sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Äitiys

Lapsena mä haaveilin, että isona musta tulee touhukas pullantuoksuinen äiti.

Haaveilen siitä edelleen.. Äiti musta tuli, muttei ehkä sellaista kuin kuvittelin. Mulla on ihania naisen ja äidin malleja, ja vaikka tiedän, että oon tämmösenä riittävän hyvä, vertailen silti itseäni heihin.

Oma äiti luki satuja. Iltaisin saatiin sisarusten kanssa kuunnella jatkokertomuksena Ronja Ryövärintytär, Veljeni Leijonamieli, Peppi Pitkätossu ja monet muut. Äidiltä löytyi usein aikaa istahtaa kesken päivän lukemaan ääneen kirjoja. Voi kuinka silloin ajattelin, että isona sitten mä luen omilleni. Kuinkas kävi.... Mä inhoan ääneen lukemista! Osaan kyllä, mutten viitsi. Iltasadut voi laskea yhden käden sormilla ja ne jatkokertomuksetkin on jääneet kesken. "Äiti tuu lukemaan iltasatu!" kuuluu yläkerrasta varsin harvoin ja niinäkään harvoina kertoina ei oikeasti huvittaisi yhtään... Mutta kyllä mulla on vielä aikaa opetella siihen! Eikö niin?? Pitää yrittää heti huomenna.

Äiti leipoi usein pullaa. Ja leipää. Ihanaa hiivaleipää ja sämpylöitä. Kyllä mä osaan leipoa pullaa, vaan teen sitä ehkä pari kertaa vuodessa. Ehkä vois useemminkin. Se tuoksuu niin hyvälle. Eikä se nyt oikeasti niin iso homma ole. Se vain tuntuu siltä. Sämpylöitä oon elämässäni tehnyt ehkä kahdesti. Se ei oo mun mielestä kovin helppoa, vaikka kaikki niin sanookin. Sitä kakkoota oon tehny muutaman kerran ja se kyllä on helppoa, vaan kun on niin paljon helpompaa ostaa kaupasta valmiiksi viipaloitua leipää... Argh. Pitää yrittää leipoa jotain huomenna.

Mummu on kovin liikkuvainen tapaus. Se reissaa paljon, eikä sitä hankalatkaan ajomatkat pelota. Se käy katsomassa lapsiaan täällä ja saattaa viikonlopun aikana kiertää kymmenenkin taloa ja käydä tervehtimässä lapsenlapsia. Mua ahdistaa pelkkä ajatuskin kuskina isossa kaupungissa saati sitten vieraassa maassa. Toivottavasti mun lapset ei isoina muuta kovin kauas, koska mä en hirveesti tykkää autossa istumisesta. Reissuun en kyllä lähde ainakaan heti huomenna.

Toinen mummu paikkasi vaatteita ja parsi sukat. Sillä oli mieletön kasvimaa jossa kasvoi perunoitten lisäksi mansikoita, kaiken lajin herukoita, ja kaikenmaailman maustekasveja, joista mä en ymmärrä mitään. Työmiehen mummulassa oli kaksi isoa kasvihuonetta, joista perhe ja työväki söi ainakin kurkut ja tomaatit. Mulla on tasan kaksi viherkasvia, joita muistan kastella just ennen ku ne kuolee kokonaan. Kiinanruusujakin oon haudannut ainakin kolme. Jukkapalmu mätäni ja traakkipuu kuivui. Ei onnistu. Pitääpä kastella nuokin heti huomenna. Ehkä mun täytyy nuo Oskarin housutkin paikata haaroista. Kun ei niistä ole kuin ommel vähän matkaa purkautunut. Huomenna sitten.

