keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ikäkriisi..

Mies herätti aamulla kuuden aikaan kun oli lähdössä töihin. Puolen tunnin päästä Aappokin kömpi jo ylös ja päätin sitten kerrankin olla ajoissa hereillä. Joku kummallinen vatsavaiva iski yllättäen ja kärvistelin sen kanssa kippurassa sohvalla niin kauan, että särkylääke ehti vaikuttaa. No aikaahan oli runsaasti ennenkuin muut lapset heräävät, joten ehdin laittamaan tukkaa ja miettimään omaa pukeutumista. Kylläpä muuten kohottaa itsetuntoa kun on tukka hyvin ja vaatteet kohdillaan.

Rakastan näitä syksyaamuja, kun on kirpakka sumuinen ilma ja hiljaisuus. Se pistää miettimään syvällisiä. Näin syntymäpäivänä sitä ajattelee omia vanhempiaan ja kiittää tästä elämästä. Huono omatunto iskee tupakoidessa. Äitin nähden en polta, vaikka se varmasti tietää tämän paheen. Ehkä mä haluan sen silmissä olla se kiltti ja vastuuntuntoinen tyttö, joka joskus olin.. Murrosiässä sitä tuli kapinoitua ja poikaystävän löydyttyä tapeltua sen puolesta kaikin voimin. Vanhemmat kun inhosivat Samia ihan periaatteesta. Pikkuhiljaa he tutustuivat ja ihastuivat, oppivat päästämään musta irti ja antoivat siunauksensa. Vaikka elämä ja seurustelu siinä taistelussa olikin vaikeaa, se kannatti, se vahvisti ja varmisti omat tunteet: tuon kanssa mä loppuikäni haluan elää, se ei pelästy pienistä. Ja niin me käveltiin alttarille syyskuussa 2007. <3

Iskän kanssa tullaan hyvin juttuun. Se tietää mun virheeni ja tarjoaa tupakan. ;) Se jaksaa selittää elämän vaikeita kysymyksiä ja puhelimessa sen kanssa kuluu aina vähintään puoli tuntia. Jos paha kriisi iskee, isi tulee käymään ja tuo turvallisen olkapään. Meillä on yhtä lyhyt pinna, mutta ollaan molemmat tietyllä tavalla ylpeitä ja sitkeitä. Äitiltä ollaan opittu sietokykyä ja tyyneyttä kohdata asiat sellaisina kuin ne ovat.

Isovanhemmiltakin on tarttunut hyvät opit. Ihan konkreettisen voisin mainita, kun tuo pullataikina nyt tuolla kohoaa. Kun en aiemmin saanut ikinä sitä onnistumaan. Aina tuli pullista tykinkuulia. Mummulta sain neuvot taikinan tekoon ja kohottamiseen, ja sen jälkeen homma onkin toiminut niin hyvin, ettei oma ukkokaan tahtonut uskoa pullaa mun leipomaksi. Taikinaa pitää näet sekoittaa ja pullat pyörittää aina samaan suuntaan, koska hiiva kulkee siellä "nauhana". Jos se "katkeaa", taikina nousee huonosti. Rasvaa en sulata velliksi, vaan sekoitan sen koneella klönttinä taikinaan. Kulhon päälle laitan liinan ja nostan taikinan uuniin kohoamaan. Uuniin käännän päälle vain valon, näin se on vedoton ja sopivan lämmin paikka kohota. No mummun neuvoilla sain jopa pyöreistä pullista ehjiä. Ne pitää lintata juuri ennen voitelua ja uuniin laittamista, sitten ne eivät repeile. ;)

Katsotaan kuinka tänään käy. Ihana kun on kiertoilmauuni, saan pullat paistettua ennen puoltapäivää kun äiti tulee ammaksi. Ja ehkä soitan ekan pellin jälkeen naapurin aamukahville.

Onpa muuten omituista olla näin aikaisin hereillä, monta juttua ehtinyt jo tekemään. Oskarikin heräsi ja linnottautui velipojan kanssa tietokoneelle katsomasn muumeja. Eeva tuolla kujertelee vielä sängyssä ja Viljami taisi siirtyä meidän sänkyyn jatkamaan uniaan. Mikäs tässä ollessa.. :)

1 kommentti:

  1. <3 jokkaisella se jossain vaiheessa on tuo ikäkriisi <3

    VastaaPoista