Huh mikä reissu..

Tätä me lähdettiin hakemaan. Keittelin aamukahvia, kunnes käännyin ja näin Viljamin kiivenneen keittiön tasolle. Poika istui ja hörppi yskänlääkettä pullosta. Lääkkeet ovat tähän asti olleet keittiön ylähyllyllä. Nyt tarvittiin lääkekaappi ja lukollinen sellainen. Muuten pojat joku päivä napsivat Buranat purkista.. Huhhuijjaa..

Talvivaattet olivat tulleet ja ostin isommille pojille haalarit jo valmiiksi. Didriksoniin päädyin hyvien kokemusten perusteella. Appiukko toi joskus pojille vuorilliset kuravaatteet, ja pienempi koko on tällä hetkellä kolmannella käyttäjällä täysin toimivana. Siis uskomattoman hyvä laatu ainakin niissä. Toivottavasti nämä toimivat yhtä hyvin.

No sitten vielä valoa olohuoneeseen. Erkkerissä ei ole kattovaloa ja pojat rikkoivat kirpparilta löytämäni viiden euron jalkalampun. Pikkuveli korjasi sen kyllä, mutta sitten kissa kaatoi sen ja lamppu meni uudestaan rikki. Se oli siis matala pöytälampun tyylinen.. Nyt pitäisi valaista, saa nähdä miten kestää.

Nämä loistavat kuvatkin toki kertovat elämästä omaa tarinaansa, Eevan päälaki viimeisessä kuvassa ponnahti siihen juuri kun otin kuvan. Kuvakulmatkin ovat niin ja näin, mistä sitä nyt tyttö kainalossa äkkiä nappaa. Ainakin ne ovat persoonallisen huonoja. :D Niin tai näin, kauppareissu oli kamala. Taas sovittiin säännöt autossa. Mutta kun sisälle päästiin ja sovitettiin Aappolle haalaria, Viljami roikkui sisääntuloportissa ja sai aikaan hälytyksen. Hetken päästä Aappo väänsi portin väkisin auki, niin että myyjä joutui sammuttamaan ujelluksen. Jesjee, arvatkaa vaan hävettikö. Viljami juoksi pikkukärryn kanssa vaaterekkejä ympäri ja yritin pitää niitä pystyssä samalla kun Oskari keräsi omaan kärryynsä läjän paitoja, mitä äitillä ei ollut aikomustakaan maksaa. Oli pakko nostaa kaksivuotias kärryihin, ettei se karkaa. Joten jos jollakin nyt jauhelihapaketti likaantuu kärryjen takia, niin terveiset vain sinne. Oma hommansa olikin sitten saada poika pysymään siellä.. Etittiin kenkähyllystä Aappolle lenkkareita ja Viljami keksi kiskoa pikkusiskon pipon päästä. Tyttö kirkui hädissään kun pipo oli nauhoilla solmittu ja toinen kiskoi sitä ylöspäin. Arg. Lenkkarit löytyi, mentiin kaupan alakertaan metsästämään lamppua. Kärryt piti jättää ylös. Portaikossa oli pojista ihan parasta, kun äänenvoimakkuus nousi heti yli äänivallin. Äkkiä hyllystä joku jalkalamppu ja rehattiin se ylös yhdellä kädellä ja varpailla tyttö toisessa kainalossa. Kassalla Aappo karkasi karkkihyllylle ja Oskari KOMENSI sen takaisin. Voitte kuvitella kuinka melkein 5vee komentaa. Ja äiti taas naama punaisena. Lopulta päästiin hikisenä autoon asti.. Ja TAAS mä päätin, etten enää IKINÄ lähe lasten kanssa yksin kauppaan. Ja tällä kertaa olen tosissani.

Apua mua jännittää!!

Viikossa mun elämä on kääntynyt ihan päälaelleen. Jos se oli yhtä hullunmyllyä ennen, niin nyt se on täysin sekaisin.

Naapurin kanssa oli joskus puhetta, että kauppaan, jossa hän on töissä, tarvittaisiin työntekijöitä. Huomasin siinä, että mulla olisi nyt sauma mennä hetkeksi töihin kun nuorin täytti eilen vuoden ja kunnalta saataisiin hoitaja kotiin. Enkä ole raskaana. Enkä kyllä tiedä koska menkat pitäisi alkaa..

No torstaina sitten tuli puhelu, kun olin synttäripäiväni kunniaksi kangaskaupassa. "Voinko tulla illalla tekemään työhaastattelun?" No niinpä se tuli, kerroin rehellisesti millainen mökkihöperö olen, enkä luvannut etten olisi heti raskaana jos töihin pääsen. Mutta niin sitä vain tuli työpaikka! Siis tälle kotiäidille, joka ei ole aiemmin tosissaan edes miettinyt töihin lähtöä, tultiin kotipihaan saakka tarjoamaan töitä. Elämä on ihmeellistä.

Ja nyt mua jännittää. Tänään on ensimmäinen päivä. Teen iltavuoroja, joten lapsia ei tarvitse viedä naapuria kauemmas paria tuntia pitempää kun mies töistä tullessaan ottaa ne kotiin. Minkähänlainen kaaos täällä mahtaa olla kun tulen kymmenen aikaan takaisin..? Ja muistaako se syöttää lapset ja tajuaako se todella vahtia niitä herkeämättä, etteivät ne karkaa..? Tai tappele portaissa.. Tai tuhoa keittiötä.. No, lopulta sen on pakko oppia.. Mutta alku jännittää...

