Kesäloma äidin silmin

Kyllä mä alan olemaan jo ihan kypsä tähän "lomailuun". Aamusta alkaa vinkuminen, että pitää päästä uimaan, pitää päästä kaverille yökylään tai pitää saada kaveri meille yökylään. On tylsää kun peliaika loppuu, on kurjaa kun on ampiaisia, hyttysiä, paarmoja. Pyörät on hankalia kun ne kaatuu ja tulee naarmuja jalkoihin. Laastaritkin on loppu, vaikka juuri niitä ostin SEITSEMÄN pakettia. Skeittaaminen on ihan tylsää. On ihan tylsää kun äiti kieltää skeittaamasta trampoliinilla. Isommat kiusaa pienempiä ja pienemmät sotkee kaikkien leikit.

Kodinhoitohuone ja terassi on täynnä kenkiä, märkiä hiekkaisia pyyhkeitä ja epämääräisiä vaatemyttyjä. Tiskiallas ja -pöytä täynnä kuppeja joista on kerran hörpätty vettä ja keittiön lattialla miljoona mehuläikkää kun lapset läträävät kannuun tiivisteestä mehua ja siitä kuppiin ja ohi.. Vaatehuoneen lattiaa ei näy, neiti vaihtelee mekkoja sitä mukaa kun niihin tulee läikkä tai tahra.

Koko ajan jollakin on nälkä ja kaapista kaivetaan leivät, voi, juusto, makkarat ja hillo. Kaakaojauhetta pölisee pöydillä ja lattialla. Ruoka-aikaan ei kenellekään maistu. Ja taas kohta on muka nälkä. Illalla ei voi mennä nukkumaan koska ei ole yö eikä pimeää. Aamulla herätään ennen sianpieremää ja koko touhu alkaa alusta. Kiukutellaan koska väsyttää, tapellaan koska toisen naama ärsyttää, valitetaan koska on tylsää..

Työmiehellä oli kaksi viikkoa kesälomaa ja pääsimme reissuun. Porissa oli mukavaa, kelit mahtavat ja lapsetkin pysyivät tallessa. Käytiin päivä kotona pesemässä pyykkiä ja leikkaamassa nurmikko, ja jatkettiin reissua Työmiehen mummulaan pohjoiseen. Loppuviikoksi anoppi tuli nuorimmaisen jalkapallocupin perässä tänne, ja yöpyivät meillä. Arki alkoi taas kun Työmies lähti töihin.

Vähän suunnittelin lähteväni lasten kanssa omaan mummulaani. Hirveästi ei 300km yksin kuuden muksun kanssa houkuta, mutta mummulan kesä kyllä.. Uimaranta, majat, asvaltoitu piha ja potkulaudat.. Ärsyttävän kovaääniset crossimönkijät jäisivät kotiin ja jätkät saisi rauhassa asua tallissa öljyisissä remppavaatteissa. No okei, ei ne asu siellä kuin illat, ja silloinkin niillä on aikaa keittää kahvia, tuoda mulle suklaata, pelata pikkupoikien kanssa pleikkarilla ja vahtia niitä kun ajelevat mopoilla. Katsotaan nyt jaksanko lähteä reissuun.. Mummulassa kesävieraita varmasti riittää muutenkin.

Vaan onhan se silti ihanaa kun ei tarvitse herätyskelloa, eikä aikatauluja. Pihassa on auto, jolla voi lähteä mihin vain ilman että tarvitsee ketään odottaa koulusta kotiin. Eikä tarvitse kiirehtiä takaisin hakemaan jotain kerhosta. Ja ruokaa voi kokata kevyemmin, usein se voileipä riittää lounaaksi ja makarooni päivällä. Voi lojua terassilla auringossa ja jättää siivoamatta, koska kaaos leviää heti uudestaan, riittää että illalla järjestää enimmät lelut ja kantaa pyykit pesuun.

Mutta koskas ne koulut alkaakaan, kuukausi vielä?

Viikko vielä koulua!

Eilen oltiin retkellä. Koko perhe ei mahtunut autoon, joten ajettiin mummulan kautta ja osa lapsista pääsi papan kyydillä.  Palatessa oli aikaa pysähtyä mummulaan olemaan. Harvoin siellä tätä nykyä tulee aikaa vietettyä, kun mummu on työelämässä. Ehkäpä kesällä sitten enemmän.

Pikkusisko tuli yökylään, kun aamuksi tarvittiin lapsenvahtia hammaslääkärin vuoksi. Oskarille laitettiin yläleukaan kamalan näköinen oikomiskoje, ja itkuhan pojalla tuli. Äitilläkin säälitti, kun tokaluokkalainen joutui opettelemaan R-kirjainta uudelleen rautojen vuoksi. Oppi se sen matkalla jo ennen koulun pihaa.

