keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kesäloma äidin silmin

Kyllä mä alan olemaan jo ihan kypsä tähän "lomailuun". Aamusta alkaa vinkuminen, että pitää päästä uimaan, pitää päästä kaverille yökylään tai pitää saada kaveri meille yökylään. On tylsää kun peliaika loppuu, on kurjaa kun on ampiaisia, hyttysiä, paarmoja. Pyörät on hankalia kun ne kaatuu ja tulee naarmuja jalkoihin. Laastaritkin on loppu, vaikka juuri niitä ostin SEITSEMÄN pakettia. Skeittaaminen on ihan tylsää. On ihan tylsää kun äiti kieltää skeittaamasta trampoliinilla. Isommat kiusaa pienempiä ja pienemmät sotkee kaikkien leikit.

Kodinhoitohuone ja terassi on täynnä kenkiä, märkiä hiekkaisia pyyhkeitä ja epämääräisiä vaatemyttyjä. Tiskiallas ja -pöytä täynnä kuppeja joista on kerran hörpätty vettä ja keittiön lattialla miljoona mehuläikkää kun lapset läträävät kannuun tiivisteestä mehua ja siitä kuppiin ja ohi.. Vaatehuoneen lattiaa ei näy, neiti vaihtelee mekkoja sitä mukaa kun niihin tulee läikkä tai tahra.

Koko ajan jollakin on nälkä ja kaapista kaivetaan leivät, voi, juusto, makkarat ja hillo. Kaakaojauhetta pölisee pöydillä ja lattialla. Ruoka-aikaan ei kenellekään maistu. Ja taas kohta on muka nälkä. Illalla ei voi mennä nukkumaan koska ei ole yö eikä pimeää. Aamulla herätään ennen sianpieremää ja koko touhu alkaa alusta. Kiukutellaan koska väsyttää, tapellaan koska toisen naama ärsyttää, valitetaan koska on tylsää..

Työmiehellä oli kaksi viikkoa kesälomaa ja pääsimme reissuun. Porissa oli mukavaa, kelit mahtavat ja lapsetkin pysyivät tallessa. Käytiin päivä kotona pesemässä pyykkiä ja leikkaamassa nurmikko, ja jatkettiin reissua Työmiehen mummulaan pohjoiseen. Loppuviikoksi anoppi tuli nuorimmaisen jalkapallocupin perässä tänne, ja yöpyivät meillä. Arki alkoi taas kun Työmies lähti töihin.

Vähän suunnittelin lähteväni lasten kanssa omaan mummulaani. Hirveästi ei 300km yksin kuuden muksun kanssa houkuta, mutta mummulan kesä kyllä.. Uimaranta, majat, asvaltoitu piha ja potkulaudat.. Ärsyttävän kovaääniset crossimönkijät jäisivät kotiin ja jätkät saisi rauhassa asua tallissa öljyisissä remppavaatteissa. No okei, ei ne asu siellä kuin illat, ja silloinkin niillä on aikaa keittää kahvia, tuoda mulle suklaata, pelata pikkupoikien kanssa pleikkarilla ja vahtia niitä kun ajelevat mopoilla. Katsotaan nyt jaksanko lähteä reissuun.. Mummulassa kesävieraita varmasti riittää muutenkin.

Vaan onhan se silti ihanaa kun ei tarvitse herätyskelloa, eikä aikatauluja. Pihassa on auto, jolla voi lähteä mihin vain ilman että tarvitsee ketään odottaa koulusta kotiin. Eikä tarvitse kiirehtiä takaisin hakemaan jotain kerhosta. Ja ruokaa voi kokata kevyemmin, usein se voileipä riittää lounaaksi ja makarooni päivällä. Voi lojua terassilla auringossa ja jättää siivoamatta, koska kaaos leviää heti uudestaan, riittää että illalla järjestää enimmät lelut ja kantaa pyykit pesuun.

Mutta koskas ne koulut alkaakaan, kuukausi vielä?

maanantai 29. toukokuuta 2017

Viikko vielä koulua!

Eilen oltiin retkellä. Koko perhe ei mahtunut autoon, joten ajettiin mummulan kautta ja osa lapsista pääsi papan kyydillä.  Palatessa oli aikaa pysähtyä mummulaan olemaan. Harvoin siellä tätä nykyä tulee aikaa vietettyä, kun mummu on työelämässä. Ehkäpä kesällä sitten enemmän.