Ja tähän vielä seurakunnan keikat lisäksi. Kuinka etuoikeutettu minä olen, kun saan tehdä kolmea työtä?.. Aamupäivät kotona, illat kaupassa ja viikonloppuja kirkossa. Ja tottakai oma jaksaminenkin pelottaa! Kuinkas muuten..?

Jännäkakka kurkkii.. ;) Nuorimmaisella on vähän lämpöä, annoin sille kuumelääkettä. Roskikset on täynnä ja Viljami karkasi ulos vesisateeseen. Kävin eilen naapurissa kokeilemassa tytölle välikausihaalaria. Yhdet ostin ja kaupan päälle sain vielä toiset. Pipojakin ilmaantui pussiin kiva läjä. Ja muutama Ottobre lainaksi, piirsin niistä illalla jo parit leggingsit ja pipot. Kunhan ehdin ompelemaan.. Tuleekohan sille enää aikaa?? :D

Näistä aamuista mä tykkään..

..kun kukaan ei vielä marise, tappele, kantele, roiku lahkeessa jne.. Vaan lapset herää hyväntuulisina ja rauhallisina. Ja äiti on ehtinyt pukeutua, juoda kahvit ja selata facebookin. ;)

Ikäkriisi..

Mies herätti aamulla kuuden aikaan kun oli lähdössä töihin. Puolen tunnin päästä Aappokin kömpi jo ylös ja päätin sitten kerrankin olla ajoissa hereillä. Joku kummallinen vatsavaiva iski yllättäen ja kärvistelin sen kanssa kippurassa sohvalla niin kauan, että särkylääke ehti vaikuttaa. No aikaahan oli runsaasti ennenkuin muut lapset heräävät, joten ehdin laittamaan tukkaa ja miettimään omaa pukeutumista. Kylläpä muuten kohottaa itsetuntoa kun on tukka hyvin ja vaatteet kohdillaan.

Rakastan näitä syksyaamuja, kun on kirpakka sumuinen ilma ja hiljaisuus. Se pistää miettimään syvällisiä. Näin syntymäpäivänä sitä ajattelee omia vanhempiaan ja kiittää tästä elämästä. Huono omatunto iskee tupakoidessa. Äitin nähden en polta, vaikka se varmasti tietää tämän paheen. Ehkä mä haluan sen silmissä olla se kiltti ja vastuuntuntoinen tyttö, joka joskus olin.. Murrosiässä sitä tuli kapinoitua ja poikaystävän löydyttyä tapeltua sen puolesta kaikin voimin. Vanhemmat kun inhosivat Samia ihan periaatteesta. Pikkuhiljaa he tutustuivat ja ihastuivat, oppivat päästämään musta irti ja antoivat siunauksensa. Vaikka elämä ja seurustelu siinä taistelussa olikin vaikeaa, se kannatti, se vahvisti ja varmisti omat tunteet: tuon kanssa mä loppuikäni haluan elää, se ei pelästy pienistä. Ja niin me käveltiin alttarille syyskuussa 2007. <3

Iskän kanssa tullaan hyvin juttuun. Se tietää mun virheeni ja tarjoaa tupakan. ;) Se jaksaa selittää elämän vaikeita kysymyksiä ja puhelimessa sen kanssa kuluu aina vähintään puoli tuntia. Jos paha kriisi iskee, isi tulee käymään ja tuo turvallisen olkapään. Meillä on yhtä lyhyt pinna, mutta ollaan molemmat tietyllä tavalla ylpeitä ja sitkeitä. Äitiltä ollaan opittu sietokykyä ja tyyneyttä kohdata asiat sellaisina kuin ne ovat.

Isovanhemmiltakin on tarttunut hyvät opit. Ihan konkreettisen voisin mainita, kun tuo pullataikina nyt tuolla kohoaa. Kun en aiemmin saanut ikinä sitä onnistumaan. Aina tuli pullista tykinkuulia. Mummulta sain neuvot taikinan tekoon ja kohottamiseen, ja sen jälkeen homma onkin toiminut niin hyvin, ettei oma ukkokaan tahtonut uskoa pullaa mun leipomaksi. Taikinaa pitää näet sekoittaa ja pullat pyörittää aina samaan suuntaan, koska hiiva kulkee siellä "nauhana". Jos se "katkeaa", taikina nousee huonosti. Rasvaa en sulata velliksi, vaan sekoitan sen koneella klönttinä taikinaan. Kulhon päälle laitan liinan ja nostan taikinan uuniin kohoamaan. Uuniin käännän päälle vain valon, näin se on vedoton ja sopivan lämmin paikka kohota. No mummun neuvoilla sain jopa pyöreistä pullista ehjiä. Ne pitää lintata juuri ennen voitelua ja uuniin laittamista, sitten ne eivät repeile. ;)

Katsotaan kuinka tänään käy. Ihana kun on kiertoilmauuni, saan pullat paistettua ennen puoltapäivää kun äiti tulee ammaksi. Ja ehkä soitan ekan pellin jälkeen naapurin aamukahville.

Onpa muuten omituista olla näin aikaisin hereillä, monta juttua ehtinyt jo tekemään. Oskarikin heräsi ja linnottautui velipojan kanssa tietokoneelle katsomasn muumeja. Eeva tuolla kujertelee vielä sängyssä ja Viljami taisi siirtyä meidän sänkyyn jatkamaan uniaan. Mikäs tässä ollessa.. :)

Niin se vain hurahti tämäkin päivä..