Pikkuveli on meillä viettänyt paljon aikaa.. Tallissa ja lasten kanssa. Havahduin siihen, ettei sitä ole näkynyt ainakaan viikkoon. Syy selvisi viikonloppuna puskaradion kautta, tytönhän se oli löytänyt. Olin ensin vähän surullinen, koska veli on ollut todella läheinen, ja nyt sen aika menisikin johonkin muuhun. Suru kesti ehkä sekunnin, ja tällä hetkellä olen vain onnellinen nuoren parin puolesta. Tänään kävivät näyttäytymässä, ja kovasti tykkäsin tyttöystävästä. ;)

Kesäkin on käynyt näytillä, sitä täytyy kuitenkin vielä odottaa.. Äitiltä sain pari kurkun ja tomaatin tainta, vielä ovat jopa hengissä. Vähän näyttää kurkun lehdet kellastuneet, kai ne on saanut kylmää tuossa terassilla. Toivottavasti selviävät. :D

Pikkuisten touhuja olen seuraillut. Meillä on muutaman vuoden vanha lasten sähköauto, joka ei enää toimi. Isommat ovat sitä ruuvanneet ja osia puuttuu ja renkaat meinaa lähteä irti. Sillä nuo kaksi nuorinta kuitenkin yrittävät kovasti ajaa. Isoveli työntää ja vetää, pikkusisko pärisee kyydissä vaikkei auto mihinkään liiku. Netistä pomppasi mainos eteen, ja mä niihin helposti lankean. Joku nettikauppa mainosti sähköautoja -60% ja Työmiehen luvalla tilasin mustan Jeepin. Vaikea on pitää salaisuutta, ja malttaa odottaa että auto tulee postiin. Petterille jo lupasin, että jos tutti jää pois niin äiti ostaa pojalle auton. Kyllähän pojalle diili kelpasi, ja osoitteli ikkunasta ulos harmaata Golffia:"tuolla on kyk auto!" Saapa nähdä pitääkö sopimus pojan puolelta.. Aina kun yllätän sen tutti suussa ja sanon, ettei isot pojat syö tuttia, poika vastaa:" mä oon pimmi poika".. Ja onhan se pieni.. Muttei tuttia kyllä enää oikeasti tarvitse..

Viikonloppuna päästään serkkutytön ristiäisiin kummeiksi.♡ Kirpparilta löysin ihania korkkareita, mekko kyllä vielä puuttuu. Loppuviikosta suunnittelin lähteä kaupoille, tytötkin tarttee isommat juhlamekot. Ompelukone kyllä on ja jotain kankaitakin löytyis, vaan kun päivisin aika menee yksivuotiasta vahtiessa.. Ja yöllä on kyllä aiheellisempaa nukkua kuin ommella. Eiköhän sekin aika vielä koita että voin uppoutua ompeluksiin..

Joskus vain pitää pysähtyä ja olla onnellinen.

Tänään oli kaunis päivä. Monelta kantilta. Aurinko paistoi ja oli lämmin.♡ Sain velipojan houkuteltua lapsenvahdiksi ja pääsin naisten reissuun.♡ Hyppäsin kyytiin ja olo oli jotenkin luottavainen sen suhteen, että veli pärjää hankalan vierastavan juniorin kanssa. Unohdin kotiasiat ja rentouduttiin kylpylässä, syötiin rauhassa ja tutustuin mahdolliseen uuteen ystävään.♡

Kotona oli kaikki mennyt hienosti. Kävin maitokaupassa ja laitettiin Eeva 4-veen kanssa pyykit ulos kuivumaan. Istuttiin auringossa ja nautiskeltiin.♡ Velipojat toivat monta laatikkoa jäätelöä. Työmies ahersi pitkää ylimääräistä päivää kaukana kotoa.♡

Täti soitti ja tarjosi leikkimökkiä. Pitäisi kuulemma äkkiä hakea pois kaivinkoneiden tieltä. Ihan mahtavaa, nyt ei tarvitsekaan rakentaa sellaista itse, kuten suunnittelin "sitten kun on rahaa". Haetaan leikkimökki huomenna!♡ Tässä juuri mietin sisustusta, taidan kantaa lastenhuoneen leikkikeittiön ja astiat kesäksi sinne..

Eeva ajeli pienellä pyörällään. Voi miten sitä harmitti kun jäi isommista jälkeen. Polvet koukussa tyttö vispaa niin lujaa kuin jaksaa, ja aina häviää kisassa. Jonkin aikaa on facebookin kirppareilta etsitty isompaa pyörää ajatuksella "sitten kun tili tulee"..
Sitten tulikin whatsapp-ryhmään tarjolle juuri sopivan kokoinen pyörä. Ja sen sai hakea ilman rahaa. Voi miten me oltiinkin neidin kanssa onnellisia! Lähdettiin heti, ja konttiin ilmestyi muutakin, mistä omistaja halusi eroon, kuten pikkuinen potkumopo Petterille.♡

Työmieskin ajoi perässä kotipihaan. Taskusta kaivoi setelin ja käski hakea grilliin kaasua. Lapset saivat valvoa tänään myöhään, pitihän niittenkin kesän ekat makkarat saada. Ja neidin piti sisäänajaa uusi polkupyörä.♡

Kiitos näistä ♡♡♡♡♡♡♡♡!

Mitäs sitä viikonloppuna tehtiinkään...

