lauantai 8. helmikuuta 2014

Pyydän teitä,
lukekaa Aale Tynnin Rohdinmekkoballadi,
niin kerron sen jälkeen tarinan,
jonka nimenä voisi olla äitiysmekkoballadi
ja joka voisi alkaa:
Ja äitiysmekko yllään oli vaimosella,
joka tuli klinikkaan synnyttämään
yhdeksättä lastaan.
Hän tuli kaukaa järvien ja metsien takaa
ja oli niitä, jotka tulevat taas ja taas.

Vaikka siellä sipistiin ja supistiin,
hän käveli rohkeasti kuninkaan luo
ja sopeutui hovitapoihin.
Mutta kun häneltä kysyttiin yhä uudestaan:
Mitenkä te luulette jaksavanne?
Ettekö yhtään ajattele?
Montako te vielä aiotte?
Eikö nyt oltais järkeviä?
hän vaikeni
aivan kuin olisi ajatellut:
Ei, kuningas, et kaikkea tiedä.

Näin hänen katsovan miehensä
ja kahdeksan lapsensa kuvaa
ja hymyilevän.
Ja hän halusi pian takaisin maahansa,
missä hän voi vapaasti itkeä ja nauraa
ja missä on kevyt kulkea.

Kuulin hänen laulavan sille yhdeksännelle
vanhasta kehtolaulusta:
"Taivahast'on lapsi tullut, taivahan tulen kisoista,
Luojan lemmen leikinnöistä, ei vahingon valkeoista"

Hän kiitti ja lähti  kääröineen omaan maahansa.
Minä näin hänen kulkevan äitiysmekossaan
ja tiesin hänen unohtavan neuvot kuninkaan.
Minä ikkunasta katsoin ja kauan vaikenin
ja sanoja kehtolaulun minä hiljaa muistelin.

Runon tekijää en tiedä. Tällä on kuitenkin helppo kuvailla tämänhetkiset mietteet. Olen kohdannut nuo kysymykset, olen surrut niitä. Olen itkenyt julmia kommentteja ja hävennyt sitä, mitä minun ei tarvitsisi. Rv tänään 10+1. Jos kaikki menee hyvin, viidennen lapsemme LA on 4.9. <3

2 kommenttia:

  1. rakas ystäväni,tiedän tuon runon kirjoittajan :) niin koskettava,niin lämmin ja niin pysäyttävä,mutta jotakin sellaista,mitä ei kaikki voi tuntea <3 voima-halauksia sinulle,jaksamista arkeen ja siunausta odotuksen askelille.meidän poika täyttää tuon sun laskettuna vauvan päivänä tasan 10v <3 Ja muista,mulle voit koska tahansa laittaa sähköpostia,oon tuon runon tunnelmat käyny kaikki läpi.ja todella tiiän sydämestäni miltä sinusta nyt tuntuu <3 muista ettet ole ajatuksiesi kanssa yksin :)

    VastaaPoista