Anoppi on huikea pihanikkari. Sillä riittää ideoita heinäseipäistä ja vanhoista kärrynpyöristä. On kukkapenkkejä ja koristelampi vesisuihkulla. Kesällä pihassa on katos grillausta ja oleilua varten. Polkupyörät on nätisti telineessä autokatoksessa, ja nurmikko leikattu. Mulla ei ole kukkapenkkejä. Viime kesänä en leikannut nurmikkoa kertaakaan. En oo edes testannut meidän ajettavaa leikkuria. Pihamaalla lojuu sukkia, legopalikoita ja risuja. Värikkäät hiekkalelujen säpäleet loistelee auringossa ja kuistilla on läjä roskapahvia. Lasiterassille on kerätty tällä hetkellä 4kassillista lehtiä, 3pilttipurkkeja, yksi niiden kansia ja muita metallitölkkejä, yksi banaanilaatikollinen limsapulloja. Terassin pöydällä on kaksi isoa täysinäistä lasitölkkiä täynnä tumppeja. Hyijje. Ehkäpä voisin käydä kuskaamassa moskat kierrätykseen, vaikkapa sitten huomenna.

Mitä mä sitten muka teen..? Tuossa iltahommia pyöritellessä oikein pohdiskelin mihin se päivä taas kului. No aamulla taisin laittaa pyykkiä pyörimään ja eiliset tiskit koneeseen. Sitten Työmies alkoikin hoputtaa talliin, kuplavolkkarin kattoverhoiluja liimaamaan, kun sillä on muka kiire saada se ulos tallista. No pari saumaa sain tehtyä, ja sitten pitikin lähteä kaupasta hakemaan perunoita ja ruveta ruuanlaittoon. Nuorimmaisen päikkärit olikin yllättävän pitkät ja ehdin silittää ja vaihtaa auringon houkuttelemana keittiöön kevätverhot ja keltaisen pöytäliinan. Taas piti tiskata ja viikata pyykkiä, mutta ehdittiin sitten hetkeksi pienten kanssa ulos. Siivosin autosta roskat ja kadonneet hanskat ja kuskasin peräluukusta viime viikonlopulta jääneet pulkat ja liukurit puuliiteriin. Sainpa sitten Työmiehen kuskiksi hakemaan pari lasta mummulasta. Ehdittiin sielläkin oleentumaan. Kotona lapset halusivat katsoa elokuvaa, joten istuttiin sitten koko kööri sohvalle ja murusteltiin popcornia pitkin olohuoneen mattoa. Sitten pörähti joku mersu pihaan, ja sen perässä vielä kolme muuta autoksi luultavaa. "Isot pojat" (on kaksi viiva kolme velipoikaa ja kaksi serkkupoikaa, tänään vielä lisäksi pari niiden kaveria) tulivat käymään. Keitettiin kahvia, ja keitinpä vielä puoliksi vitsillä kolmen litran riisipuuron ja kiisselin päälle. Hyvin kelpasi. Todellakaan aina en jaksa niille kokata, ovat jo isoja miehiä ja yleensä keittävät meillä itse kahvinsa. Lapset saatiin nukkumaan, ja käytiin Työmiehen kanssa vielä tallissa liimailemassa pätkän verran kattoverhoilua. Sitten piti vielä muistaa laittaa pyykkiä kuivumaan ja kerätä rojut lattioilta.
Silti joka ilta tuntuu, että taaskaan en saanut mitään aikaiseksi. Joka ilta on huono omatunto siitä, ettei ole huomioinut lapsia tarpeeksi. Kovin usein ei ehditä yhdessä koko perhe muualle kuin ruokapöytään. Ompelukone on pöydällään pölyyntynyt jo ainakin vuoden. Vaatehuone pullistelee ja kaapit on täynnä epämääräisiä piuhoja, yksittäisiä palapelinpaloja ja kaikenmaailman kakkaa. Pyykkikorit ei oo koskaan tyhjät ja keittiön matto on jäätynyt takaterassilla roikkuessaan maahan kiinni.
Onneksi on huominen. Huomenna mä sitten taas yritän.

torstai 19. tammikuuta 2017

Reissussa

Lähdettiin taas pitkästä aikaa reissun päälle. Isot pojat saivat koulusta muutaman päivän vapaaksi, ja tiistai-iltana suunnattiin nokka kohti pohjoista ja Iso-mummulaa. Auto oli pakattu täyteen lapsia, liukureita, luistimia, leluja, vaatteita, tyynyjä ja makuupusseja. Mahtuipa mukaan Helmin rattaiden lisäksi vielä nukenrattaatkin.