Aurinko tekee ihmeitään. Äiti saa virtaa ja piha kuivuu. Vähän näkyy jo vihreääkin kurkistelevan. Pikkuhiljaa herätään henkiin viime viikon kooman jälkeen.

Meillä kävi taas ei-toivottu-Yrjö. Koko perhe kävi melko rytinällä sen läpi. Onneksi ajoitus oli niinkin hyvä, että Työmies sairasti vappuna kun oli vielä vapaalla, ja äiti seuraavana yönä. Taisi ukko olla itsekin vielä puolikuntoinen kun auliisti lupasi olla vielä tiistainkin kotona hoitamassa lapsia, että saan sairastaa rauhassa.♡

No ohi se sitten lopulta meni. Ja tuli lämpimät päivät! Lapset nauttivat auringosta ja juoksivat paitahihasillaan koko päivän ulkona. Kaksivuotiaskin karkasi toisten perässä naapuriin, ja sen jälkeen on ollut jatkuvasti sinne menossa. Tänään yritti pikkuneitiäkin houkutella mukaan.
Kaikkein lämpöisimpänä päivänä äitikin sai aikaiseksi. Pesin terassin lasit, ja talon ikkunat ulkopuolelta. Pesin koko talon sisäpuolelta yrittäen yrjöpöpöjä pois. Vaihdoin mattoja ja pyöritin pyykkiä koko päivän. Keräsin jopa talven risut nurmikolta. 

Sitten tuli kylmä ja pyykinpesustakin sain tarpeekseni.

Viikonloppuna olin lasten kanssa mummulassa Työmiehen hoitaessa omia kevätsiivojaan kotona. Sunnuntai löhöttiin koko porukalla kotona. Maanantai menikin tuplasynttäreitten merkeissä.
Mahatautipöpön takia en uskaltanut synttärivieraita kutsua kotiin, vaan ajattelin varata paikallisen yrityksen tilat pariksi tunniksi. Mummu kuitenkin tarjosi mummulaa juhlapaikaksi, joten kutsuttiin kummit sinne. Ja juhlat menikin rennosti. 6-vuotias oli innoissaan ja sai hienoja lahjoja. Työmieskin sai suklaata. ;) Ja sain nuuhkutella pientä ihanaa serkkutyttöä. ♡

Tänään onkin taas pyykkikone laulanut tauotta. Se on jännä miten sitä pyykkiä parissa päivässä kertyy niin paljon että hyvä kuin ei vielä ulos asti ryömi. Pyykkihommassa mun inhokki on kaappeihin latominen. Likapyykin lajittelu, koneeseen laitto, kuivuriin vaihto tai ripustaminen, sekä viikkaaminenki on ihan mukavaa, mutta se viimeinen etappi tökkii. Kun pitäisi lajitella hyllyille ja samalla viikata uudestaan ne mitä on levitetty kaapissa.. Homma ei todella vie kuin muutaman minuutin, mutta sen aloittamista venytän viimeiseen saakka. :D

Tiskit taidan kyllä nyt jättää aamuun. Huomenna tulee kodinhoitaja, niin että se saa tiskata. ;) Imuroida mun kyllä aamulla pitää, täällä narskuu hiekka ja tikkarinmuruset tarttuu sukkiin. En tykkää käyttää sukkia, ja paljaitten jalkojen alla muruset on ikäviä. Villasukat kyllä toimii niiden kanssa ihan hyvin, ja niitä on nyt tarvittukin kun keittiön lattialämmitystermostaatti sanoi sopimuksen irti. Kivilattia on tosi kylmä ilman sitä lämmitystä.

Huomenna sitten Oskarin kanssa hammaslääkäriin oikomishoitoon. En tiiä kumpaa jännittää enemmän. Kivaa se nyt ei ainakaan tule olemaan. Se on sukuvika tuo kiero kalusto.. Vaan eiköhän siitäkin selvitä.. Jos nyt lähtis tönimään tuon Työmiehen omalle puolelleen sänkyä, että pääsis itekin nukkumaan.

Tässä vielä burgeripiirakka, jota testattiin kun sitä niin kehuttiin netissä. Ja joo, hyvää oli. :)

Perhe ♡

Meillä on yhdellä pojalla aakkos-epäily. Epäily on äidin. Soittelin muutama kuukausi sitten neuvolaan ja kyselin neuvoja vilkkaan ja välillä todella vaikean lapsen kanssa. Psykologille ei päästy, koska pojalla ei ole viivästymiä kehityksessä. Odotellaan siis eskarin alkua, josko sieltä pääsisi sitten koulupsykologin juttusille, ennenkaikkea siksi, että äiti saisi neuvoja lapsen ymmärtämiseen ja vaikeiden tilanteiden hallintaan. Tähän mennessä niitä ovat esim. pukeminen, lähteminen jonnekin, riitelystä tulleen pahan mielen käsittely, rauhoittuminen..
Ainoa konsti, jonka neuvolasta sain, oli rastilista. Näitä on kyllä kokeiltu useasti, muttei ole toiminut. Nyt kokeiltiin taas ja saatiin ihan hyviä tuloksia esim. pukemisen suhteen, ja olen sitä mieltä, että myös lapsen karttunut ikä edesauttoi rastilistan idean ymmärtämistä. Sovittiin, että 'kiltteysrasteja' saa juurikin esimerkiksi siitä pukeutumisesta, kerhosta haettaessa reippaasta ulkovaatteiden pukemisesta, äitin auttamisesta, jne. Poika sai päättää palkinnon ja rastien määrän sen saamiseksi. Ensin sovittiin reissu HopLoppiin kun 20 tulisi täyteen. Se toteutuikin jo hiihtolomalla, ja sisaruksetkin pääsivät mukaan. Seuraava saldo oli pojan mukaan 44 ja sitten lähdettäisiin uimahalliin.