Pikkusisko tuli yökylään, kun aamuksi tarvittiin lapsenvahtia hammaslääkärin vuoksi. Oskarille laitettiin yläleukaan kamalan näköinen oikomiskoje, ja itkuhan pojalla tuli. Äitilläkin säälitti, kun tokaluokkalainen joutui opettelemaan R-kirjainta uudelleen rautojen vuoksi. Oppi se sen matkalla jo ennen koulun pihaa.

Pikkuveli on meillä viettänyt paljon aikaa.. Tallissa ja lasten kanssa. Havahduin siihen, ettei sitä ole näkynyt ainakaan viikkoon. Syy selvisi viikonloppuna puskaradion kautta, tytönhän se oli löytänyt. Olin ensin vähän surullinen, koska veli on ollut todella läheinen, ja nyt sen aika menisikin johonkin muuhun. Suru kesti ehkä sekunnin, ja tällä hetkellä olen vain onnellinen nuoren parin puolesta. Tänään kävivät näyttäytymässä, ja kovasti tykkäsin tyttöystävästä. ;)

Kesäkin on käynyt näytillä, sitä täytyy kuitenkin vielä odottaa.. Äitiltä sain pari kurkun ja tomaatin tainta, vielä ovat jopa hengissä. Vähän näyttää kurkun lehdet kellastuneet, kai ne on saanut kylmää tuossa terassilla. Toivottavasti selviävät. :D

Pikkuisten touhuja olen seuraillut. Meillä on muutaman vuoden vanha lasten sähköauto, joka ei enää toimi. Isommat ovat sitä ruuvanneet ja osia puuttuu ja renkaat meinaa lähteä irti. Sillä nuo kaksi nuorinta kuitenkin yrittävät kovasti ajaa. Isoveli työntää ja vetää, pikkusisko pärisee kyydissä vaikkei auto mihinkään liiku. Netistä pomppasi mainos eteen, ja mä niihin helposti lankean. Joku nettikauppa mainosti sähköautoja -60% ja Työmiehen luvalla tilasin mustan Jeepin. Vaikea on pitää salaisuutta, ja malttaa odottaa että auto tulee postiin. Petterille jo lupasin, että jos tutti jää pois niin äiti ostaa pojalle auton. Kyllähän pojalle diili kelpasi, ja osoitteli ikkunasta ulos harmaata Golffia:"tuolla on kyk auto!" Saapa nähdä pitääkö sopimus pojan puolelta.. Aina kun yllätän sen tutti suussa ja sanon, ettei isot pojat syö tuttia, poika vastaa:" mä oon pimmi poika".. Ja onhan se pieni.. Muttei tuttia kyllä enää oikeasti tarvitse..

Viikonloppuna päästään serkkutytön ristiäisiin kummeiksi.♡ Kirpparilta löysin ihania korkkareita, mekko kyllä vielä puuttuu. Loppuviikosta suunnittelin lähteä kaupoille, tytötkin tarttee isommat juhlamekot. Ompelukone kyllä on ja jotain kankaitakin löytyis, vaan kun päivisin aika menee yksivuotiasta vahtiessa.. Ja yöllä on kyllä aiheellisempaa nukkua kuin ommella. Eiköhän sekin aika vielä koita että voin uppoutua ompeluksiin..

lauantai 20. toukokuuta 2017

Joskus vain pitää pysähtyä ja olla onnellinen.

Tänään oli kaunis päivä. Monelta kantilta. Aurinko paistoi ja oli lämmin.♡ Sain velipojan houkuteltua lapsenvahdiksi ja pääsin naisten reissuun.♡ Hyppäsin kyytiin ja olo oli jotenkin luottavainen sen suhteen, että veli pärjää hankalan vierastavan juniorin kanssa. Unohdin kotiasiat ja rentouduttiin kylpylässä, syötiin rauhassa ja tutustuin mahdolliseen uuteen ystävään.♡

Kotona oli kaikki mennyt hienosti. Kävin maitokaupassa ja laitettiin Eeva 4-veen kanssa pyykit ulos kuivumaan. Istuttiin auringossa ja nautiskeltiin.♡ Velipojat toivat monta laatikkoa jäätelöä. Työmies ahersi pitkää ylimääräistä päivää kaukana kotoa.♡

Täti soitti ja tarjosi leikkimökkiä. Pitäisi kuulemma äkkiä hakea pois kaivinkoneiden tieltä. Ihan mahtavaa, nyt ei tarvitsekaan rakentaa sellaista itse, kuten suunnittelin "sitten kun on rahaa". Haetaan leikkimökki huomenna!♡ Tässä juuri mietin sisustusta, taidan kantaa lastenhuoneen leikkikeittiön ja astiat kesäksi sinne..

