heräsi kesken kun piti lähteä.. Hoitaja katsoi, "pitäisi näyttää lääkärille, voitte mennä heti pääterveysasemalle, tänään otetaan täältä potilaita koska meidän lääkäri on sairaana". Just  joo. Miksei tuota voinut sanoa jo aamulla puhelimessa???? Nyt klo 14.30 on hieman hankala järjestää asiat niin, että ehtii tytön kanssa kahdestaan sinne ennen neljää jolloin röntgen menee kiinni. Sanoin ettei se onnistu. "No kyllä kun on lapsesta kyse, asiat pitäisi hoitaa mahdollisimman nopeasti". Olen samaa mieltä. Tajusit sen vain hiukan liian myöhään. No mennään huomenna sitten.. Jos pää on kasassa vielä silloin, jatkuvaa kipuitkua on rankkaa kuunnella..

lauantai 8. helmikuuta 2014

Pyydän teitä,
lukekaa Aale Tynnin Rohdinmekkoballadi,
niin kerron sen jälkeen tarinan,
jonka nimenä voisi olla äitiysmekkoballadi
ja joka voisi alkaa:
Ja äitiysmekko yllään oli vaimosella,
joka tuli klinikkaan synnyttämään
yhdeksättä lastaan.
Hän tuli kaukaa järvien ja metsien takaa
ja oli niitä, jotka tulevat taas ja taas.

Vaikka siellä sipistiin ja supistiin,
hän käveli rohkeasti kuninkaan luo
ja sopeutui hovitapoihin.
Mutta kun häneltä kysyttiin yhä uudestaan:
Mitenkä te luulette jaksavanne?
Ettekö yhtään ajattele?
Montako te vielä aiotte?
Eikö nyt oltais järkeviä?
hän vaikeni
aivan kuin olisi ajatellut:
Ei, kuningas, et kaikkea tiedä.

Näin hänen katsovan miehensä
ja kahdeksan lapsensa kuvaa
ja hymyilevän.
Ja hän halusi pian takaisin maahansa,
missä hän voi vapaasti itkeä ja nauraa
ja missä on kevyt kulkea.

Kuulin hänen laulavan sille yhdeksännelle
vanhasta kehtolaulusta:
"Taivahast'on lapsi tullut, taivahan tulen kisoista,
Luojan lemmen leikinnöistä, ei vahingon valkeoista"

Hän kiitti ja lähti  kääröineen omaan maahansa.
Minä näin hänen kulkevan äitiysmekossaan
ja tiesin hänen unohtavan neuvot kuninkaan.
Minä ikkunasta katsoin ja kauan vaikenin
ja sanoja kehtolaulun minä hiljaa muistelin.

Runon tekijää en tiedä. Tällä on kuitenkin helppo kuvailla tämänhetkiset mietteet. Olen kohdannut nuo kysymykset, olen surrut niitä. Olen itkenyt julmia kommentteja ja hävennyt sitä, mitä minun ei tarvitsisi. Rv tänään 10+1. Jos kaikki menee hyvin, viidennen lapsemme LA on 4.9. <3

maanantai 3. helmikuuta 2014

Hiljaiseloa.

Elämä on tällä hetkellä vain selviytymistä päivästä toiseen. Eipä jaksa tehdä oikeastaan mitään, mutta eipä sitä viitsi surra, aina voi pitää ovet lukossa niin, ettei kukaan näe tätä kaaosta..

Pyykkivuori kasvaa, koneellisen pesen silloin tällöin, ja unohdan laittaa sen kuivumaan. Kodinhoitohuoneessa liikkuminen on mahdotonta, sillä  lattiaa (sitä pientäkään) ei näy. Joku päivä sitten reipastun..

Lattiat ovat likaiset. Keittiöstä olen sen joutunut hammasta purren muutaman kerran pesemään, kun joku on kaatanut maitolasinsa. Imurin raatokin on vähemmällä käytöllä kuin ikinä ennen. Levätkööt sekin raukka. Pitäisi muutenkin hankkia  uusi työkalu. Ehkä sitten kun tästä taas pääsee tolpilleen.

Sormenjäljet peittävät ikkunat ja lelut, parittomat sukat, kirjat ja nokkamukit lojuvat olohuoneen lattialla. Ei niitä kukaan kerää edes komennosta, niin enpä viitsi minäkään. Ehkä tämä talo pysyy vielä hetken pystyssä.

Ompelukoneet pölyttyvät työhuoneessa. Olohuoneen verhot pitäisi lyhentää, ja keittiöön keksiä jouluverhojen tilalle toiset. Onhan tässä vielä aikaa.

Äiti on kotona, kirjaimellisesti vain ON. Mutta edes on. ;) Ja laittaa ruokaa, ihan väkisin, mutta tekee sitä joka tapauksessa. Isommat  pojat ovat saaneet vuorotellen tyhjätä tiskikoneen, äiti täyttää sen, jos jaksaa. Ja mies yrittää ymmärtää.

Tänään jaksoin olla lasten kanssa ulkona rakentamassa lumilinnaa. Ja ukkokin tuli auttamaan. Naapurinkin kanssa ehdittiin jutella pitkät pätkät. Kaikki on hyvin. <3 Ehkä jo kuukauden päästä uskaltaa avata ovet lukosta. ;)