Tänään sitten oli tilinkin tilanne sellainen että päästiin uimaan. Me ollaan ukon kanssa aikamoisia vilukissoja, joten lähistön uimahallit eivät houkutelleet 'kylmään' veteen. Vaakakupissa oli myös eväät. Uimisen jälkeen kun on kova nälkä, olisi kiva käydä myös syömässä. Vertailujen jälkeen päätettiin lähteä Härmän kylpylään.
Uimakamppeet pakkasin jo illalla, aamulla keitettiin puuro ja pakattiin lapset autoon. Jännäsin, miten yksivuotias suhtautuu kylpylään, kun ei ikinä ole uimassa käynyt. Jännitys oli kuitenkin turhaa. Tyttö nautti vedestä heti, eikä äitin tarvinnut kuin vahtia ettei se kaadu. Oli ihana olla pitkästä aikaa koko perheellä yhdessä, ilman kiirettä ja seurata miten hauskaa ipanoilla oli. Eipä siinä itse oikeasti uimaan ehtinyt, mutta oli mukava lillua altaassa ja leikkiä lasten kanssa.
Uinnin jälkeen ruokailtiin buffetissa. Jokainen löysi herkkuja, ja sai vatsansa täyteen viimeistään jälkkärijäätelöllä.

Tähän päivään mahtui muutakin kivaa, nimittäin kuplavolkkarin testailu talviunien jälkeen. Autoon on tehty iso remontti, maalipinta ja sisäverhoilu on uusittu, moottori ja vaihteisto on käyty läpi, jäljellä on enää uusien renkaiden hankinta.. Mutta testiajot on nyt suoritettu, kävin nelikon kanssa mummulassa, ja sen jälkeen parin pojan kanssa lähikaupassa. Koska sieltä ei löytynyt simaa, ukko lähti sitä hakemaan kahden muun lapsen kanssa toisesta kaupasta. Mun sydän hymyili (ja varmasti naamakin) kun se otti ne lapset mukaan, koska on tosi harvinaista että mies semmoista tekee. Simaa löytyi ja vappumunkit tuli leivottua.

Tämmöisiä päiviä saisi olla useamminkin. Siis että tehtäisiin koko perheellä jotain. Vaikka retki metsään, tai nuotio pihannurkalle. Lapsista näkee, miten ihanaa ja tärkeää on kun isi ja äiti pysähtyvät kotitöistään vain olemaan. Ja aina siitä pienestäkin hetkestä saa virtaa.. ♡

Saako kadehtia?

Ukolla on työ. Ukolla on talli. Mulla on kotityö. Ja yks harrastus kerran viikossa. Kyllä mä usein kadehdin sitä kun se mies saa viettää aikaa omien ajatustensa kanssa.
Kyllähän sen työ on raskasta, ja se tuo leivän pöytään, mutta mä kadehdin sitä kun se saa tehdä sen ilman että joku koko ajan keskeyttää tai roikkuu jalassa. Mä kadehdin sitä että se saa istua puoli tuntia kakalla ilman että kukaan huutaa tärkeetä asiaa oven takana. Mä kadehdin sen taitoa lösähtää sohvalle ja lakata olemasta.
Se voi mennä sinne talliin ruuvaamaan, ja usein sillä onkin ihan oikeita tärkeitä juttuja siellä tekeillä, ja se saa tehdä ne lapsilta rauhassa.

Äiti ei voi. Jos äiti häviää näkyvistä, se etitään ja sille on koko ajan asiaa, että varmistetaan se että se on kuulolla. Jos äiti tekee ruokaa, tiskaa tai pyykkää, sen jaloissa pyörii jatkuvasti joku. Välillä äiti kompastelee näihin rakastaviin apinoihin ja nostelee yksivuotiasta apinaa pois tiski-/pyykkikoneesta. Vähän väliä äiti keskeyttää sen-mitä-olikaan-tekemässä ja menee erotuomariksi riitoihin. Jos äiti käy kylällä kaupassa, sille pitää antaa halit ja pusut ja vinkua mukaan, ja kun se tulee vartin päästä takaisin, on vastaanottokomitea sitä mukaa kuin äiti olisi ollut viikon ulkomailla. Jos äiti lösähtää sohvalle, sen päällä pomppii heti monta apinaa. Ah niin ihanaa, mutta myös raskasta.