Illalla oltiin yhden-pysähdyksen-taktiikalla perillä noin yhdeksän aikoihin. Iltapalaksi isomummu oli paistanut ihanan kinkkukiusauksen. Petipaikat löytyivät, vaikkei kukaan lapsista tohtinutkaan mummun viereen mennä. Pappa kun oli viettänyt sairaalassa jo viikon keuhkotutkimuksissa. Keskiviikkona sekin onneksi pääsi kotiin.

Lapsilla ja mummulan väellä oli ihanaa. Mummu luki ääneen satuja, niitä samoja mitä joka kerta isomummulassa ollessamme. Talon takana kulkee joki, ja sen penkoilta oli huikea laskea mäkeä. Luistinrataa ei viitsitty aurata, mutta hyvin penskoilla aika kului siitä huolimatta. Riehumiset koitettiin minimoida, että pappa saisi levätä sairaalareissun jälkeen. Pirtin nurkassa seisova kuntopyörä oli ahkerassa käytössä ja PikkuKakkonen katsottiin tarkkaan.

Torstai-aamuna äitille iski jo koti-ikävä. Lapsiakin jo väsytti ja riehuminen alkoi olla ihan överiä. Päätettiin pakata kimpsut ja päästää mummu ja pappa lepäämään, vaikka niitä kova ikävä tulisikin. Lähdettiin kotimatkalle päiväkahvin jälkeen. Pysähdyttiin anoppiakin moikkaamaan. Sinnepä saapui Työmiehen siskokin perheineen, ihan meitä katsomaan. Meinattiin mennä joen toiselle puolelle oman siskoni luokse yöksi ja jatkaa aamulla kotiin. Vaan sittenpä neiti 4-v oksensi.

Pienen paniikin ja vimmatun siivoamisen jälkeen pissatettiin lauma ja pakattiin autoon. Ei otettu enää riskiä, että koko sakki sairastuisi (kuten neljä vuotta sitten kun olimme mahataudissa anoppilassa koko perhe) ja lähdettiin kotiin. Parinsadan kilometrin matka yötä vasten ei tuntunut pahalta idealta kun vaihtoehtona saattoi olla se, että kuskilta menee ajokunto pönttöön huutelemalla. Sisko kyllä ymmärsi ja oli helpottunut kun peruimme yöpaikan.

Kolmen muovikassin turvin lähdettiin kotimatkalle. Kuudenkymmenen kilometrin päästä pysähdyttiin ostamaan huoltoasemalta lisää roskapusseja, kun neiti oli yökännyt jo neljästi ja viisivuotiaskin valitteli että vatsaan koskee. Kaupungin liikennevaloissa äitiä nauratti elämän tragikomiikka, kun istui nurinpäin takapenkillä pitäen toisella kädellä pussia neidin leuan alla ja etsien toisella kädellä nuoremman neidin tuttia.

Pikkuhiljaa tilanne rauhoittui ja lopulta autokin pysähtyi omaan pihaan. Nukkuvat lapset kannettiin sänkyihin ja tyhjättiin auto. Penkkejä ei tarvinnut alkaa pesemään äitin fiksun roskapussikaulurimenetelmän ansiosta. Kotimökin sisälämpötila oli tipahtanut 17°C:een, joten Työmies keitti kahvit ja laittoi takkaan tulet.

Viimeisistä mutkista huolimatta reissu oli onnistunut. Oli ihana nähdä taas rakkaita ihmisiä, sitä kun ei koskaan tiedä onko tilaisuutta siihen enää. Oli ihana päästä hetkeksi irti arjesta ja kotiympyröistä, vaikka rytinällä sinne palattiinkin. Oli mukava tuntea olleensa odotettu ja ikävöity. Oli liikuttavaa seurata, kuinka lämpimästi isoisovanhemmat näitä lapsenlapsenlapsiaan hoitivat ja rakastivat. Tuollainen kun ei ole kenellekään itsestäänselvyys, se on lahja. Ja olen todella onnellinen, että omilla lapsillani on ollut mahdollisuus tutustua heihin, ja että he tulevat aina muistamaan heidät.

