Arkiaamu

Kahdeksannen avioliittovuoden ensimmäinen päivä. Kello soi ensimmäisen kerran 7.45. Lapset olivat könynneet peittoinensa isin paikalle ja jalkopäähän. Vauvan kanssa tuli taas valvottua yöllä, joten kello torkuttaa 8.09 saakka ennenkuin noustaan ylös.

Puurovesi kiehumaan, eskarilainen nostaa metelin, kun äiti käskee laittamaan pitkät kalsarit jalkaan. Yöllä on ollut ensimmäinen pakkanen ja nurmikko on vielä kauniin kuuran peitossa. Aurinko pilkistelee ja vauva kitisee. Puurot lautasille, isot pojat tulevat käskemättä pöytään. Seuraava vääntö on eskarilaisen ulkohousuista. Äiti voittaa taas. Syötän vauvaa sohvalla samalla kun seuraan ikkunasta, että poika pääsee taksiin. Nuoremmat malttavat irtautua lego-leikistään ja tulla syömään. Taksi käy pihassa 8.43.

Vaipat vaihtoon. Ensin vauva, sitten kolmevuotias. Samaan sarjaan vielä Neiti-kaksi-vuotta. Sukkahousuista oli taistelu jo eilen, joten tänään puettiin isoveljelle ensin Salama McQueen -sukkahousut. Ne oli tytön mielestä hienot, ja nätisti meni omatkin sukkikset jalkaan kun ei velipoikakaan pannut hanttiin.

Nelivuotias vinkuu tietokoneelle. Äiti on tyhmä eikä kirjoita salasanaa. Vauva pääsee hetkeksi isoveljen syliin. Sitten kolmikko kiipeää yläkertaan leikkeihinsä. Vauva yrittää jo kovasti jutella. Istutaan sohvalla ja ihmetellään. Kunnes tärähtää ja alkaa lämmittää. Kura nousee kohti bodyn niskaa. Body menee roskiin ja muistan taas että pyykinpesuaine on lopussa. Pitää tehdä kauppareissu jossain kohtaa.

Isommat ilmestyvät alakertaan. Hetki juostaan olohuoneessa hippaa, tapellaan ja uhotaan. Lopulta äiti hermostuu ja meno hiljenee taas lego-leikiksi yläkerrassa. Vauva vaatii lisää ruokaa. Syötän taas ja komennan samalla yläkerrassa pikkuveljeä kiusaavaa nelivuotiasta. Tyttö löysi  nukkevauvansa ja  tulee hoitamaan sitä äitin viereen sohvalle. Vauva nukahtaa. Kello on 9.56 ja alan suunnitella aamukahvin keittoa. Suihkuunkin olisi mukava ehtiä. Missähän mun villasukat mahtaa olla..? Ehkä laitan takkaankin tulet, kun saatiin tämmöinen ihana pakkasaamu. Onneksi tänään ei ole kiirettä mihinkään.

Leimattu

Taas on vanhoillislestadiolaiset vedetty suurennuslasin alle, ja nyt syljetään. Tekisi mieli laittaa silmät kiinni kaikilta ilkeiltä kommenteilta ja herätysliikkeestä vikoja kaivelevilta kirjoituksilta. Miksette jo anna olla? Miksi yleistätte? Miksette ota selvää ennen pilkkaamista ja tuomitsemista?

Tällaiset "olen läheltä seurannut", "oman kokemukseni mukaan", "kaikki tuntemani lestat", herättävät kysymyksen: ihanko todella NYKYPÄIVÄN vanhoillislestadiolaiset? Ettei sieltä 70-luvulta? Tai esikoislestadiolaiset? Nämä kaikki on valitettavan usein sotkettu yhdeksi "oon kuullut" -klöntiksi.