Eeva ajeli pienellä pyörällään. Voi miten sitä harmitti kun jäi isommista jälkeen. Polvet koukussa tyttö vispaa niin lujaa kuin jaksaa, ja aina häviää kisassa. Jonkin aikaa on facebookin kirppareilta etsitty isompaa pyörää ajatuksella "sitten kun tili tulee"..
Sitten tulikin whatsapp-ryhmään tarjolle juuri sopivan kokoinen pyörä. Ja sen sai hakea ilman rahaa. Voi miten me oltiinkin neidin kanssa onnellisia! Lähdettiin heti, ja konttiin ilmestyi muutakin, mistä omistaja halusi eroon, kuten pikkuinen potkumopo Petterille.♡

Työmieskin ajoi perässä kotipihaan. Taskusta kaivoi setelin ja käski hakea grilliin kaasua. Lapset saivat valvoa tänään myöhään, pitihän niittenkin kesän ekat makkarat saada. Ja neidin piti sisäänajaa uusi polkupyörä.♡

Kiitos näistä ♡♡♡♡♡♡♡♡!

tiistai 9. toukokuuta 2017

Mitäs sitä viikonloppuna tehtiinkään...




Aurinko tekee ihmeitään. Äiti saa virtaa ja piha kuivuu. Vähän näkyy jo vihreääkin kurkistelevan. Pikkuhiljaa herätään henkiin viime viikon kooman jälkeen.

Meillä kävi taas ei-toivottu-Yrjö. Koko perhe kävi melko rytinällä sen läpi. Onneksi ajoitus oli niinkin hyvä, että Työmies sairasti vappuna kun oli vielä vapaalla, ja äiti seuraavana yönä. Taisi ukko olla itsekin vielä puolikuntoinen kun auliisti lupasi olla vielä tiistainkin kotona hoitamassa lapsia, että saan sairastaa rauhassa.♡

No ohi se sitten lopulta meni. Ja tuli lämpimät päivät! Lapset nauttivat auringosta ja juoksivat paitahihasillaan koko päivän ulkona. Kaksivuotiaskin karkasi toisten perässä naapuriin, ja sen jälkeen on ollut jatkuvasti sinne menossa. Tänään yritti pikkuneitiäkin houkutella mukaan.
Kaikkein lämpöisimpänä päivänä äitikin sai aikaiseksi. Pesin terassin lasit, ja talon ikkunat ulkopuolelta. Pesin koko talon sisäpuolelta yrittäen yrjöpöpöjä pois. Vaihdoin mattoja ja pyöritin pyykkiä koko päivän. Keräsin jopa talven risut nurmikolta. 

Sitten tuli kylmä ja pyykinpesustakin sain tarpeekseni.

Viikonloppuna olin lasten kanssa mummulassa Työmiehen hoitaessa omia kevätsiivojaan kotona. Sunnuntai löhöttiin koko porukalla kotona. Maanantai menikin tuplasynttäreitten merkeissä.
Mahatautipöpön takia en uskaltanut synttärivieraita kutsua kotiin, vaan ajattelin varata paikallisen yrityksen tilat pariksi tunniksi. Mummu kuitenkin tarjosi mummulaa juhlapaikaksi, joten kutsuttiin kummit sinne. Ja juhlat menikin rennosti. 6-vuotias oli innoissaan ja sai hienoja lahjoja. Työmieskin sai suklaata. ;) Ja sain nuuhkutella pientä ihanaa serkkutyttöä. ♡

Tänään onkin taas pyykkikone laulanut tauotta. Se on jännä miten sitä pyykkiä parissa päivässä kertyy niin paljon että hyvä kuin ei vielä ulos asti ryömi. Pyykkihommassa mun inhokki on kaappeihin latominen. Likapyykin lajittelu, koneeseen laitto, kuivuriin vaihto tai ripustaminen, sekä viikkaaminenki on ihan mukavaa, mutta se viimeinen etappi tökkii. Kun pitäisi lajitella hyllyille ja samalla viikata uudestaan ne mitä on levitetty kaapissa.. Homma ei todella vie kuin muutaman minuutin, mutta sen aloittamista venytän viimeiseen saakka. :D