Monta ajatusta taas tien päällä lähetin yläkertaan. Että hirvet pysyisivät metsässä. Että yrjöt osuisivat pusseihin. Että mutkissa ei olisi kovin liukasta. Että edellä ajaneen linja-auton vauhdissa yhtäkkiä auennut konehuoneenluukku pysyisi matkassa eikä lentäisi myrskytuulen mukana kenenkään tuulilasiin. Että isomummu ja -pappa saisivat vielä monta tervettä ja onnellista päivää, ja että näkisimme heidät vielä. Että kotimetsässä huhuttu susi olisi jo häipynyt tai ammuttu.

Vaan onhan tämä elämä aika melskettä. ♡

perjantai 13. tammikuuta 2017

Unikoulu

Eihän se mee niinku Strömsössä.. Ainakaan meillä. Neiti tekee kaiken eri kaavalla kuin muut sisarukset. Toisille ei unikoulua ole tarvinnut edes miettiä. Heräryksiä on joka yö 4-8.. Ja sit se yö vissiin jo loppuukin vaikka ei meillä sängystä päästäkkään ylös. Mutta uskon lujasti että tuo oppii nukkumaan.

Työmies nukkui (tai valvoi) vauvan kanssa kaksi ensimmäistä yötä. Eka yö meni muutamalla huudolla, max 20min itkua. Toinen yö ei ehtinyt edes huutosirkukseen asti kun isi tassutti tytön uneen. Kolmantena siirryin takaisin omaan sänkyyn. Klo 11-02 oli useita herätyksiä. Seuraava joskus kuuden maissa. 7 nousin laittamaan koululaiset matkaan ja sängyssä vanuttiin kymmeneen saakka.

Yöt numero 4, 5, 6 ja 7. heräilyä alkuyöstä. Pullosta vesihuikkaa ja tyttö nukahti taas. 2-5 tai 6 nukkuu. Ja viime yö: nukahti puolen yön maissa, heräsi neljän kieppeillä itkemään. Otin syliin, etsin tutin ja hetken silittelin omaan sänkyynsä. Heräsi aamulla yhdeksän aikoihin! Jossain välissä havahtui, mutta löysi itse tutin suuhunsa ja jatkoi unia. Toivoa siis on!

Vähän siis asteittain on menty. Yötissi jäi pois ekoina öinä, ja vaihtui hetkeksi vesipulloon, tyttö kun ei korvikkeita huoli tai edes tarvitse. Pullo jäi pois puolessa välissä, ja nyt olen vain nostanut hetkeksi syliin että itku loppuu ja sitten laittanut takaisin sänkyyn. Kärsivällisyyttä vielä vähän ja eiköhän se siitä. Kyllä tuo yhden-itkun-taktiikkakin mulle riittää. ;)

Nyt neiti opettelee kävelemään. Yksi pojista oli viikon päälle 10kk kun lähti. Tyttö täyttää tänään sen 10kk ja kuulemma eilen oli isille esitellyt askeliaan. Saapa nähdä montako "rauhallista" päivää tässä enää on.. Ja yöt taitaa mennä taas hulinaksi kun opitaan uusi taito.
Mutta tätä se elämä on. Niin täydellistä, ihanaa, myös raskasta. Kymmenen vuotta on mennyt hujauksessa ja tästä eteenpäin toinen mokoma, niin lähtee jo isommat omille poluilleen. Aivan sydäntä riipii.

torstai 5. tammikuuta 2017

Onnellista uutta vuotta


Viime vuotta yritin mielessäni summailla. Eipä siitä paljoakaan muista, kun on vauvavuoden huuruissa eletty. Pieniä kriisejä on taatusti ollut, isompiakin hankaluuksia, mutta kyllä mun mielestä koko vuosi on ollut kaikin puolin hyvä ja onnellinen. Paljon on opittu, jokainen. Parisuhteessakin on ollut kaikenlaista, joka on pakottanut keskustelemaan ja tekemään kompromisseja ja näin hitsannut meitä enemmän yhteen. Lapsetkin oppii joka päivä jotain, ja tänään näin nuorimmaisen ensimmäiset varovaiset askeleet. ♡

Tuo neiti onkin pian jo 10 kuukauden ikäinen. Pikkuinen Helmi, joka on kaikkien lemmikki. Isommatkin pojat unohtavat kiukkunsa kun vauva ojentaa kätensä ja loiskauttaa märän suukon. Suukkoja jaellaan puolin ja toisin. Minäkin olen sitä opetellut. Hellyyden jakaminen on aina ollut jotenkin hankalaa, toisin kuin Työmiehelle, joten olen nyt oikein tosissani yrittänyt petrata. Ja ei se kyllä haitaksi ole ollut. Kotoa nuokin mallit on taskuun tarttuneet. Vauvoja on helpompi helliä kuin isompia, mutta olen huomannut että kyllä nuo 'esiteinitkin' tykkäävät kun äiti joskus ottaa ja rutistaa halauksen. Onhan ne ihania.