Meillä on monesti riidelty siitä kumman työ on rankempaa. Fyysinen ja henkinen raskaus vaan ei oo verrattavissa joten riitely on turhaa. Kyllä molemmat silti joskus muistavat ilmaista arvostavansa toistensa töitä.
Eilen kyllä alkoi ärsyttää, kun ukko makasi sohvalla puhelimensa kanssa touhutessani iltahommia ja lapsia nukkumaan. Kysyi: "tarttetko sä apua?" Joo, hyvä kun kysyi, ihan huomaavaista sinänsä. Mutta MUN mielestä sen olisi pitänyt älytä auttaa vaikka mä en sitä apua olisi tarvinnutkaan. Monesti tuntuu siltä, että se koti ja ne kodissa olevat lapset kuuluu yksistään mun hoidettaviksi. En mä kuitenkaan tietääkseni ole mikään kotilohikäärme, joka ei anna sekaantua siihen. Mielelläni otan apua vastaan, enkä nalkuta vaikka hommat tehtäisiin eri tavalla kuin itse ne teen.

Tätä se arki meillä nyt on. Nähdäkseni meillä on asiat tosi hyvin, kun ongelmat on näinkin pieniä. Mutta pidemmän päälle niistäkin kasvaa suuria, jos ei niistä puhuta. Ollaan tätä nykyä oikein opeteltu juttelemaan asioista, jotka ärsyttää. Toki se ei aina onnistu kovin rakentavasti kun jompikumpi vetää herneen nenään ja alkaa mököttää. Mutta siinäkin kohti pitää miettiä, miten ihana ja turvallinen puoliso mulle on suotu, kun sen kanssa uskaltaa vähän riidelläkin.

Olin just hurjan itsekäs ja livistin. Vein roskat ja nyt istun yksinäni pimeässä tallissa. Puoli tuntia on mennyt, eikä kukaan ole käynyt ovella. Kun ukko vahtii että lapset menee nukkumaan, eikä sekään huomannut että mä hävisin. Mä hetken vielä huilaan täällä. Sitten mä ehkä jaksan taas huomioida sitä miestäkin ja jatkaa tätä arkea.

Oikeesti arki on mukavaa ja sopivan vaihtelevaa. Mutta kyllä mä ehkä tarttisin enemmän omaa aikaa. Ja olis sitä kiva ottaa silleen päivällä ettei se olis yöunista pois. Pitäis vaan keksiä mitä sitä tekis, ja mennä johonkin. Kyllä mä voisin ja pääsisin, mutta hulinassa se unohtuu ja kello juoksee jo iltaan. Mutta joku päivä. Ja sitten se piristää taas pitkäksi aikaa.

Onnistuu!

Tiedättehän sen tunteen, kun joku menee oikein putkeen? Siis että yhtäkkiä kaikki vain lutviutuu..

Surkeiden sattumusten sarja edesauttoi sitä, että meidän ei-mitenkään-pullantuoksuinen mamma alkoi leipoa. Kokeilin mutakakkua, ja jäin koukkuun. Leivoin koulun myyjäisiin cookieseja, ja mariannepiirakkaa, ja piti niitä tehdä pian kotiväellekin. Ja sämpylät!

Ensin opettelin hiivaleivän. Parina iltana paisteltiin niitä, ja sitten puolet taikinasta leikattiinkin pieniksi palleroiksi. Siitä lähdettiin vähitellen jalostamaan sämpylöitä. Kolmannella opettelukerralla sämpylät kasvoivatkin jo melkein eväsleivän kokoisiksi, ja olin ylpeä kun mies otti niitä mukaan työmaalle. Tänä iltana paistoin taas kaksi pellillistä sämpylöitä. Puolet sämpyläjauhoja, toinen tavallista vehnäjauhoa. En pyörittele. Teen pötkön, leikkaan paloiksi ja nostan pellille. Oli se sittenkin ihan helppoa!

Oon tosi ylpeä itsestäni. Olin sinnikäs ja opettelin jotain, mitä pidin vaikeana. Ja opettelin uudestaan, miten malttaa kohottaa, ja vieläkin uudestaan minkäkokoisia paloja kannattaa leikata. Nyt on pari viikkoa syöty tuoreita itsetehtyjä sämpylöitä. Lidlin sämpyläjauhoista tykkäsin, kun ne on hienompia kuin S-ryhmän. Tuli pehmoiset ja sileät. Huomenna taidan kokeilla lisätä porkkanaraastetta tai pottumuusin jämät.

Parin viikon aikana on syöty myös salaattia! Hommasin salaattilingon, eikä salaatin tekeminenkään enää ahdista vaivalloisuudellaan. Yllätyin siitä, kuinka ennakkoluulottomasti lapset sitä syö. Eikä mieskään kitise pupunruuasta mitään. Tosin viherpeukaloa musta ei vielä oo tullut, multaan tökätyt salaatinjuurakot on kuolleet tuohon ikkunalle. Varmaan lapset kastelleet liikaa...? :D

Aika varma oon kyllä siitä, että se on kevät joka antaa tätä virtaa. Koko talvi on mökötetty sohvannurkassa. Nyt kun aurinko paistaa, oon innostunut lähtemään lasten kanssa ulos, ja joskus jopa leikkikentälle saakka. Likasia ikkunoita oon kattellut jo melkein raivon partaalle saakka, mut ihan vielä ei oo mennyt yli niin että ne olis tullut pestyä. Terassin oon kyllä siivonnut. ;) Joku kaunis päivä pesen sitten ikkunat ja otan sen aikuisten haravan, ja kerään talven tiputtelemat risut nuotioon.