Toinen uuden kirjan kirjoittajista puolustautuu somessa sillä, että haluttiin antaa ääni niille väsyneille ja alistetuille suurperheien äideille, jotka tarvitsevat apua. Nyt uutisointi ja keskustelu on niin negatiivista ja syyllistävää, jopa pilkkaavaa, että tuskin avun pyytämisen kynnys ainakaan madaltui! Nyt kaikki lestadiolaisäidit on leimattu 'aivottomiksi synnytyskoneiksi' ja meidän lapsemme yhtä toivottomiksi tapauksiksi, koska 'he joutuvat ottamaan liikaa vastuuta liian pieninä, kun vanhemmat eivät jaksa ja ehdi kaikkia lapsiaan hoitaa'.. Mihin tällä pyritään? En usko että tämä sävy kumpuaa yhteiskunnan auttamishalusta.

Tottakai jokainen suurperheen äiti on joskus väsynyt. Ja ihan taatusti sitä on myös se työssäkäyvä yhden lapsen äitikin. Ihan varmasti traumaattisia synnytyksiä ja vaikeita raskauksia on heilläkin, jotka 'tekevät' vain sen yhden, tai korkeintaan kaksi. Mutta onko lestadiolaisäiti huonompi kuin ei-uskova suurperheen äiti? Miksi se, että kuuluu vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen tekee siitä äidistä muun maailman sylkykupin?

Joku heitti jossain kysymyksen, miten iso perhe voi selvitä vain yksillä tuloilla. Ratkaisuja on yhtä monta kuin on perheitä. Yksi yhteinen tekijä on ahkeruus. Lapset ovat saaneet oppia vastuunkantoa jo kotona. Ajatella, että sitäkin voi oppia sopivasti eikä liikaa. Ahkerat ihmiset perustavat yrityksiä. Toinen ahkera rakentaa talon, jonka myy, ja tekee hiukan voittoa. Hän tekee uuden talon ja saa  taas hiukan voittoa. Kolmas talo saattaakin olla jo velaton, ja siinähän on ison perheen mukava asustella. Lapsilisät käytetään lasten hyväksi siinä missä muukin perheeseen tuleva raha. Auto ostetaan usein käytettynä, tai osamaksulla. Ja pitkä penni säästyy siinäkin kun lapset hoidetaan kotona, eikä tarvitse maksaa isoja hoitomaksuja. Ruokaan seitsemän henkilön perhellä menee rahaa viikossa saman verran kuin pariskunnalla, joka käy päivittäin ravintolassa.

Ennakkoluulot on päivän sana. Ennakkoluulojen vuoksi jokainen vl-äiti joutuu taas tarkkailun alle. Ne, jotka jaksavat hyvin ovat varpaillaan, puolustusasemissa. Ne jotka uupuvat, esittävät pirteää, tai katkeroituvat. Joku piiloutuu, joku hakee apua. Jokaisella on oma tarinansa. Älkää yleistäkö.

Jospa nyt sitten...

...alkais helpottaa tää imetystouhu. Viimeset pari päivää leikitty taas rintapumpun kanssa. Sammas vaivaa EDELLEEN. Nyt on kokeiltu kaikki: puolukka, vissy, SITRUUNA. On pyyhitty vauvan suuta ja huuhdeltu rintoja. Ja rinnanpäissä syvät haavat on ja pysyy ja kirvelee ja vuotaa verta. On syöty rautaa ja vitamiineja, sammas nimittäin saattaa tulla niiden puutteesta..

Tänään käytiin taas neuvolassa. Viime perjantaista (nyt on siis keskiviikko) pojalle on  kertynyt painoa 300grammaa lisää, ja pituuttakin kokonainen sentti! Siis viidessä päivässä! Huhhei, ei ne hammasta purren lypsetyt maidot hukkaan oo menny. :D Ja tosiaan, tällä kertaa ihana neuvolantäti haki lääkäriltä reseptin, jolla sai ihan oikean lääkkeen sammaksen hoitoon. Jospa nyt alkais paranemaan kaikki: äiti, pojan mahavaivat, vaippaihottuma ja suu. Ihana kodinhoitaja oli neuvolareissun aikana ehtinyt  keittää kaikki tutit ja pullot.