Äitiysloma loppui. Joulu meni ja uusi vuosi alkoi. Mies jäi kotiin isäkuukaudelle. Taloudellisestihan se tekee vähän tiukkaa, mutta luulen että ei tätä yhteistä aikaa voi rahalla korvata. Isä saa viettää lasten kanssa aikaa ilman että on työpäivän jälkeen väsynyt. Äitillä on aikuinen tukena ja seurana, ja matalampi kynnys ottaa omaa aikaa. Ja nyt on oivallinen hetki unikoululle.

Ukolle ei tarvinnut ajatusta kauaa myydä. Onhan se totta, että vauvan valvottaminen ja äidin väsymys vaikuttaa koko perheeseen. Ja se, kun vauva kiehnää ja kitisee yöt samassa sängyssä ja häiritsee isänkin unta, vaikuttaa vielä vähän lisää. Syysloman jälkeen on tainnut yksi ainoa yö mennä kahdella herätyksellä. Muuten tyttö herättää 4-8 kertaa.
Tänään on unikoulun ensimmäinen yö. Työmies keräsi hermonsa ja komensi minut yläkertaan nukkumaan. Tyttö nukahti viidessä minuutissa omaan sänkyyn isin silitellessä. Tunnin päästä heräsi (kuten aina) ja kokeili kaikki mahdolliset itkusävyt etsien äitiä. Isi pysyi rauhallisena ja tytön kiukku ja raivo kesti vain parikymmentä minuuttia. Kerroin ukolle olevani ylpeä hänestä, itse olisin jo luovuttanut. Tein kiitollisena iltapalankin sille valmiiksi. Täällä nyt jännitän kuinka yö tulee sujumaan ja pinna kestämään.. Monta ajatusta lähetin tuonne ylöskin ja pyysin murulle kärsivällisyyttä.

Pojilla alkaa koulukin ensi viikolla. Tällä hetkellä kolme lasta on mummulla yökylässä. Ekaluokkalainen jätti yökylän väliin kun halusi päästä isotädin luokse leikkimään. On se silti ehtinyt toisia kaipailemaankin, kun ei äitistä taikka kaksivuotiaasta velipojasta ole kaveriksi pleikkarin pelaamiseen. Onneksi tulevat huomenna kotiin. Ihan 'korkojen kera', sieltä tulee myös pikkusisko ja -veli tänne hoitoon mummun ja papan reissun ajaksi.


Elämä on Elämää isolla eellä. Monesti ollaan iltaisin ukon kanssa juteltu ja huomattu, että asiat ovat todella hyvin. Talossa pyörii Työmiehen, lasten ja lasten kavereiden lisäksi velipoikia (enoja), serkkuja ja ystäviä. Pihassa on 'uusi' pikkuinen kauppakassi, jolla on näppärä kuskata kerholaisia, käydä kirpparilla ja kurvata vaikka ystävän luokse kahville. Kodinhoitohuone pursuaa pyykkiä, märkiä hanskoja ja haalareita. Vaatehuoneen pöydän alla lasten pieniä vaatteita odottamassa kierrätykseen kuskausta. Pakastin on täynnä leipää, ja pussit repeävät helposti kun niitä yrittää nostella. Ulkona on hirmu kylmä, mutta takka hohkaa lämpöä.
Näillä eväillä tästä vuodesta tulee varmasti yhtä hyvä ja onnellinen kuin entisestäkin.           Toivottavasti teillekin.♡

maanantai 19. joulukuuta 2016

Rauhaa vain rauhaa...