Tiskit taidan kyllä nyt jättää aamuun. Huomenna tulee kodinhoitaja, niin että se saa tiskata. ;) Imuroida mun kyllä aamulla pitää, täällä narskuu hiekka ja tikkarinmuruset tarttuu sukkiin. En tykkää käyttää sukkia, ja paljaitten jalkojen alla muruset on ikäviä. Villasukat kyllä toimii niiden kanssa ihan hyvin, ja niitä on nyt tarvittukin kun keittiön lattialämmitystermostaatti sanoi sopimuksen irti. Kivilattia on tosi kylmä ilman sitä lämmitystä.
Huomenna sitten Oskarin kanssa hammaslääkäriin oikomishoitoon. En tiiä kumpaa jännittää enemmän. Kivaa se nyt ei ainakaan tule olemaan. Se on sukuvika tuo kiero kalusto.. Vaan eiköhän siitäkin selvitä.. Jos nyt lähtis tönimään tuon Työmiehen omalle puolelleen sänkyä, että pääsis itekin nukkumaan.


Tässä vielä burgeripiirakka, jota testattiin kun sitä niin kehuttiin netissä. Ja joo, hyvää oli. :)

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Perhe ♡

Meillä on yhdellä pojalla aakkos-epäily. Epäily on äidin. Soittelin muutama kuukausi sitten neuvolaan ja kyselin neuvoja vilkkaan ja välillä todella vaikean lapsen kanssa. Psykologille ei päästy, koska pojalla ei ole viivästymiä kehityksessä. Odotellaan siis eskarin alkua, josko sieltä pääsisi sitten koulupsykologin juttusille, ennenkaikkea siksi, että äiti saisi neuvoja lapsen ymmärtämiseen ja vaikeiden tilanteiden hallintaan. Tähän mennessä niitä ovat esim. pukeminen, lähteminen jonnekin, riitelystä tulleen pahan mielen käsittely, rauhoittuminen..
Ainoa konsti, jonka neuvolasta sain, oli rastilista. Näitä on kyllä kokeiltu useasti, muttei ole toiminut. Nyt kokeiltiin taas ja saatiin ihan hyviä tuloksia esim. pukemisen suhteen, ja olen sitä mieltä, että myös lapsen karttunut ikä edesauttoi rastilistan idean ymmärtämistä. Sovittiin, että 'kiltteysrasteja' saa juurikin esimerkiksi siitä pukeutumisesta, kerhosta haettaessa reippaasta ulkovaatteiden pukemisesta, äitin auttamisesta, jne. Poika sai päättää palkinnon ja rastien määrän sen saamiseksi. Ensin sovittiin reissu HopLoppiin kun 20 tulisi täyteen. Se toteutuikin jo hiihtolomalla, ja sisaruksetkin pääsivät mukaan. Seuraava saldo oli pojan mukaan 44 ja sitten lähdettäisiin uimahalliin.

Tänään sitten oli tilinkin tilanne sellainen että päästiin uimaan. Me ollaan ukon kanssa aikamoisia vilukissoja, joten lähistön uimahallit eivät houkutelleet 'kylmään' veteen. Vaakakupissa oli myös eväät. Uimisen jälkeen kun on kova nälkä, olisi kiva käydä myös syömässä. Vertailujen jälkeen päätettiin lähteä Härmän kylpylään.
Uimakamppeet pakkasin jo illalla, aamulla keitettiin puuro ja pakattiin lapset autoon. Jännäsin, miten yksivuotias suhtautuu kylpylään, kun ei ikinä ole uimassa käynyt. Jännitys oli kuitenkin turhaa. Tyttö nautti vedestä heti, eikä äitin tarvinnut kuin vahtia ettei se kaadu. Oli ihana olla pitkästä aikaa koko perheellä yhdessä, ilman kiirettä ja seurata miten hauskaa ipanoilla oli. Eipä siinä itse oikeasti uimaan ehtinyt, mutta oli mukava lillua altaassa ja leikkiä lasten kanssa.
Uinnin jälkeen ruokailtiin buffetissa. Jokainen löysi herkkuja, ja sai vatsansa täyteen viimeistään jälkkärijäätelöllä.