Isot pojat lähtivät puolen päivän aikaan päiväkerhoon. Otin kaksi nuorempaa kyytiin ja ajelin uunipellin kanssa vanhan ystäväni äitiä tervehtimään. Uunipellin tarina menee näin:
Ystäväni tupsahti keväällä meille poikaystävänsä kanssa. Mukana heillä oli leivontavärkkejä, peltejä ja läjä keittokirjoja, sekä katsastushuoltoa vailla oleva pikkuinen pösö. Sillä aikaa kun ukot ropasivat pösöä, akat leipoivat sisällä. Tai siis kaveri leipoi ja itse seurasin vierestä.. ;) No, luomuksia tuli jos jonkinlaisia, montaa sorttia. Tarkotus oli viedä ne ystävän työpaikalle seuraavana aamuna, kun olisi viimeistä päivää töissä. Viimeinen piirakka oli menossa uuniin, mutta kuinka ollakaan, pelti oli liian suuri, eikä mahtunut mitenkään päin. Taikina siirrettiin mun pellille ja hyvin paistui. No, kun tämä tuulihattu sitten tuli myöhemmin palauttamaan peltiä, se olikin väärä ja kaiken lisäksi liian pieni. Ei se ole haitannut, kunnes vasta nyt syksyllä, kun pitäisi tehdä iso kakku pikkutytön synttäreille ja paistaa levypohjat kolmella pellillä yhtä aikaa. Siis kun minähän olen niin laiska, etten ala kolmea taikinaa tekemään taikka paistamaan sitä kolmessa osassa.

Siis mentiin sitten lasten kanssa peltiä vaihtamaan. Ystävän äiti oli tulostamme erittäin ilahtunut, hän kun asuu nykyään yksin, mies muutti kirkkomaalle viime vuonna ja lapset ovat jo kaikki pesästä pois lentäneet. 'Isoäiti' keitti hyvät kahvit ja nosteli pöytään herkkuja montaa sorttia. Kävi välillä pesemässä Viljamin suklaisia käsiä ja touhusi mielissään. Kaivoi lapsille leluja ja istui sohvalle lukemaan pojalle satukirjaa. <3 Pari tuntia vierähti oikein mukavasti, ja jäi fiilis, että on tervetullut useamminkin. JA arvatkaa minkä Eeva kaivoi sieltä kopasta ensimmäisenä!!?? NUKKEVAUVAN!! Se siis alkaa selvästi näyttää tyttömäisiä piirteitään.. Ihanaa. Mä kun olen pelännyt, ettei siitä tytöstä tyttömäistä prinsessaa tule ikinä, kun on kolme isoveljeä.. Mutta alku näyttää tällä hetkellä äitin silmiin erittäin lupaavalta. ;)

No haettiin pojat kerhosta ja samalla serkkupoikakin koulusta. Oskarille oli sattunut pieni haaveri, olivat kaverin kanssa kolauttaneet viisaat päät kirjaimellisesti yhteen ja sen seurauksena kaksi alahammasta alkoi 'heulia'. Soitin hammaslääkäriin ja saatiin huomiselle aika. Ei tuo vakavalta vaikuta, mutta onhan se aina hyvä käydä näyttämässä.

Olihan se Aappokin ehtinyt kerhossa kiukuttelemaan, mikä oli odotettavissa, kun heräsivät aamulla turhan aikaisin ja pitivät järkyttävää meteliä koko aamupäivän. Oli kummallisia tappeluita ja herneitä nenässä jokaisella, ja jokaikisestä asiasta.. Josko huomenna parempi päivä pojilla.

Ukkoa ei kuulunut kotiin ja soittelin perään. Ilmoitti olevansa myöhään töissä. No menin sitten lasten kanssa ulos, kyllästyin sekaiseen terassiin ja otin itseäni niskasta kiinni. Työkalut ja epämääräiset kanisterit nurkan taakse piiloon, luistimet varastoon, homeiset kengät roskiin jne.. Ja kas kun alkoikin näyttää jo paremmalta. Vähän vielä miehekkäästi lapioin, roudasin muutaman kiven ja keräilin roskia pihalta kottikärryihin.

Mies kotiutui seitsemän jälkeen. Kävin ruokakaupassa esikoisen kanssa, tuhlasin sinne melkein satasen (ush) ja laitoin iltapalan. Sami livahti jo nukkumaan(suotakoon se 12-tuntisen työpäivän jälkeen), lapset innostuivat vielä tappelemaan ja muistin koneessa haisevat pyykit. Äiti on tulossa huomenna vahtimaan muita lapsia kun menen Oskarin käyttämään siellä hammaslääkärissä. Oli pakko vielä illan päälle pistää pyykkikone pyörimään, imuroida, ja pestä keittiön lattia, muuten äiti ei älyä olla tekemättä kotihommia täällä. Jos ei ole tekemistä niin sen on pakko olla tekemättä??