Joulu tulla jolkottaa, vaan ei sitä vielä täällä huomaa. Talo on sekaisin, ei ole leivottu eikä vaihdettu lakanoita. Joululahjat äiti on kyllä hommannut, ja yrittänyt metsästää yhtä postiin hukkunutta pakettia.. Pitäisi paketoida ja pyykätä ja järjestää leluläjät lastenhuoneista paikolleen. Jotain kai kuuluisi jouluksi leipoakin.

Koko syksy on mennyt enemmän tai vähemmän unessa. Nuorimmainen on eri sarjaa kuin muut, täydet yöt jo puolivuotiaina nukkuneet sisarukset. Tämä tyttö tissittelee monta monta kertaa yössä, eikä nukahda siihen, vaan häntä pitää hyssytellä ja keinutella ja kiertää olohuoneessa rinkiä. Pari hammasta on tullut pitkän tuskan tuloksena ja lisäähän on luvassa. En silti valita, onhan se toisaalta hauska nähdä tällainenkin lapsi, kun sitä ennen oli ne viisi helppoa vauvaa. :D

Tämä pimeys ei kuitenkaan lainkaan piristä. Eikä se, että valkea joulu voi jäädä taas vain haaveeksi.. Jokaiseen hommaan on vaikea tarttua ja usein vastustaa niin että on helpompi vain istua alas ja antaa olla. Siivoukset tehdään perjantaisin ja kaikki muu aika kaaosta vain opettelee sietämään, kun ei yksinkertaisesti jaksa muuta. Kai tämäkin on vain kausi..

            (Huomatkaa voimalause seinällä :D)

Lapset istuvat päivästä toiseen pleikkarilla ja illat juostaan rinkiä kun on liikaa virtaa. Otetaan kesällä sitten menetetty aika takaisin.

Mutta kyllä se joulu sieltä tulee. Ihan muutama päivä vielä. Sitten ollaan vain. Kyllä äiti ennen aattoa reipastuu ja pyyhkäisee talon järjestykseen, vaihtaa punaiset verhot olohuoneeseen ja pyykkää lakanat. Työmies saa hoitaa kinkun sulamaan ja uuniin. Hoitaa se paljon muutakin nykyisin. Ehkä me leivotaan vielä joku satsi pipareita ja torttuja. Ja sitten joululoma-aamuina nukutaan pitkään ja laiskotellaan koko sakki.


♡ Rauhallista joulua toivoen ♡
Louhi

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Muistoja

Istuin aamusella hetken ajatuksissani.. Alkoi hymyilyttää. Palasin kahdeksan vuoden taakse pieneen paritalokaksioon, johon olimme juuri muuttaneet. Silloin olimme vielä kaksin.

Päivän vietimme Työmiehen kanssa anopin autotallissa hioen vanhaa kaappia, josta piti tulla hoitopöytä joulukuussa syntyvälle esikoisellemme. Hioin lipaston kantta kun tunsin kivuliaan vihlaisun vatsassa ja jouduin kyyristymään. Hetken kuluttua jatkoin töitä, enkä sen kummemmin ajatellut asiaa.
Illalla lämmitimme saunan, kuten melkein joka päivä parin viikon ajan. Oli niin mukavaa, kun oli oma sauna, jota ei ensimmäisessä yhteisessä asunnossa ollut.
Yöllä heräsin jomotukseen. Selkää vihloi ja poltteli. Yritin kääntää kylkeä ja lämmitellä selkää miehen selkää vasten. Kun se ei auttanut, hain särkylääkettä ja jatkoin unia.
Parin tunnin päästä heräsin taas ja polttelu oli siirtynyt vatsan puolelle. Kävin vessassa ja säikähdin vuotoa. Hetken pyörin ympyrää ja ihmettelin. Kirjahyllystä löytyi äidiltä saatu vanha kirja 'Onnellinen odotus'. Istuin pöydän ääreen lukemaan kappaletta synnytyksen käynnistymisestä ja koin ahaa-elämyksen: Näähän on supistuksia!  -Voi tyttöparka, silloin et vielä tiennytkään mitä tuleman piti..