Tähän päivään mahtui muutakin kivaa, nimittäin kuplavolkkarin testailu talviunien jälkeen. Autoon on tehty iso remontti, maalipinta ja sisäverhoilu on uusittu, moottori ja vaihteisto on käyty läpi, jäljellä on enää uusien renkaiden hankinta.. Mutta testiajot on nyt suoritettu, kävin nelikon kanssa mummulassa, ja sen jälkeen parin pojan kanssa lähikaupassa. Koska sieltä ei löytynyt simaa, ukko lähti sitä hakemaan kahden muun lapsen kanssa toisesta kaupasta. Mun sydän hymyili (ja varmasti naamakin) kun se otti ne lapset mukaan, koska on tosi harvinaista että mies semmoista tekee. Simaa löytyi ja vappumunkit tuli leivottua.

Tämmöisiä päiviä saisi olla useamminkin. Siis että tehtäisiin koko perheellä jotain. Vaikka retki metsään, tai nuotio pihannurkalle. Lapsista näkee, miten ihanaa ja tärkeää on kun isi ja äiti pysähtyvät kotitöistään vain olemaan. Ja aina siitä pienestäkin hetkestä saa virtaa.. ♡

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Saako kadehtia?

Ukolla on työ. Ukolla on talli. Mulla on kotityö. Ja yks harrastus kerran viikossa. Kyllä mä usein kadehdin sitä kun se mies saa viettää aikaa omien ajatustensa kanssa.
Kyllähän sen työ on raskasta, ja se tuo leivän pöytään, mutta mä kadehdin sitä kun se saa tehdä sen ilman että joku koko ajan keskeyttää tai roikkuu jalassa. Mä kadehdin sitä että se saa istua puoli tuntia kakalla ilman että kukaan huutaa tärkeetä asiaa oven takana. Mä kadehdin sen taitoa lösähtää sohvalle ja lakata olemasta.
Se voi mennä sinne talliin ruuvaamaan, ja usein sillä onkin ihan oikeita tärkeitä juttuja siellä tekeillä, ja se saa tehdä ne lapsilta rauhassa.

Äiti ei voi. Jos äiti häviää näkyvistä, se etitään ja sille on koko ajan asiaa, että varmistetaan se että se on kuulolla. Jos äiti tekee ruokaa, tiskaa tai pyykkää, sen jaloissa pyörii jatkuvasti joku. Välillä äiti kompastelee näihin rakastaviin apinoihin ja nostelee yksivuotiasta apinaa pois tiski-/pyykkikoneesta. Vähän väliä äiti keskeyttää sen-mitä-olikaan-tekemässä ja menee erotuomariksi riitoihin. Jos äiti käy kylällä kaupassa, sille pitää antaa halit ja pusut ja vinkua mukaan, ja kun se tulee vartin päästä takaisin, on vastaanottokomitea sitä mukaa kuin äiti olisi ollut viikon ulkomailla. Jos äiti lösähtää sohvalle, sen päällä pomppii heti monta apinaa. Ah niin ihanaa, mutta myös raskasta.

Meillä on monesti riidelty siitä kumman työ on rankempaa. Fyysinen ja henkinen raskaus vaan ei oo verrattavissa joten riitely on turhaa. Kyllä molemmat silti joskus muistavat ilmaista arvostavansa toistensa töitä.
Eilen kyllä alkoi ärsyttää, kun ukko makasi sohvalla puhelimensa kanssa touhutessani iltahommia ja lapsia nukkumaan. Kysyi: "tarttetko sä apua?" Joo, hyvä kun kysyi, ihan huomaavaista sinänsä. Mutta MUN mielestä sen olisi pitänyt älytä auttaa vaikka mä en sitä apua olisi tarvinnutkaan. Monesti tuntuu siltä, että se koti ja ne kodissa olevat lapset kuuluu yksistään mun hoidettaviksi. En mä kuitenkaan tietääkseni ole mikään kotilohikäärme, joka ei anna sekaantua siihen. Mielelläni otan apua vastaan, enkä nalkuta vaikka hommat tehtäisiin eri tavalla kuin itse ne teen.

