Nyt tuli kyllä itku silmään..

Mies tuli kotiin, töistä, klo 23. Oli kyllä käynyt naapurissa saunomassa, muttei siinä mennyt kuin noin tunti. Mutta se tuli kotiin, kaivoi lompakosta ISON rahan, ja kysyi, saako sillä lapsille talvivaatteet.

Apua. Saa varmasti, hyvät ja kestävät. Nyt vain meni tikku kynnen alle, enkä taida raaskia ostaa sellaisia, kuin olen haaveillut tässä pitkin kesää.

Mutta ajatus kiersi kehää istuessani shokki-savuilla terassilla.. "Se oikeasti välittää meistä. Se tekee pitkiä päiviä ihan vaan meidän takia. Se tuo leivän pöytään ja siinä sivussa kaiken muunkin tarvittavan. Se oikeasti välittää meistä." Vaikka joskus ärsyttääkin sen autoharrastus ja alumiinivannehankinnat tiukassa rahatilanteessa, se silti huolehtii meistä. Minkä ihmeen takia minä sitten valitan, jos lasten ja kodin hoito tuntuu rankalta?? Jos se väsyttää.. Ehkä siksi, ettei siitä makseta, ja vaikka kuinka teen töitä kotona, se ei meidän taloudellista tilannetta paranna.. Jos vain jaksaisin mennä välillä töihin ja luottaa lapset jonkun muun hoitoon.. Jos vain jaksaisin.. Tehdä kotityöt puolessa päivässä ja siinä ohessa rakastaa ja rutistaa myös lapsia. Ja sitä miestä.

Arg. Huono äiti ja vaimo nostaa taas päätään.. Sen rahan takia. Paska. Onhan lasten kotona hoitaminen arvokasta? Onhan se arvokasta, että kotona on ruoka valmiina töistä tulevalle miehelle? Onhan se arvokasta, vaikkei siitä rahallisesti mitään tienaakaan? Onhan?

Ääh, nyt taas itkettää... Ei olisi pitänyt lukea sitä kamalan liikuttavaa ihanaa blogia äidistä, joka menetti lapsensa sairaudelle. En jaksa nyt ajatella syvällisiä. En jaksa.

Päivällä kyllä nauratti ajatus siitä, että jos maalaan lautoja valkoisiksi, että mies saa huomenna laittaa ne otsalaudoiksi talon päätyyn, se tuo mulle palkaksi rahat talvikamppeisiin. No, kyllä se taas vähän naurattaa, mutta todellisuudessa se on kyllä aika selkeää. Täällä pitäisi kummankin tehdä töitä perheen ja kodin eteen toinen toistaan auttaen. Ja niinhän se nyt taisi mennä. Tein sen, minkä pystyin, eli maalasin ne laudat pikkuveljieni vahtiessa kahta nuorinta lasta, isommat pojat olivat mummun kyydillä kerhossa. Mies teki sillä välin töitä, ja toi kotiin tullessaan kirjaimellisesti sitä rahaa. Huomenna jatketaan yhdessä kodin rakentamista, mies naulaa otsalaudat ja minä laitan ruuan ja vahdin lapsia. Ehkä kiipeän tikkaille ja ojennan vasaran. Ja EHKÄ mies tyhjää tiskikoneen. :D Yhdessä toinen toistamme auttaen..? Eikös se ole hyvä niin?

Mulla on ihana perhe. Ja ihana vielä keskeneräinen koti. Osaisinpa olla niiden arvoinen..