Sokerikakkupohjan laitoin uuniin huomista varten. Sain ukolta luvan mennä synttärilahjana kangaskauppaan ja äiti lupasi, että voin mennä ilman lapsia sen hammaslääkärin jälkeen. ;) Saa nähdä raaskinko lähteä.. :)) Ja katsotaan kuka sen täytekakun lopulta huomenna tekee. Mitään juhlia en pidä, mutta lapsille on oltava kakku, olipa sitten kenen synttäripäivä tahansa. Niin että jos huomenna on ajoissa liikenteessä, saattaapi saada täältä kakkukahvit. ;)

Tässä vielä kuva prinsessasta ja prinsessan ihanasta hameesta, joka on tehty naapurin vahvimman naisen lahjoittamasta kankaanpalasta. <3 Hametta ei tietenkään kokonaan näy, mutta lavastus on ainakin hyvä. ;)

Normaali tiistai..

Hei äiti! Mua ei enää huvita mennä päiväunille, kun ehdin torkahtaa autossa. Yö oli melko levoton. Ompeluinspiraation tuloksena Oskari sai paidan. Puolen yön aikaan koneita kerätessä alkoi tyttö huutamaan. Kissanretale oli käynyt sen herättämässä. Kissa lukittiin työhuoneeseen ja äiti majoittui kiukuttelevan tytön kanssa vierashuoneeseen, että iskä saa nukkua. No yö sitten vuorotellen yskittiin ja kiukuteltiin. Aamulla herättiin siihen, että isäntä lähti töihin. Laitoin tytölle maitopullon ja siirryttiin omaan huoneeseen jatkamaan unia. Parin tunnin päästä tunki hajut nenään. Olis ihan hyvä käyttää yöpukuja löysämahaisella lapsella, ettei tarttisi aamusta alkaa jynssäämään vaipasta valuneita jälkiä lattiasta. No, samalla urakalla tuli alakerran viikkosiivouskin hoidettua. Käytiin maitokaupassa, jätin lapset autoon odottamaan, kun en viitsinyt retuuttaa koko sakkia kauppaan kiukuttelemaan. Auto oli ehjänä vielä kun tulin takaisin. (Viimeksi oli aurinkolippa revitty irti apukuskin paikalta..) Oli kiva tulla takaisin puhtaaseen kotiin. Tässä sitä nyt miettii, mistä päästä alkaa hommia tekemään ja päiväänsä kuluttamaan. Isäntä tekee vielä ylimääräisen keikan normaalin työpäivän lisäksi, joten sitä odotetaan vasta iltapalalle.. Aikaa siis terassin ja pihan siivoamiseen olisi runsaasti. Ei kait se muuta kuin niskasta kiinni ja sohvalta ylös. Josko ens yönä nukuttais vähän paremmin...

Joskus meilläkin on tosi ihania lapsia.. <3

Pojat innostui tekemään pikkusiskolle koruja..

Pikkusisko nukkevauvan kanssa ulkoilemassa.

Mäki lähen kerhoon. Tai ainaki pakkaan eväät tähän oravareppuun.

Ja kuvien laatuhan on yksin kännykameran ansiota. Oskari innostui kuvaamaan meidän digipokkarilla ja jossain vaiheessa se sitten päätti päivänsä kun ei kestänyt enempää kolhuja.. :)

Uusi lehti!!

Tänään tipahti postilaatikkoon mulle ensimmäinen uusin Ottobre! Ja oon niiiiin happyhappy! Heti ekalta sivulta lähtien ihania toteuttamiskelpoisia lastenvaatteita. Suuri Käsityö mulle on tullut jo muutaman vuoden, mutta lakkautin tilauksen nyt ja tilasin tuon toisen. Ja ihan vaan sen takia, kun lehdessä ei ollut MITÄÄN mielenkiintoista tekemistä. Ja olen tyytyväinen. Kyllä. Tein jo tytölle Ottobren ohjeilla yhden hameen ja tuli söpö. ;) Pojat saakin sitten vaatteita heti, kun pääsen kangaskauppaan..

Ja toinen juttu mistä on syytä olla onnellinen. Eevan ekat saparot. Pienet, mutta melkein näköiset. ;) <3

Se tunne..

..kun vaihdat vessan kattolamppuun polttimoa, että näet pestä lasten hampaat, ruuvaat lasikupua takaisin kiinni, otteesi heilahtaa ja kupu putoaa ja särkyy lattialla istuvan melkein yksivuotiaan päähän.. Samassa vessassa pomppii kolme muutakin lasta. Huudat äänesi käheäksi, niin tekee myös juniori, nostelet lapsia pois lasinsirpaleista. Mies hakee pienimmän ja tutkii vauriot, ei onneksi kahta pientä naarmua pahempaa. Mutta se syyllisyys.. Huoh..

Muuten päivä on mennyt tänään ihan hienosti. Käytiin rauhanyhdistyksellä seuroissa ja MELKEIN koko puhe istuttiin penkissä. Eeva näytti temperamenttinsa, kun pojat veivät lelun kädestä, alkoi sellainen kirkuminen että oksat pois. Tytöllä oli valtavasti virtaa ja se pyöri ja kiehnäsi ja vaihteli isin sylistä äitin syliin, sylistä lattialle ja taas takaisin. Pojat olivat onneksi rauhallisemmalla tuulella kun ehtivät matkalla ottaa autossa pikkupäikkärit. Kahviväliajan jälkeen lähdettiinkin jo kotiin päin, mutta päädyttiinkin mummulaan. Siellä sattui isomummukin olemaan, ja niinpä sitä sitten vaihdettiin kuulumisia. Jos nyt en heti töihin pääse niin saatanpa lasten kanssa lähteä sinnekkin käymään. Matkaa tosin on melkein 300km, mutta perillä ei tarvitsisi yksin kuitenkaan lapsia viihdyttää. ;)

Illalla tosin iltapalan jälkeen saapui tuttu vieras: iltavilli nimeltään. Huuto, parku, kikatus, räkätys, juokseminen, hyppiminen, portaissa roikkuminen, painiminen, kissan roikottaminen, lelujen paiskominen jne.. Kun neljä ipanaa riehuu pienessä olohuoneessa seinät tuntuu kaatuvan päälle. Yläkerran lastenhuoneen siivoaminen kuitenkin sujui yllättävän nopeasti, jopa Aappo keräsi leluja, mikä on erittäin harvinaista.