Soitin Oulaskankaan päivystykseen, kellotin supistuksia jotka tulivat tasaisesti viiden ja kuuden minuutin välein. Lähdimme näytille, enkä pakannut mukaani mitään. Oulaskankaalla lääkäri teki tutkimuksen ja huonolla suomenkielellä kertoi, että minut siirrettäisiin Ouluun, koska raskausviikkoja oli vasta 35, ja pienemmässä sairaalassa hoidettiin synnytykset vasta 36 viikon jälkeen. Minut siirrettiin ambulanssiin, kello oli jotain viiden ja kuuden välillä, ja vietiin OYKSiin.
Työmies kävi kotona vaihtamassa auton ja tuli perässä.

Koko päivän makasin piuhoissa, yritin käydä kakalla ja jännitin mitä tapahtuu. Kaikki oli kovin kummallista.
Pieni poika syntyi seuraavan päivän puolella jokunen tunti puolen yön jälkeen. Työmies vei vauvan hoitajan kanssa lasten tehovalvontaan pitkää pitkää kellarikäytävää pitkin, ja lähti sen jälkeen kotimatkalle. Ensilumi oli satanut ja moottoritiellä oli liukasta. Kesärenkailla ukko ei ottanut riskiä vaan jäi matkan varrelle mummunsa luokse yöksi. Itse en osannut nukkua. Lähetin tuoreille isovanhemmille onnitteluviestit.
Tunniksi ehdin nukahtaa kun alkoi puhelin soimaan. Äiti soitti itkuiset onnittelut, ihmetteli kiireistä vauvaa, joka ei malttanut syntymistä enää odotella. ''Jos äiti olis tiennyt missä tyttö on, olis kyllä hakenut pois!'' Onnekseen ei tiennyt, ettei valvonut sen vuoksi yötä jännittäen ja murehtien. Tuon lauseen olen tainnut seuraavissa synnytyksissä itkeä Työmiehelle tuskissani.. :D

Pieni poika täyttää huomenna kahdeksan vuotta. Se kovin pieni vauva, joka nukkui lämpökaapissa ja jossa oli niin paljon piuhoja ja letkuja, että äiti säikähti ja alkoi itkeä. Se pikkuinen rääpäle, joka pääsi isänpäiväksi kotiin. Se vauva, joka itki joka yö kahdesta neljään ja kävelin sen kanssa olohuoneessa ympyrää että isi saisi nukkua. Se kaikkien rakas, joka teki minusta Äidin ja Työmiehestä Isin. Ja teki mummut ja papat. Ja vielä isomummut ja isopapatkin. Se on nyt reipas tokaluokkalainen, ihailtu Isoveli. Kovasti aina äitin ja iskän apuna. Välillä sitä harmittaa kun asioita ei opi ensiyrittämällä. Kun pitäisi olla jo niin iso ja etevä. Vaan kun ei se vielä näe, että sehän on jo. Etevä ja lahjakas.

Paljon on elämä tuosta ajasta muuttunut. Ei mahduttaisi enää kaksioon, kolmiokin tekisi tiukkaa. Sama ihmetys kuitenkin hiipii välillä esiin: Olenko tosiaan jo Äiti? Välillä väsymyksessäni kiukuttelen, miksi MINUN pitää olla nimenomaan Äiti. Miksei nuo mukulat hoe Isiä yhtä ahkerasti kuin Äitiä..? Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Kuudesta murusta nuorimmainenkin 7kk, välillä jokeltaa ÄITÄ. <3

Äiti lähtee tänään kaupunkiin hakemaan tarvikkeita huomisille synttäreille. Kymmenen kaveria on kutsuttu, ja lisää muistetaan joka päivä. Valitettavasti tilat on kuitenkin rajalliset, joten näillä mennään. Eikä tätä osannut miettiä kahdeksan vuotta sitten.


P.S. Se hoitopöytä on edelleen kesken. Muuton myötä se nostettiin mummulan autotallin vintille, ja siellä se taitaa yhä lojua. :D

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Härdelli...

Heti aamusta se alkaa.. Kuulen unen läpi kuinka lapset hääräilevät huoneissaan. Vauva alkaa kitistä kainalossa, käännän kylkeä ja jatkan imettämistä. Kohta alkaa kuulua kaapin ovien kolahtelua.
"Kuka kiipeilee keittiössä, heti pois sieltä!" "Okei", joku mutisee ja hyppää alas työtasolta. Kännykkää kai etti, kun isi piilotti sen..

