torstai 17. lokakuuta 2013

Eka "lumi". <3

Lapset heräsivät yöllä neljän aikaan, koko tienoo oli pimeänä sähkökatkoksen takia. Noustiin ukon kanssa etsimään kynttilöitä siltä varalta, että sähköt on poikki vielä kuuden aikaan. Onneksi pojat nukahtivat uudestaan.

Noustiin puoli yhdeksän maissa lasten kanssa, ja voi sitä riemua kun maassa oli valkoista! Äkkiä ulos, isommat lähtivät naapurista kysymään, jos sattuisi olemaan talvirenkaita ylimääräisenä. No naapurin ukko ei ollut kotona, joten äiti kaiveli omasta pihasta rengaspinoja. Löytyi kuin löytyikin neljä kappaletta toimivia, vaikka isäntä ei uskonut sitä mahdolliseksi. Katsotaan mitä se sanoo kun töistä pääsee..

Eilen oli mukava työpäivä. Olin iltavuorossa ja kaupassa oli rauhallista. Juttelin aikani kuluksi asiakkaitten kanssa ja uskaltauduin puhumaan jopa ruotsia! Eräänkin sedän kanssa pohdittiin lumentulon mahdollisuutta ja talvirenkaita. Kun kerroin asuinpaikkani, ukko kysyi äidinkieltäni. Luuli kuulemma ruotsinkieliseksi, olin ihan otettu. ;) Ukko puhui suomea sujuvasti ja vaihtoi sitten siihen ja jatkettiin juttua. Mukava kun sillä ei ollut kiirettä.
Vartija kierteli, joutui naapurikauppaan hälytystehtäviin, mitä en olisi halunnut tietää. Onneksi ei kuitenkaan meidän liikkeessä sellaista sattunut.

Tänään on vapaapäivä, kotitöitä riittäisi, mutta taidan nyt nauttia hetken rauhasta ihan laiskotellen. Lapset saavat torstain kunniaksi olla hetken tietokoneella. Ajattelin kaivella kangaskaappia ja surauttaa muutaman pipon. Katsotaan saanko mitään aikaiseksi. ;)

1 kommentti:

  1. aina se saa ilon ja riemun kiljahduksia aikaan,se ensi lumi ;)

    VastaaPoista