Pikkuveli kävi tuomassa jotain kummallisia 14" alumiinivanteita pihan täytteeksi. Mihinkähän nekin tuuppaisi, kun eivät mihinkään autoon täällä passaa..? Ehkä mä teen niistä kukkaruukkuja.. ;) Muutenkin kaikenlaista turhaa roskaa ympäri tonttia..

Nyt kun saisi Viljamin vielä pysymään sängyssään, niin pääsisi pian itsekin nukkumaan. Meinaa tuota univelkaa taas olla pään painona.. Ukko istuu koneella ja komentaa poikaa sänkyyn. Jos se ei jaksa puotansa nostaa, niin en kyllä jaksa minäkään. Siinähän poika höpöttää.. Eiköhän se kohta mene, kello vasta vähän yli yhdeksän niin en jaksa vielä hermostua..

Oskarilla joku huomiokausi menossa. Kerhoon ei voi mennä ilman halia. Aina kun se jotain tekee, se kysyy:" Äiti olinko mä reipas kun.." pesin hampaat tai toin Eevan alakertaan tai käskin pojat sisälle tai söin lautasen tyhjäksi ja sitä rataa. No onhan poika reipas, pitäisi vain muistaa mainita se ilman, että sen tarvitsee sitä erikseen kysyä..

Huomenna voin taas yrittää olla parempi äiti.. Onneksi se mahdollisuus on joka päivä. Jos sitä jaksaisi vielä olla se vaimo, niin kaikki olisi kerrassan loistavasti..

Nyt tuli kyllä itku silmään..

Mies tuli kotiin, töistä, klo 23. Oli kyllä käynyt naapurissa saunomassa, muttei siinä mennyt kuin noin tunti. Mutta se tuli kotiin, kaivoi lompakosta ISON rahan, ja kysyi, saako sillä lapsille talvivaatteet.

Apua. Saa varmasti, hyvät ja kestävät. Nyt vain meni tikku kynnen alle, enkä taida raaskia ostaa sellaisia, kuin olen haaveillut tässä pitkin kesää.

Mutta ajatus kiersi kehää istuessani shokki-savuilla terassilla.. "Se oikeasti välittää meistä. Se tekee pitkiä päiviä ihan vaan meidän takia. Se tuo leivän pöytään ja siinä sivussa kaiken muunkin tarvittavan. Se oikeasti välittää meistä." Vaikka joskus ärsyttääkin sen autoharrastus ja alumiinivannehankinnat tiukassa rahatilanteessa, se silti huolehtii meistä. Minkä ihmeen takia minä sitten valitan, jos lasten ja kodin hoito tuntuu rankalta?? Jos se väsyttää.. Ehkä siksi, ettei siitä makseta, ja vaikka kuinka teen töitä kotona, se ei meidän taloudellista tilannetta paranna.. Jos vain jaksaisin mennä välillä töihin ja luottaa lapset jonkun muun hoitoon.. Jos vain jaksaisin.. Tehdä kotityöt puolessa päivässä ja siinä ohessa rakastaa ja rutistaa myös lapsia. Ja sitä miestä.

Arg. Huono äiti ja vaimo nostaa taas päätään.. Sen rahan takia. Paska. Onhan lasten kotona hoitaminen arvokasta? Onhan se arvokasta, että kotona on ruoka valmiina töistä tulevalle miehelle? Onhan se arvokasta, vaikkei siitä rahallisesti mitään tienaakaan? Onhan?

Ääh, nyt taas itkettää... Ei olisi pitänyt lukea sitä kamalan liikuttavaa ihanaa blogia äidistä, joka menetti lapsensa sairaudelle. En jaksa nyt ajatella syvällisiä. En jaksa.

Päivällä kyllä nauratti ajatus siitä, että jos maalaan lautoja valkoisiksi, että mies saa huomenna laittaa ne otsalaudoiksi talon päätyyn, se tuo mulle palkaksi rahat talvikamppeisiin. No, kyllä se taas vähän naurattaa, mutta todellisuudessa se on kyllä aika selkeää. Täällä pitäisi kummankin tehdä töitä perheen ja kodin eteen toinen toistaan auttaen. Ja niinhän se nyt taisi mennä. Tein sen, minkä pystyin, eli maalasin ne laudat pikkuveljieni vahtiessa kahta nuorinta lasta, isommat pojat olivat mummun kyydillä kerhossa. Mies teki sillä välin töitä, ja toi kotiin tullessaan kirjaimellisesti sitä rahaa. Huomenna jatketaan yhdessä kodin rakentamista, mies naulaa otsalaudat ja minä laitan ruuan ja vahdin lapsia. Ehkä kiipeän tikkaille ja ojennan vasaran. Ja EHKÄ mies tyhjää tiskikoneen. :D Yhdessä toinen toistamme auttaen..? Eikös se ole hyvä niin?

