torstai 5. syyskuuta 2013

Hei, olen vain ihminen!

Olen joskus väsynyt, toisinaan onnellinen. Jonakin päivänä tosi reipas ja aikaansaava. Toisena päivänä pahalla tuulella. Siltikään en voi ketään arvostella jaksamisesta tai jaksamattomuudesta. Sosiaalinen media valitettavasti tuo silmien eteen paljon sellaista, mitä ei välittäisi tietää. Netissä on helppo provosoitua ja kirjoittaa kärkeviä kommentteja, joita face to face tuskin sanoisi ääneen.

Tämähän tuli nyt ihan vain facebookista. Päivitin tilani rehellisesti: "Nukuttais.." Ja jotain muuta lisäksi. Ja sitten rakas sukulaiseni miehen puolelta ilmestyy aukomaan päätään. Ei siinä mitään, toisena päivänä en olisi ehkä piitannut. Mutta nyt otti päähän. Loukkaannuin. Ehkä ihan suotta, mutta silti jäi kaivelemaan. Ja näin on käynyt ennenkin. Samasta suunnasta. Ja päänaukominen on ihan tavallista myös tavatessa tosielämässä.

Olen siis joka asiasta valittava ihminen. En muuta teekään. Kaikki on aina huonosti. Ja koskaan kukaan ei auta, ei ymmärrä ja kaikki nyt on sieltä ja syvältä. Aina. Tällaisen kuvan hän on minusta luonut. Ja kaikkihan on toki aina omaa syytäni. Jep, niin se menee.. Kukaanhan ei voi vaikuttaa siihen, milloin äiti-ihmistä väsyttää, paitsi äiti-ihminen itse. Äiti voi mennä aikaisemmin nukkumaan. Siis heti, kun lapset nukkuvat. Ja äiti voi olla rasittamatta itseään, ettei vahingossakaan väsy. Siis pyykit, tiskit ja siivoamiset voi jättää tekemättä. Miehen logiikalla ongelma ratkaistu.

Itse pidän itseäni kuitenkin hiukan toisenlaisena. En ole aina väsynyt. Osaan järjestää kotitöiden tekemisen tilanteen mukaan ja ottaa aikaa sohvalla istumiseen lapset kainalossa. Pystyn tarvittaessa lähtemään naapuriin tauolle. Osaan kirjoittaa myös mukavia tilapäivityksiä facebookiin. Olen huumorintajuinen ja osaan ajatella myös kierosti. Mutta päänaukomista en kovin pitkään siedä.

Huh. Se siitä pitäköön tunkkinsa, mun silmille ei hypitä.

Kiitos ja näkemiin.

1 kommentti:

  1. nainen osaa tehdä tuhat ja sata asiaa yhtä aikaa.miehillä on täys työ selvitä siitä yhestä työstä kerrallaan :)

    VastaaPoista