Illalla pääsin vähän kaupunkiin. Kävin eskarilaisen kanssa ruokaostoksilla Prismassa. Samalla haettiin keittiöön uusi vahakangasliina ja ostettiin pojalle uudet kengät, edellisistä kun varpaat irvistää. Ajatella että viime vuonna kengät jäi vielä seuraavalle käyttöön. :D

Huomenna sitten pieniä siivoiluja tämänpäiväisen viikkosiivouksen päälle, kun illaksi on kutsuttu rotinavieraita. Toivottavasti joku tulee, tai löytää tänne perämettille. ;) Ja voi kun ne tois kaikkia ihania herkkuja! :D Ja se vertaistuki..<3

Päästiin liikkeelle

Ihan huippua! Neljävee pyörällä, kolmevuotias potkumopolla, neiti istui rattaissa jalkatuen päällä, vauva kantokopassa. Pitkästä aikaa täällä!

Luojan lykky

Tämä ihana poikanen..<3 Sammas alkaa olla taipumaan päin, vielä me se selätetään. Imetys alkaa taas sujua..

Vauvoissa on sellainen henkireikä, hyvä syy istua pikkuinen sylissä sohvalla ja 'nuuhkutella'. Joskus sitä ehtii selailemaan nettikirppareita, josta tehtiin tämmöinen löytö. Mahtava, ja ennenkaikkea leikkiä kestävä nukkekoti pian 2 vuotta täyttävälle neitokaiselle synttärilahjaksi. <3

Ja onni oli sekin, kun satuin huomaamaan pienen ilmoituksen, jossa lahjoitettiin lastenrattaat niitä tarvitsevalle. Laitoin heti viestiä, sillä tuplarattaat hajosivat suviseuroissa, eikä retrovaunuja raaski hiekkateillä pilata. Ilman rattaita olo on aikalailla sidottu. :) Ja mikä yllätys oli, kun rattaat olivat näin hyvässä kunnossa! Pesin kankaat ja pumppasin renkaisiin ilmaa. Ihan loistavat ja kevyet työntää! Oon kyllä ihan mielissäni. :D

Tässä murunen nukkuu tyytyväisenä kantokopassa iltalenkin jälkeen. Lenkki oli muuten ensimmäinen ainakin vuoteen! Ja oli kyllä mahtava kävellä hiljaisia teitä omissa mietteissä.. Ehkä innostun huomennakin..? Hyvä mieli...<3

Some

Mä en sit enää ikinä kirjota minkäännäköstä päivitystä facebookkiin!! Tulee niin hölmö olo kun jollekkin innoissaan kertoo jotakin, niin vastaus on:"joo mä luinki jo facesta". -"Ai mä vissiin laitoin senki jo sinne.." Niin että hölmö minä.. :/ :D

Koska onhan se nyt mukavampi jutella sen ihmisen kanssa menneen viikon tapahtumat siinä kahvipöydässä, kun ei tartte keksiä sitä juttua. Tai kysyä ennen jokaista juttua mikä mieleen putkahtaa: luiks mun päivityksen sillon kun......

Toisaalta facebookissa on mukavampi lukea ihmisten oikeita kuulumisia kuin selata kaikkia linkityksiä Ilta-sanomiin tai Youtubeen. Ja kivempi katsoa kuvia, jotka on otettu itse, kuin niitä iänikuisia ajatelmia tai jonkun muokkaamia 'hymyhuulet.com' -systeemejä. Ainakin minusta.

Tätä blogilinkkiä lukuunottamatta olen kyllä varmaan kaiken tähdellisen omasta elämästäni facebookiin laittanut. Tosin profiilini näkevät vain itse hyväksymäni kaverit. Ainakin niin kauan kunnes joku hakkeroi tilini.. Ehkä olisi hyvä poistaa edes osa lasten kuvista, ja tosiaan miettiä tarkkaan mitä sinne kirjoittaa.. :/

WhatsAppin käytössä olen vielä ihan vasta-alkaja. Sen turvallisuudesta en niin tiedä, mutta kätevä se on. Ja helpompi rajata ne, joiden haluaa omat kuulumisensa tietävän. Ja olihan se sairaala-aikana helpompi suunnitella kun kaikki perheenjäsenet oli samassa ryhmässä eikä tarvinnut monelle tyypille erikseen viestitellä.