Mulla on ihana perhe. Ja ihana vielä keskeneräinen koti. Osaisinpa olla niiden arvoinen..

Hei, olen vain ihminen!

Olen joskus väsynyt, toisinaan onnellinen. Jonakin päivänä tosi reipas ja aikaansaava. Toisena päivänä pahalla tuulella. Siltikään en voi ketään arvostella jaksamisesta tai jaksamattomuudesta. Sosiaalinen media valitettavasti tuo silmien eteen paljon sellaista, mitä ei välittäisi tietää. Netissä on helppo provosoitua ja kirjoittaa kärkeviä kommentteja, joita face to face tuskin sanoisi ääneen.

Tämähän tuli nyt ihan vain facebookista. Päivitin tilani rehellisesti: "Nukuttais.." Ja jotain muuta lisäksi. Ja sitten rakas sukulaiseni miehen puolelta ilmestyy aukomaan päätään. Ei siinä mitään, toisena päivänä en olisi ehkä piitannut. Mutta nyt otti päähän. Loukkaannuin. Ehkä ihan suotta, mutta silti jäi kaivelemaan. Ja näin on käynyt ennenkin. Samasta suunnasta. Ja päänaukominen on ihan tavallista myös tavatessa tosielämässä.

Olen siis joka asiasta valittava ihminen. En muuta teekään. Kaikki on aina huonosti. Ja koskaan kukaan ei auta, ei ymmärrä ja kaikki nyt on sieltä ja syvältä. Aina. Tällaisen kuvan hän on minusta luonut. Ja kaikkihan on toki aina omaa syytäni. Jep, niin se menee.. Kukaanhan ei voi vaikuttaa siihen, milloin äiti-ihmistä väsyttää, paitsi äiti-ihminen itse. Äiti voi mennä aikaisemmin nukkumaan. Siis heti, kun lapset nukkuvat. Ja äiti voi olla rasittamatta itseään, ettei vahingossakaan väsy. Siis pyykit, tiskit ja siivoamiset voi jättää tekemättä. Miehen logiikalla ongelma ratkaistu.

Itse pidän itseäni kuitenkin hiukan toisenlaisena. En ole aina väsynyt. Osaan järjestää kotitöiden tekemisen tilanteen mukaan ja ottaa aikaa sohvalla istumiseen lapset kainalossa. Pystyn tarvittaessa lähtemään naapuriin tauolle. Osaan kirjoittaa myös mukavia tilapäivityksiä facebookiin. Olen huumorintajuinen ja osaan ajatella myös kierosti. Mutta päänaukomista en kovin pitkään siedä.

Huh. Se siitä pitäköön tunkkinsa, mun silmille ei hypitä.

Kiitos ja näkemiin.

Vaihteeksi taas uus..

...puumaja! Iskä ei ehkä paikasta kauheesti tykkää.. ;)