Neiti E tulee maristen huoneeseen. "Auauau kirvelee! P koski muhun sen ällöttävillä käsillä. Se on sorkkinu kakkua." Voi itku, siellä on siis joku kaivanu kakkua jääkaapista ja melkein2-v on plääjännyt jämät pitkin pöytää ja ikkunoita. Siivousta tiedossa taas..

Joku yrittää ulos. "Heti sisälle, kukaan ei mee tähän aikaan ulos!" Onkohan niillä edes vaatteita päällä. Pikkusen hävettää kun naapurit näkee meidän lasten pomppivan yökkäreissä tai pelkässä vaipassa pihalla.. Varmaan miettii kuinka laiska äiti niillä on ku nukkuu vaan eikä pue eikä vahdi..

Vauva jatkaa kitinää ja imetetään taas. Sillä on nuha ja syöminen on hankalaa kun nenä on täynnä räkää. Petteri kömpii peiton alle ja tuikkaa kylmät jalat mun jalkoihin kiinni. Tahmaiset kädet kutittelee äitin varpaita.

Kiskon housut jalkaan ja raahaudun alakertaan. Otan pojilta kännykät pois kun sovittiin että niiden käyttöä vähennetään kesälomalla. Ainiin, joudun antamaan ne kohta takaisin kun lähtevät polkupyörillä kesäkerhoon.. Istun pöntöllä ja lasken montako kertaa jollain on äitille asiaa lyhyen vessakäynnin aikana. Vain kaksi keskeytystä tällä kertaa.

Kiskon vaatteet niskaan, ja kurkkaan peiliin. Otsatukka sojottaa. Eilinen poninhäntä roikkuu löysänä. Onpas likainen, en jaksa suihkuun nyt, saa kelvata vielä tämän päivän. Pari pinniä, hyvä. "Äiti, O kiusaa!!!" "Enpäs vaan toi alotti!" V tulee kantelemaan: "Äiti A yritti heittää O:ta leekoilla." Huh ku tekis mieli kahvia...

Keittiössä odottaa eiliset tiskit. Tyhjään koneen ja laitan kakun rääppeet roskiin. Se olikin jonkun eilinen kakunpala jota se pikkumies oli käynyt maistelemassa. "Äiti toi ei anna mun pelata!" "Äiti A lyö!" "ÄITI!!!" Taas tullaan kantelemaan. Vauva alkaa itkeä yläkerrassa. Haen sen alas vaunuihin ja se onneksi jatkaa vielä unia.

Löydän jääkaapista appelsiinimehua ja istun sen kanssa alas. "Äiti mäki haluun tota!" joku pyrähtää heti marisemaan. "Et sä tykkää siitä ja sitäpaitsi se loppu." ja lapsi lähtee hetken vinkumisen jälkeen leikkimään. Aurinko paistaa kutsuvasti terassille. Tekee mieli tupakkaa, vaan onneksi sitä ei ole. Lopetin melkein vuosi sitten. En muista monettako kertaa, mutta päätin tämän olevan viimeinen.  Taas kuuluu huuto poikien huoneesta ja kohta tullaan kantelemaan kuinka joku löi ensin takaisin.

"Äiti tee ruokaa! Äiti mullon nälkä!" "Mannapuuroo!" Ei taida olla maitoa tarpeeksi.. Petterille pitäisi vaippa vaihtaa ja pukea vaatteet. Tutinkin se on löytänyt, pitää sekin ottaa pois ja kuunnella hetki huutoa tutin perään. Neiti E istuu lattialla ja laulaa omiaan kitarisat vilkkuen. Korvia särkee vaan onhan se kiva että riittää mielikuvitusta sepittää satuja. Pojilla on taas riita käynnissä.

Kai se täytyy aamukahvi keittää ja lapsille puuro. Tähän ne tuli taas jonossa kurkkimaan pöydille, eikö löydy mitään syötävää... Jos jonkun muuttaisin niin tuon riitelyn poistaisin. Tai edes sen että mun pitäisi ottaa joka kiusaamiseen kantaa.

Hyvää huomenta vain itse kullekin. Tästä se taas lähtee, ja suunta eteenpäin. :)