Omatoimiset murut

Neiti 1v8kk toi äitille sukat, jotka väriltään mätsää täydellisesti muuhun asuun. Alun perin puetut vaaleanpunaiset sukat oli laitettu likapyykkikoriin. :D

Herra 4,5v oli käynyt aamulla terassilla testaamassa lämpötilaa ja tullut siihen tulokseen, että kalsarit tarttee.. -Shortsien alle. :)))

Reissuhumala

Käytiinpäs taas pitkästä aikaa koko porukalla reissussa. Määränpäänä isomummula. Isäntä kun meni sinne velipojan kanssa tekemään kattoremonttia, päätettiin lasten kanssa lähteä mukaan.

Pakattiin auto täyteen polkupyöriä, potkumopoja, nukkeja, nukenrattaita, vaatteita, peittoja jne. Jopa tablettikone ja mokkula. Tarkoituksena saada lapset olemaan suht rauhassa sisällä(mummulassa ei ole leluja, tietokonetta tai videovehkeitä) huonolla ilmalla ja toisekseen viihtymään ulkona hyvällä säällä. Ja suunnitelma toimi.

Lapset viihtyivät ulkona, nukkuivat kiltisti päiväunet, eivätkä normaalia enempää tapelleet. Pojat pääsivät vuorotellen isopapan traktorin kyytiin, ja auttoivat keräilemään katolta nakeltuja huopa- ja lautaroskia. Telkkarista tuli muutama lastenohjelma ja iltapäivällä käytiin hiekkamontulla uimassa. Tai lapset kävi, äiti jäätyi kahlaamalla. :D

Illalla ajelin lasten kanssa toiseksi yöksi siskon luo 70km:n päähän. Ukko jäi vielä jatkamaan remonttia. Perillä odotti pieni helteinen kaksio, ja lämmin sauna. Saunotettiin kaikki (yhteensä) seitsemän lasta ja saatiin ne nukkumaan ennen puoltayötä. Aamulla herättiin kello kahdeksan, kesähelle oli poissa ja lapset kiukkuisia. Vietettiin laiskaa sunnuntaita. Kävin lasten kanssa Kärkkäisellä. Nuorin nukkui kärryissä, toiset juoksivat kilpaa käytävillä ja ottivat äänekkään painimatsin äitiysvaateosastolla. Vanhin pojista suuttui kun äiti ei ostanut sille kolmatta uutta lippistä ja mökötti.

Mentiin ukon äidin luokse odottelemaan miesten saapumista. Mummu passasi lapsia ja itse makasin koirankarvaisella sohvalla.Kotimatkalla nukuttiin päiväunia Kokkolaan saakka. Mieliala nousi niinkin pienellä mutkalla kuin McDonalsin autoluukulla, ja loppumatka sujui ihan mukavasti eväiden parissa.

Joku joskus kertoi, että kotiintullessa kestää hetki tajuta tilanne, koska sielu ei tule samassa tahdissa. Joko mun sielu on vielä reissussa tai sitten se oli muuten vaan rankkaa, kun tässä on jo kaksi päivää mennyt huokaillessa. :D Nyt vasta pistin ensimmäiset reissupyykit koneeseen.

Vointi kyllä on oikein loistava, ei ihmeempiä kipuja tai kolotuksia, pieniä harkkasupistuksia, muttei mitään stressiä niistä. MUTTA siitepölyallergia. Tähän mun eloni päättyy. Histecistä ei ole mitään hyötyä, nenäsuihke vaan pahentaa tilannetta. Silmät vuotaa, nenä tiputtaa, aivastuttaa ja olo on tukossa. Yöt menee kylkeä käännellessä, että edes toinen puoli nokasta pysyisi auki. Eikä mua parin päivän oireilut haittaa, vaan kun tätä jatkuu nyt jo ainakin kolmatta viikkoa. Jospa se kohta laantuis..?

Mutta semmoinen humala tällä kertaa. Hyvä mieli jäi kaikenkaikkiaan. Pyykkiäkään ei nyt mitenkään mahdottomasti ole, eikä taivaskaan näytä yhtä harmaalta kuin eilen. Kunhan tästä lähtee taas rullaamaan otan työn alle asuntovaunun tehopesun, koska suviksiin on enää kuukausi!!! Seuraava reissuhumala sieltä. ;) <3

Pärjäämisestä..