Ihanaa kevättä!

Äitiys

Lapsena mä haaveilin, että isona musta tulee touhukas pullantuoksuinen äiti.

Haaveilen siitä edelleen.. Äiti musta tuli, muttei ehkä sellaista kuin kuvittelin. Mulla on ihania naisen ja äidin malleja, ja vaikka tiedän, että oon tämmösenä riittävän hyvä, vertailen silti itseäni heihin.

Oma äiti luki satuja. Iltaisin saatiin sisarusten kanssa kuunnella jatkokertomuksena Ronja Ryövärintytär, Veljeni Leijonamieli, Peppi Pitkätossu ja monet muut. Äidiltä löytyi usein aikaa istahtaa kesken päivän lukemaan ääneen kirjoja. Voi kuinka silloin ajattelin, että isona sitten mä luen omilleni. Kuinkas kävi.... Mä inhoan ääneen lukemista! Osaan kyllä, mutten viitsi. Iltasadut voi laskea yhden käden sormilla ja ne jatkokertomuksetkin on jääneet kesken. "Äiti tuu lukemaan iltasatu!" kuuluu yläkerrasta varsin harvoin ja niinäkään harvoina kertoina ei oikeasti huvittaisi yhtään... Mutta kyllä mulla on vielä aikaa opetella siihen! Eikö niin?? Pitää yrittää heti huomenna.

Äiti leipoi usein pullaa. Ja leipää. Ihanaa hiivaleipää ja sämpylöitä. Kyllä mä osaan leipoa pullaa, vaan teen sitä ehkä pari kertaa vuodessa. Ehkä vois useemminkin. Se tuoksuu niin hyvälle. Eikä se nyt oikeasti niin iso homma ole. Se vain tuntuu siltä. Sämpylöitä oon elämässäni tehnyt ehkä kahdesti. Se ei oo mun mielestä kovin helppoa, vaikka kaikki niin sanookin. Sitä kakkoota oon tehny muutaman kerran ja se kyllä on helppoa, vaan kun on niin paljon helpompaa ostaa kaupasta valmiiksi viipaloitua leipää... Argh. Pitää yrittää leipoa jotain huomenna.

Mummu on kovin liikkuvainen tapaus. Se reissaa paljon, eikä sitä hankalatkaan ajomatkat pelota. Se käy katsomassa lapsiaan täällä ja saattaa viikonlopun aikana kiertää kymmenenkin taloa ja käydä tervehtimässä lapsenlapsia. Mua ahdistaa pelkkä ajatuskin kuskina isossa kaupungissa saati sitten vieraassa maassa. Toivottavasti mun lapset ei isoina muuta kovin kauas, koska mä en hirveesti tykkää autossa istumisesta. Reissuun en kyllä lähde ainakaan heti huomenna.

Toinen mummu paikkasi vaatteita ja parsi sukat. Sillä oli mieletön kasvimaa jossa kasvoi perunoitten lisäksi mansikoita, kaiken lajin herukoita, ja kaikenmaailman maustekasveja, joista mä en ymmärrä mitään. Työmiehen mummulassa oli kaksi isoa kasvihuonetta, joista perhe ja työväki söi ainakin kurkut ja tomaatit. Mulla on tasan kaksi viherkasvia, joita muistan kastella just ennen ku ne kuolee kokonaan. Kiinanruusujakin oon haudannut ainakin kolme. Jukkapalmu mätäni ja traakkipuu kuivui. Ei onnistu. Pitääpä kastella nuokin heti huomenna. Ehkä mun täytyy nuo Oskarin housutkin paikata haaroista. Kun ei niistä ole kuin ommel vähän matkaa purkautunut. Huomenna sitten.

Anoppi on huikea pihanikkari. Sillä riittää ideoita heinäseipäistä ja vanhoista kärrynpyöristä. On kukkapenkkejä ja koristelampi vesisuihkulla. Kesällä pihassa on katos grillausta ja oleilua varten. Polkupyörät on nätisti telineessä autokatoksessa, ja nurmikko leikattu. Mulla ei ole kukkapenkkejä. Viime kesänä en leikannut nurmikkoa kertaakaan. En oo edes testannut meidän ajettavaa leikkuria. Pihamaalla lojuu sukkia, legopalikoita ja risuja. Värikkäät hiekkalelujen säpäleet loistelee auringossa ja kuistilla on läjä roskapahvia. Lasiterassille on kerätty tällä hetkellä 4kassillista lehtiä, 3pilttipurkkeja, yksi niiden kansia ja muita metallitölkkejä, yksi banaanilaatikollinen limsapulloja. Terassin pöydällä on kaksi isoa täysinäistä lasitölkkiä täynnä tumppeja. Hyijje. Ehkäpä voisin käydä kuskaamassa moskat kierrätykseen, vaikkapa sitten huomenna.