Päivitys

Meinaa tällä mammalla olla niin paljon muistettavaa, että täytyy ihan selvyyden vuoksi kirjoittaa ylös perheen nimet, joilla blogissa esiinnytään. Kun ihan vaikeuden vuoksi ( ;) ) kirjoitan "muutetuilla" nimillä.. Eli siis: S mies olkoon tästä lähin Sami. O-poika melkein viisi vuotta Oskari. A-poika kohta neljä saa olla Aappo ja kaksivuotias ihana riiviö Viljami. Tyttö E nimetään nyt Eevaksi.
Täten ilmaisen nyt harmini siitä, että joku on jo nimittänyt itsensä virallisesti Huonoksi äidiksi. Siis aikojen alusta asti, ennen kuin olin äidiksi syntynytkään, tämä titteli on ollut varattuna minulle. Yksinoikeudella. Ja sitten joku meni ja vei sen. No, pitäkööt. Ei se minusta sellaista hyvää äitiä siltikään tee.
Kun ajattelee, että lapsia on neljä, ja pienillä ikäeroilla, sitä tulee sellainen olo, että pitäisi olla jotenkin "super" että ryhtyy tähän. Ulkopuolisen silmissä  uskonnollinen vakaumus on yhtä kuin aivopesu. Siis onko minut aivopesty tekemään suurperhe? No ei tod. Se, että emme käytä ehkäisyä, ei mielestäni tee meistä vähä-älyisiä, joita kuka tahansa vanhempi rouva saa opastaa: "Älä nyt enempää lapsia tee, onhan sun opiskeltava ammattikin joskus." Siis häh? Juu, kokeilin koulunkäyntiä kun meillä oli vasta yksi. Jo ennen joulua jäin äitiyslomalle. Kokeilin uudestaan seuraavana syksynä, aloitin saman luokan uudestaan ja tällä kertaa sain sen suoritettua. Viimeinen viikko meni kaksiviikkoinen Viljami kainalossa. Mutta ammattia ei tullut. Kaksi vuotta on vielä jäljellä. Mutta ei kannata. Opiskelijan tulot oli kuukaudessa noin 250 euroa. Minimi äitiyspäiväraha ja kotihoidontuki on kuitenkin jopa hurjat 450 euroa. Ei, kouluun en tässä elämäntilanteessa enää mene. Ehtiihän sitä eläkkeellä sitten. Ja töihin pääsee menemällä..?
Tajusin tässä toissapäivänä, että NYT olisi tilaisuus lähteä töihin. Ihan sama, vaikka Siwan kassalle. Aina sitä siellä enemmän tienaa kuin kotihoidontuella. Ja vastaisuuden varalle, JOS meille vielä lapsia annetaan, äitiyspäivärahakin nousisi tulojen mukaan. Siis nyt töihin. Johonkin. Menen kyllä. Ja olen Huono Äiti.
Uskon kyllä, että lapsille tekee hyvää päästä äidistä välillä eroon. Äiti on aina väsynyt. Äiti huutaa. Äiti kieltää, komentaa ja uhkailee. Äiti laittaa karjuvan lapsen ulko-oven taakse huutamaan ja oven lukkoon. Äiti saattaa nopata. Ja nipistää. Ja äiti saattaa heittäytyä lattialle ja esittää itkupotkuraivaria. Äiti menee ulos tupakalle, kun hermo kiristyy. Useimmiten äiti menee sinne muuten vaan.
MUTTA äiti on muistanut pestä lasten hampaat jo kolmena iltana peräkkäin! Jopa Eevan kaksi pientä naskalia. Kyllä tämä tästä vielä joskus rutiiniksi muuttuu.. ;)
Nytkin huono äiti istuu sohvalla yksinään kännykän kanssa. Kaikki muut nukkuvat. Jopa ärsyttävä vinkuva kissanpentu on hiljaa omassa huoneessaan. (Se on pakko laittaa yöksi työhuoneeseen ja ovi kiinni, muuten se menee herättämään pojat keskellä yötä. Yritäppä saada 2- ja 3-vuotias nukahtamaan uudestaan, kun ne pirteinä rakentavat legoilla klo 03:15.) Ja aamulla huono äiti on taas väsynyt. Se makaa sängyssä ja karjuu "pois keittiöstä", "kuka on vessassa", "menkää omaan huoneeseen leikkimään". Mutta kyllä se ennen kymmentä nousee laittamaan aamupalaa. Ja jos joku alkaa pahasti haista, se nousee jopa aiemmin.
Tänä iltana en karjunut poikia sänkyyn sataa kertaa. Istuin lastenhuoneen ovella lukemassa Meidän perhe- lehteä ja aina jos joku (Viljami) yritti karata sängystä, osoitin sormella ja poika luikahti takaisin peiton alle. Iltasatuja en ole osannut koskaan lukea, vaikka lapsena sellaista etuutta sainkin. Ehkä sitten kun pojat ovat pikkuisen isompia, voisin kokeilla jotain Astrid Lindgrenin klassikkoa jatkokertomuksena. Ehkä.
Löysin naapurin vahvimman naisen blogin ja tunnen itseni entistä huonommaksi. Kaikella kunnioituksella. Mutta en osaa lisätä kuvia, enkä jaksa vaihtaa verhoja. Meillä ei ole hienoja ikivanhoja tavaroita, eikä koiria. Vain yksi pieni kissa, joka sekin mua kovasti inhottaa.. Siis kun rouvalla on kuusi lasta, ja silti se jaksaa olla reipas ja positiivinen ja päivittää blogiin ihania kuvia ja juttuja. Kadekade.. Tykkään siitä silti. ;) On ihana joskus illalla hipsiä pihan poikki juoruilemaan ja valittamaan rankkaa elämää. Ja aina se jaksaa kuunnella. Niin että kiitos. <3 Ja ainahan mä voin yrittää olla parempi kuin eilen. :)
Mutta siis, ehkä mä voin tähän loppuun laittaa yhden kuvan meidän pienestä prinsessasta, joka muistaa poikien puolesta ruokkia kissan.

Kiusaa..

Koulut alkaneet, päiväkodit auenneet (ne avoimiksi kutsutut) ja kerhoryhmät täyttyneet. Tässä kuussa juhlitaan nuorimmaisen ykkössynttäreitä, ja aikahan on tosiaan taas mennyt liian lujaa.. Lokakuussa Vanhin täyttää jo viisi, seuraava marraskuussa neljä. Ja tämä melkein-neljä-vuotias pääsi nyt vihdoinkin kerhoon! "Älkää tapelko siellä", oli äipän muistolause kerhon parkkipaikalla. Hakiessa tuli palaute: "A vähän tappeli, kun se ei osannut olla hiljaa ja kuunnella kirjaa." Seuraavalla viikolla meni paremmin: "A vähä vain töni mua kynttiläjutussa." Hienoa pojat, kyllä se siitä. Kerhotädit on kyllä pahempaakin nähneet kuin meidän jannut.

Kissa tuli taloon, tyttö lähti kävelemään ja V puhua papattaa varsinkin silloin, kun pitäisi olla hiljaa. Tietenkin. Kissa-parka on kovilla, kun innokkaita silittäjiä ja kanniskelijoita ryntäilee joka nurkan takaa kovine kourineen. Sohvan takanakaan ei ole enää turvallista, sen näet pystyy siirtämään, huomasivat pojat. Talon emäntä ei elukasta tykkää, ruokkii silti ja siivoaa hiekkalaatikon. Mutta mitäpä sitä ei tekisi perheensä eteen..

Viisivuotias alkaa olla jo melko nokkela. Jotain pyysin sitä hakemaan, ja tietokonehuoneesta kuulunut vastaus nosti kyllä virneen isännänkin naamalle: "Kuuleppas nyt äiti rakas, en minä nyt voi." Näköjään olen joskus lapselle puhunut nätistikin. Ei haittaa. Konfliktitilanteissa se muistaa jo äitin puolesta komentaa toista pyytämään anteeksi. Ja jos aamulla herää ennen muita, se laittaa kaakaot velipojille valmiiksi.