Niin tai näin, pitää nyt tätä somea miettiä ihan tosissaan. Tarvitseeko kaikkien tietääkään kaikkea? Ja kyllä mä luulen, että ensisijaisesti mukavampi pyytää joku kylään kuin jutella messengerissä tai whatsappissa..?

Onko muita, joiden elämä on somessa? Kyllä täytyy myöntää että paha riippuvuus itsellä on, ja suuresti sen vuoksi, ettei viiden lapsen kanssa viitsi noin vain lähteä kyläilemään.. Mä koitan parantaa tapani.. ;)

Tissi

Se on sit kummallinen juttu. Ja jostain syystä herättää paljon mielipiteitä. Vauvaelämä nyt kuitenkin pyörii paljolti tissin ympärillä. :D

Imetys onkin taas toinen tarina. Ja aina siitäkin saa keskustelun aikaiseksi. Itse olen aikalailla puolueeton sen suhteen.. Omat kokemukset kun on aika moninaiset. Ensimmäinen poika siis syntyi rv35+1 ja eli ensimmäisen viikkonsa vastasyntyneitten teho-osastolla OYKSissa. Siellä poika söi ensin nenämahaletkusta, sitten pullosta. Silloin kehittyi ensimmäisen kerran suhde rintapumppuun. Imetystä yritin opetella ensimmäiset kolme kuukautta, kunnes luovutin: pojalle rinta vain ei kelvannut, olihan se työläämpää pulloon verrattuna. Pullovauvasta tuli kuitenkin oikein hyvä poika.

Toinenkin poika syntyi rv35+1. Tehovalvonnassa taisi olla vuorokauden tai kaksi, sitten pääsi osastolle äidin kanssa ja kolmen tai neljän vrk:n iässä kotiuduttiin. Imetys lähti käyntiin ihan erilailla, ja 7kk:n iässä poika hylkäsi tissin itse. Liekö pikkuveli jo maistunut maidossa.. ;)

Kolmas pojista taas pysyi mahassa pikkuisen pidempään ja syntyi vasta 35+2! Taas meni viikko keskolassa, mutta imetystä saatiin onneksi opetella siellä. Ja hyvän alun jälkeen maito loppui vauvan ollessa vasta 5kk. Tähän syyksi päättelin stressin, sillä jännitys siitä valmistuuko talo aikataulussa, sekä muutto ja siihen liittyvät hankinnat, paperit ym. veivät energiasta valtaosan..

Tytön kanssa elämä oli kaikin tavoin erilaista. Vauva syntyi täysiaikaisena rv37+2, pääsi heti vierihoitoon, imetys sujui ja kaiken piti olla hyvin. Jostain syystä imetys oli kuitenkin inhottavaa. Maitoa riitti ja vauva söi, imetys ei sattunut, mutta silti koin imetyksen epämukavaksi. Ehkä alitajuntaan oli jäänyt jotain ensimmäisistä päivistä, kun kymmenen minuutin imettämisen jälkeen vauva piti irrottaa rinnasta ja juosta vessaan oksentamaan - jälkisupistukset olivat jotain hirveää.. "Urheasti" jatkoin, kunnes maidontulo lakkasi tytön ollessa 6kk. Vauva nukkui todella hyvin yöt, eikä tarvinnut yöllä maitoa, kaiketi syy oli siinä.. Pullon opettelussa olikin sitten ongelmaa kerrakseen.. :D

Ja taas kerran imetys on inhottavaa. Rinnanpäät on rikki, vauva syö tiheästi ja pitkään, ja nyt löytyi vielä sammas pojan suusta. Mies tuo Saskiaa Lidlistä, niin saadaan sammas asettumaan. Kunhan haavat paranevat, yritän aivopestä itseni pitämään imetyshetkistä. Onhan se tavallaan pieni lepohetki, ja onhan se ihana vain istua ja katsella ihanaa lasta.. Ja yöllähän se on ehdottomasti se helpompi tapa ruokkia vauva, kun ei tarvitse nousta pulloja lämmittelemään. ;) Mutta enää en pode huonoa omaatuntoa sen takia että välillä annan korviketta pullosta, kuten tein esikoisen aikana. Ehkä mä vielä opin.. ;)