Heippa taas!

Jostain nurkan takaa pätkähti mieleen: hei, mullahan tais olla joku blogi!.. Kyllä se vielä löytyi, viimeinen teksti oli näköjään päivätty yli vuosi sitten.. Pitääpä koittaa kirjoitella kuulumisia vähän useammin kuin vuoden välein.

Tällä hetkellä elämä on tosi kiireistä. Aloitin tammikuussa lähihoitajan opinnot aikuiskoulutuksessa, ja ensi vuoden jouluna olisi tarkoitus valmistua. Tai oli.. Tässä vaiheessa opintoja pitäisi päättää osaamisala, mutta hartaankaan pähkäilyn jälkeen mä en todellakaan tiedä mikä musta isona tulee. Lapset on ihan ok, nuorten kanssa en pärjää, vanhuksista en tiedä kun en ole koskaan vanhainkodissa ollut, suuhygienistillä ei kauheasti ole töitä, eikä jalkahoitajallakaan, mielenterveys- ja päihdeala taitaa olla mulle liian rankka... No, koska mun alkuperäinen haave oli koulunkäyntiavustaja, kysyin opettajalta onnistuisko hypätä alkuvuodesta suoraan sille alalle. Se on kuulemma mahdollista, joten siihen siis! Joten ensi vuonna aion valmistua lähihoitajan sijasta koulunkäyntiavustajaksi, mikä sen virallinen tutkintonimike sitten lieneekään..

Koululaisia meillä tällä hetkellä on mun lisäkseni kolme: 4-, 3- ja 1-luokkalainen. Eeva aloitti eskarin ja Petteri ja Helmi ovat päiväkodissa. Lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen hienosti. Toki välillä on aamuja jolloin päiväkotiin jäädään huutamaan, mutta yleensä pieni rauhoittuu nopeasti. Lasten kuskaaminen on mun vastuulla ja hoitopäivät on varattu kouluaikojen mukaan, koska Työmies lähtee aamulla jo kuuden aikaan ja työpäivä loppuu sitten kun työmaa sallii.. Se onkin sitten ottanut hoitaakseen ruokaostokset työmatkalla, niin mun ei tarvitse enää illalla kaupoille lähteä.

Muutakin jännää on tapahtunut: pikkuveli meni naimisiin, toinen pikkuveli osti oman asunnon, kolmas löysi itselleen ihanan naisen. Olen siis saanut kaksi uutta ystävää. Serkkupojat viihtyy meillä edelleen, nuoremmalle opetin viime syksynä ajokortin ja nyt se tulee meille mopon tilalta bemarilla.
Ja meille muutti kissa! En pitänyt itseäni mitenkään kissaihmisenä, luulin inhoavani niitä.. Meillä oli kissa muutama vuosi sitten, mutten osannut kiintyä siihen. Syynä taisi olla silloiset raskaushormonit, koska nykyinen kissa (Papu nimeltään) ei ärsytä mua lainkaan, ja osaan jopa puhua sille.
Ja kaksi pupua.. Työmies nauroikin, että emännällä taitaa olla vauvakuume kun tontti täyttyy elukoista. Kanoista mä haaveilen edelleen, ehkä mä joku päivä pystytän kanakopin tontin nurkalle.

Mutta joo, vauvakuume on kova. Oon vähän kyllä jo itkeskellyt että onko lapsiluku täysi kun ei 2,5 veellä ole vieläkään pikkusisarusta. Mutta aika kai sen näyttää. Kyllä mun sydämeen mahtuis vielä monta pientä..❤

Tämmöisiä kuulumisia täältä mummulan sohvalta.. Työmies tuossa hoputtaa että kotiin pitäis lähteä.. Palataanpa taas!