Tuo melkein-4-v onkin sitten hiukan hankalammassa iässä. Mitään pyyntöä se ei täytä, yövaippaakaan se ei enää viitsi itse ottaa aamulla pois, ja jokaisesta vastoinkäymisestä se huutaa hoosiannaa. Ruoka-aikana ei jaksa syödä, mutta heti kun pöytä on tyhjätty, se hiippailee keittiöön särppäämään voileipää. Jos poika on omatoimisesti mennyt päiväunille, on satavarma, että peiton alla sillä on tuttipullo suussa. Ja sen se on joko hakenut pikkusiskolta, tai kiivennyt tiskikaapista ja kaivanut jääkaapista maitopurkin. Hiljaa ja ovelasti. Kysyttäessä kieltää, "Et sä nähny. Sä et ollu siellä." Onneksi E-tyttö ei syö tuttia... Mutta tässä yhtenä aamuna A tuli nätisti sanomaan: "Tuu äiti kahville, mä oon keittäny sulle aamukahvit." (Apua) No siellähän oli. Täysi pannu kahvia. Siitä kyllä näkyi läpi. Mutta minkäs teet, jos kahvipurkissa ei ole kuin pari ruokalusikallista, ja vettä se litra. Sen "kahvin" kyllä pystyi juomaan, jos suhteet olisi olleet toisin päin, kupista olisi saanut haarukalla maistella. :) Ihana poika. <3

Meidän lapset on helppohoitoisia. Koska ne on meidän lapsia. Naapuriin syntyi viime viikolla pikkuveli, ja isommat sisarukset (siis vain ne alle kouluikäiset tosin) oli meillä yhden aamupäivän hoidossa. Huh, niille sai keksiä viihdykettä. Ja jos yksivuotias vierastaa, eikä suostu syömään, niin sehän ei sitten syö. Päiväunet jäi pätkiksi, kun ei vieraassa paikassa osannut nukkua. E tietenkin huusi mustasukkaisuuttaan, kun äiti kantoi naapurin poikaa sylissä. Ja jos laski lattialle, niin kävipä tietenkin kiusaamassa, niin että äitin syli varattiin taas. Videot on onneksi erittäin helppo konsti saada ruuanlaitto-/tiskirauha.

Tänään sitten sitä pientä kiusaa vauvauutisen kunniaksi: Naapurin ukko kun kerran kadehti sitä, että äidille ja vauvalle tuodaan tuliaisia. Isä saa aina jäädä ilman. Aikoipa joskus viedä omat tuliaisensa isälle, ja jättää äidin ja vauvan ilman pakettia, vaimo vie niille kuitenkin.. Ideahan oli erittäin käyttökelpoinen, muttei ilmeisesti koskaan toteutettu. Siis näin kenenkään perheen ulkopuolisen toimesta. Minäpä sitten kokeilin, koska tämä samainen ukko on nyt se isä. Ihan S-Marketissa ruokaostosten lomassa mietin jotain jäynää. Kotona kirjoitin saatekirjeet jokaiseen osaan, pakkasin kassiin ja laitoin miehen kiikuttamaan kassin perille:
- Iso Battery-tölkki - Levottoman yön aiheuttaman alavireisyyden hoitoon.
- Kestovaippa koko S, sekä kolme lisäimua - Lisäinfoa osoitteesta www.google.fi //kestovaippa/käyttöohjeet.
- Paketti kertakäyttöisiä kumihanskoja sekä pyykkipoika - Hätä housuissa - hanskat hukassa?
- Kaksi mustaa pikkuautoa - Taantumisen varalle.
- Fazerin Lontoon rae suklaalevy - Kukaan ei ole täydellinen - et edes sinä. Lohtua.
Tunnin päästä tuli mmviesti, kuvassa paketin sisältö ja tekstissä naurua ja uhkaus siitä, että tämä muistetaan vielä. Jes! Olin riemuissani, hihittelin itsekseni jo kaupassa, saati sitten pakettia kotona väsätessä, ja se otettiin hyvin vastaan. :D

Kunhan tästä flunssasta lopullisesti tällä erää paranen, käyn itsekin kurkkaamassa sitä pientä nyyttiä silläkin uhalla, että epätoivoinen vauvakuume taas iskee. Tänään oli hoidossa 10kk serkkutyttö, joka oli taas omaa luokkaansa. Osasi kyllä vaatia huomionsa. Välillä hetken leikki ja tuohusi, mutta auta armias, jos joku pojista tuli lähelle, tai E varasti lelun. Ja sitten jaloissa roikkui kaksi huterasti seisovaa pientä tyttöä. Ainakin tunsi itsensä tarpeelliseksi. :) Päivä meni kuitenkin hienosti ottaen huomioon sen, ettei tyttö ole meillä koskaan ennen ollut hoidettavana. Täytyy ihailla lapsen sopeutumiskykyä.

Ja täten lupaan pysyä Facebookin kirppareilta erossa tämän kuukauden loppuun asti. Tai ainakin olla ostamatta mitään. Muuten joudutaan rakentamaan toinenkin vaatehuone lastenvaatteille.. Kun sieltä vaan tekee niin hyviä löytöjä.. Mutta minä lupaan.