Jotenkin sitä joutuu jatkuvasti todistelemaan pärjäämistään. Kävin äitiysneuvolassa aamupäivällä, mukana kaikki neljä lasta sillä kodinhoitajaa ei järjestynyt. Terveydenhoitajan mukana oli opiskelija. Jonka ilme paljasti miten hulluna se meikäläistä piti. Huolenaiheena taas oli se, kuinka selvitään loppuraskaus niin, ettei vauva syntyisi ennenaikaisena. Samalla piti täyttää 'perheen voimavarat'  -, 'päihteiden käyttö raskausaikana' -, ja 'parisuhteessa ilmenevä väkivalta' -kyselyt. Vastasin kahteen viimeiseen 'ei, ei, en käytä, ei uhkaile jne'. Perheen tukiverkostotkin ovat luksusluokkaa: sukulaisia naapurissa, anoppi ei sekaannu, mummula lähellä, ystäviä ja sisaruksia paljon. Ja aina niille pitää vakuuttaa: kyllä mä pärjään.

Pärjäänkö? Lasten kanssa, kyllä. Miehen kanssa, joo. Sukulaisten kanssa, jep.
Lasten ja ukon kiukuttelut menettelee. "Äiti on tyhmä!" ja "sitku mulla on oma talo niin siellä saa vaan pelata ja syödä herkkuja ja karata naapuriin!" menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pitkään kestäny koko perheen flunssa ja sen sivutuotteena kolmen lapsen korvatulehdukset on kohta ohi.  Ja ne ärsyttävät sukulaiset on tähän asti pysynyt tarpeeksi kaukana.

Enhän mä oo tässä yksin, mullahan on se mies. Tietysti me tapellaan siitä, että olis kiva jos se mies olis ne illat perheen kanssa eikä istuis siellä netissä. Ja vähän siitäkin, että kukas sen tiskihomman taas on tehnyt kolme kertaa päivässä viimesen kuukauden ajan. Mutta se mies on kuitenkin olemassa ja yleensä se on jopa kotona.
Ja jos kehtaa, niin voi kysyä jos naapurin kuuden lapsen äiti voisi hoitaa neljää adhd-tapausta pari tuntia, ottaisin pienet päikkärit. Tai voihan sitä kysästä siltä vuorotyötä tekevältä naapurilta silloin, kun sille sattuu vapaapäivä. Tai vaikka omalta äidiltä, sehän saa olla nykyään rauhassa päivät koulussa tai työharjoittelussa ja vapaapäivät töissä kotipalvelussa. Mutta enhän mä kysy, koska se on jotenkin noloa, ja koska mähän pärjään kyllä.

Ja oikeesti mä pärjään kaikkien muitten kanssa, paitsi itteni. Kroppa pettää, pää pettää ja siinähän ne sit oliki. Semmoset inhottavat liitoskivut, kamala vihlominen alapään luissa ja lihaksissa. Ne vie yöunet,  liikuntakyvyn ja sen olemattoman seksielämänki. Ja kun pitäis liikkua kun toinen ongelma on iskias, ja se vaan pahenee makaamalla.. Että hampaat irvessä mennään. Ja joskus sitä hoksaa, että on vähäksi aikaa unohtanut ne säryt ja saanut jotain tehtyä. Sitten toisessa hetkessä istuu sohvalla, itkee ja toivoo ettei ne lapset karkaa naapuriin asti.

Ehkä se vika onki mun päässä. Tai sit mä oon vaan peruslaiska, ja ne 'pienet turhat liitoskivut' on vaan hyvä tekosyy olla ottamatta vastuuta mistään. Jos lapset karkaa naapuriin, niin se on naapurin vika kun ei oo rakentanu aitaa tonttinsa ympärille. Samaten se alkuraskauden pahoinvointi oli hyvin 'laskelmoitua'. Kun lääkärikin kummasteli, ettei ole koskaan törmännyt tapaukseen jossa pahoinvointi kestäisi yli kaksi viikkoa. En tiiä mille alalle herra oli erikoistunut, mutta neljän raskauden kokemuksella se kestää mun kohdallani raskausviikolta 6 viikolle 13-14 saakka. Ja ehkä jotkut osaa 'tehdä' lapsen niin, että se LA on tiedossa ennen sitä positiivista testiä.

Silti jotenkin väsyttää se todistelu.. Enkä usko että hormoni-itkut yhtään auttaa tätä tilannetta. Ainaki miestä se tuntuu pahasti ärsyttävän. Mutta siitä huolimatta oon ihan varma, että äitienpäivänä pillahdan itkuun jos se ei oo vaivautunu ostamaan mulle minkäänlaista äitienpäivälahjaa..