Tätä se arki meillä nyt on. Nähdäkseni meillä on asiat tosi hyvin, kun ongelmat on näinkin pieniä. Mutta pidemmän päälle niistäkin kasvaa suuria, jos ei niistä puhuta. Ollaan tätä nykyä oikein opeteltu juttelemaan asioista, jotka ärsyttää. Toki se ei aina onnistu kovin rakentavasti kun jompikumpi vetää herneen nenään ja alkaa mököttää. Mutta siinäkin kohti pitää miettiä, miten ihana ja turvallinen puoliso mulle on suotu, kun sen kanssa uskaltaa vähän riidelläkin.

Olin just hurjan itsekäs ja livistin. Vein roskat ja nyt istun yksinäni pimeässä tallissa. Puoli tuntia on mennyt, eikä kukaan ole käynyt ovella. Kun ukko vahtii että lapset menee nukkumaan, eikä sekään huomannut että mä hävisin. Mä hetken vielä huilaan täällä. Sitten mä ehkä jaksan taas huomioida sitä miestäkin ja jatkaa tätä arkea.

Oikeesti arki on mukavaa ja sopivan vaihtelevaa. Mutta kyllä mä ehkä tarttisin enemmän omaa aikaa. Ja olis sitä kiva ottaa silleen päivällä ettei se olis yöunista pois. Pitäis vaan keksiä mitä sitä tekis, ja mennä johonkin. Kyllä mä voisin ja pääsisin, mutta hulinassa se unohtuu ja kello juoksee jo iltaan. Mutta joku päivä. Ja sitten se piristää taas pitkäksi aikaa.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Onnistuu!

Tiedättehän sen tunteen, kun joku menee oikein putkeen? Siis että yhtäkkiä kaikki vain lutviutuu..

Surkeiden sattumusten sarja edesauttoi sitä, että meidän ei-mitenkään-pullantuoksuinen mamma alkoi leipoa. Kokeilin mutakakkua, ja jäin koukkuun. Leivoin koulun myyjäisiin cookieseja, ja mariannepiirakkaa, ja piti niitä tehdä pian kotiväellekin. Ja sämpylät!

Ensin opettelin hiivaleivän. Parina iltana paisteltiin niitä, ja sitten puolet taikinasta leikattiinkin pieniksi palleroiksi. Siitä lähdettiin vähitellen jalostamaan sämpylöitä. Kolmannella opettelukerralla sämpylät kasvoivatkin jo melkein eväsleivän kokoisiksi, ja olin ylpeä kun mies otti niitä mukaan työmaalle. Tänä iltana paistoin taas kaksi pellillistä sämpylöitä. Puolet sämpyläjauhoja, toinen tavallista vehnäjauhoa. En pyörittele. Teen pötkön, leikkaan paloiksi ja nostan pellille. Oli se sittenkin ihan helppoa!

Oon tosi ylpeä itsestäni. Olin sinnikäs ja opettelin jotain, mitä pidin vaikeana. Ja opettelin uudestaan, miten malttaa kohottaa, ja vieläkin uudestaan minkäkokoisia paloja kannattaa leikata. Nyt on pari viikkoa syöty tuoreita itsetehtyjä sämpylöitä. Lidlin sämpyläjauhoista tykkäsin, kun ne on hienompia kuin S-ryhmän. Tuli pehmoiset ja sileät. Huomenna taidan kokeilla lisätä porkkanaraastetta tai pottumuusin jämät.

Parin viikon aikana on syöty myös salaattia! Hommasin salaattilingon, eikä salaatin tekeminenkään enää ahdista vaivalloisuudellaan. Yllätyin siitä, kuinka ennakkoluulottomasti lapset sitä syö. Eikä mieskään kitise pupunruuasta mitään. Tosin viherpeukaloa musta ei vielä oo tullut, multaan tökätyt salaatinjuurakot on kuolleet tuohon ikkunalle. Varmaan lapset kastelleet liikaa...? :D

Aika varma oon kyllä siitä, että se on kevät joka antaa tätä virtaa. Koko talvi on mökötetty sohvannurkassa. Nyt kun aurinko paistaa, oon innostunut lähtemään lasten kanssa ulos, ja joskus jopa leikkikentälle saakka. Likasia ikkunoita oon kattellut jo melkein raivon partaalle saakka, mut ihan vielä ei oo mennyt yli niin että ne olis tullut pestyä. Terassin oon kyllä siivonnut. ;) Joku kaunis päivä pesen sitten ikkunat ja otan sen aikuisten haravan, ja kerään talven tiputtelemat risut nuotioon.

Ihanaa kevättä!