Mitä mä sitten muka teen..? Tuossa iltahommia pyöritellessä oikein pohdiskelin mihin se päivä taas kului. No aamulla taisin laittaa pyykkiä pyörimään ja eiliset tiskit koneeseen. Sitten Työmies alkoikin hoputtaa talliin, kuplavolkkarin kattoverhoiluja liimaamaan, kun sillä on muka kiire saada se ulos tallista. No pari saumaa sain tehtyä, ja sitten pitikin lähteä kaupasta hakemaan perunoita ja ruveta ruuanlaittoon. Nuorimmaisen päikkärit olikin yllättävän pitkät ja ehdin silittää ja vaihtaa auringon houkuttelemana keittiöön kevätverhot ja keltaisen pöytäliinan. Taas piti tiskata ja viikata pyykkiä, mutta ehdittiin sitten hetkeksi pienten kanssa ulos. Siivosin autosta roskat ja kadonneet hanskat ja kuskasin peräluukusta viime viikonlopulta jääneet pulkat ja liukurit puuliiteriin. Sainpa sitten Työmiehen kuskiksi hakemaan pari lasta mummulasta. Ehdittiin sielläkin oleentumaan. Kotona lapset halusivat katsoa elokuvaa, joten istuttiin sitten koko kööri sohvalle ja murusteltiin popcornia pitkin olohuoneen mattoa. Sitten pörähti joku mersu pihaan, ja sen perässä vielä kolme muuta autoksi luultavaa. "Isot pojat" (on kaksi viiva kolme velipoikaa ja kaksi serkkupoikaa, tänään vielä lisäksi pari niiden kaveria) tulivat käymään. Keitettiin kahvia, ja keitinpä vielä puoliksi vitsillä kolmen litran riisipuuron ja kiisselin päälle. Hyvin kelpasi. Todellakaan aina en jaksa niille kokata, ovat jo isoja miehiä ja yleensä keittävät meillä itse kahvinsa. Lapset saatiin nukkumaan, ja käytiin Työmiehen kanssa vielä tallissa liimailemassa pätkän verran kattoverhoilua. Sitten piti vielä muistaa laittaa pyykkiä kuivumaan ja kerätä rojut lattioilta.
Silti joka ilta tuntuu, että taaskaan en saanut mitään aikaiseksi. Joka ilta on huono omatunto siitä, ettei ole huomioinut lapsia tarpeeksi. Kovin usein ei ehditä yhdessä koko perhe muualle kuin ruokapöytään. Ompelukone on pöydällään pölyyntynyt jo ainakin vuoden. Vaatehuone pullistelee ja kaapit on täynnä epämääräisiä piuhoja, yksittäisiä palapelinpaloja ja kaikenmaailman kakkaa. Pyykkikorit ei oo koskaan tyhjät ja keittiön matto on jäätynyt takaterassilla roikkuessaan maahan kiinni.
Onneksi on huominen. Huomenna mä sitten taas yritän.

Reissussa

Lähdettiin taas pitkästä aikaa reissun päälle. Isot pojat saivat koulusta muutaman päivän vapaaksi, ja tiistai-iltana suunnattiin nokka kohti pohjoista ja Iso-mummulaa. Auto oli pakattu täyteen lapsia, liukureita, luistimia, leluja, vaatteita, tyynyjä ja makuupusseja. Mahtuipa mukaan Helmin rattaiden lisäksi vielä nukenrattaatkin.

Illalla oltiin yhden-pysähdyksen-taktiikalla perillä noin yhdeksän aikoihin. Iltapalaksi isomummu oli paistanut ihanan kinkkukiusauksen. Petipaikat löytyivät, vaikkei kukaan lapsista tohtinutkaan mummun viereen mennä. Pappa kun oli viettänyt sairaalassa jo viikon keuhkotutkimuksissa. Keskiviikkona sekin onneksi pääsi kotiin.

Lapsilla ja mummulan väellä oli ihanaa. Mummu luki ääneen satuja, niitä samoja mitä joka kerta isomummulassa ollessamme. Talon takana kulkee joki, ja sen penkoilta oli huikea laskea mäkeä. Luistinrataa ei viitsitty aurata, mutta hyvin penskoilla aika kului siitä huolimatta. Riehumiset koitettiin minimoida, että pappa saisi levätä sairaalareissun jälkeen. Pirtin nurkassa seisova kuntopyörä oli ahkerassa käytössä ja PikkuKakkonen katsottiin tarkkaan.

Torstai-aamuna äitille iski jo koti-ikävä. Lapsiakin jo väsytti ja riehuminen alkoi olla ihan överiä. Päätettiin pakata kimpsut ja päästää mummu ja pappa lepäämään, vaikka niitä kova ikävä tulisikin. Lähdettiin kotimatkalle päiväkahvin jälkeen. Pysähdyttiin anoppiakin moikkaamaan. Sinnepä saapui Työmiehen siskokin perheineen, ihan meitä katsomaan. Meinattiin mennä joen toiselle puolelle oman siskoni luokse yöksi ja jatkaa aamulla kotiin. Vaan sittenpä neiti 4-v oksensi.

Pienen paniikin ja vimmatun siivoamisen jälkeen pissatettiin lauma ja pakattiin autoon. Ei otettu enää riskiä, että koko sakki sairastuisi (kuten neljä vuotta sitten kun olimme mahataudissa anoppilassa koko perhe) ja lähdettiin kotiin. Parinsadan kilometrin matka yötä vasten ei tuntunut pahalta idealta kun vaihtoehtona saattoi olla se, että kuskilta menee ajokunto pönttöön huutelemalla. Sisko kyllä ymmärsi ja oli helpottunut kun peruimme yöpaikan.

Kolmen muovikassin turvin lähdettiin kotimatkalle. Kuudenkymmenen kilometrin päästä pysähdyttiin ostamaan huoltoasemalta lisää roskapusseja, kun neiti oli yökännyt jo neljästi ja viisivuotiaskin valitteli että vatsaan koskee. Kaupungin liikennevaloissa äitiä nauratti elämän tragikomiikka, kun istui nurinpäin takapenkillä pitäen toisella kädellä pussia neidin leuan alla ja etsien toisella kädellä nuoremman neidin tuttia.

Pikkuhiljaa tilanne rauhoittui ja lopulta autokin pysähtyi omaan pihaan. Nukkuvat lapset kannettiin sänkyihin ja tyhjättiin auto. Penkkejä ei tarvinnut alkaa pesemään äitin fiksun roskapussikaulurimenetelmän ansiosta. Kotimökin sisälämpötila oli tipahtanut 17°C:een, joten Työmies keitti kahvit ja laittoi takkaan tulet.

Viimeisistä mutkista huolimatta reissu oli onnistunut. Oli ihana nähdä taas rakkaita ihmisiä, sitä kun ei koskaan tiedä onko tilaisuutta siihen enää. Oli ihana päästä hetkeksi irti arjesta ja kotiympyröistä, vaikka rytinällä sinne palattiinkin. Oli mukava tuntea olleensa odotettu ja ikävöity. Oli liikuttavaa seurata, kuinka lämpimästi isoisovanhemmat näitä lapsenlapsenlapsiaan hoitivat ja rakastivat. Tuollainen kun ei ole kenellekään itsestäänselvyys, se on lahja. Ja olen todella onnellinen, että omilla lapsillani on ollut mahdollisuus tutustua heihin, ja että he tulevat aina muistamaan heidät.

Monta ajatusta taas tien päällä lähetin yläkertaan. Että hirvet pysyisivät metsässä. Että yrjöt osuisivat pusseihin. Että mutkissa ei olisi kovin liukasta. Että edellä ajaneen linja-auton vauhdissa yhtäkkiä auennut konehuoneenluukku pysyisi matkassa eikä lentäisi myrskytuulen mukana kenenkään tuulilasiin. Että isomummu ja -pappa saisivat vielä monta tervettä ja onnellista päivää, ja että näkisimme heidät vielä. Että kotimetsässä huhuttu susi olisi jo häipynyt tai ammuttu.

Vaan onhan tämä elämä aika melskettä. ♡

Unikoulu

Eihän se mee niinku Strömsössä.. Ainakaan meillä. Neiti tekee kaiken eri kaavalla kuin muut sisarukset. Toisille ei unikoulua ole tarvinnut edes miettiä. Heräryksiä on joka yö 4-8.. Ja sit se yö vissiin jo loppuukin vaikka ei meillä sängystä päästäkkään ylös. Mutta uskon lujasti että tuo oppii nukkumaan.

Työmies nukkui (tai valvoi) vauvan kanssa kaksi ensimmäistä yötä. Eka yö meni muutamalla huudolla, max 20min itkua. Toinen yö ei ehtinyt edes huutosirkukseen asti kun isi tassutti tytön uneen. Kolmantena siirryin takaisin omaan sänkyyn. Klo 11-02 oli useita herätyksiä. Seuraava joskus kuuden maissa. 7 nousin laittamaan koululaiset matkaan ja sängyssä vanuttiin kymmeneen saakka.

Yöt numero 4, 5, 6 ja 7. heräilyä alkuyöstä. Pullosta vesihuikkaa ja tyttö nukahti taas. 2-5 tai 6 nukkuu. Ja viime yö: nukahti puolen yön maissa, heräsi neljän kieppeillä itkemään. Otin syliin, etsin tutin ja hetken silittelin omaan sänkyynsä. Heräsi aamulla yhdeksän aikoihin! Jossain välissä havahtui, mutta löysi itse tutin suuhunsa ja jatkoi unia. Toivoa siis on!

Vähän siis asteittain on menty. Yötissi jäi pois ekoina öinä, ja vaihtui hetkeksi vesipulloon, tyttö kun ei korvikkeita huoli tai edes tarvitse. Pullo jäi pois puolessa välissä, ja nyt olen vain nostanut hetkeksi syliin että itku loppuu ja sitten laittanut takaisin sänkyyn. Kärsivällisyyttä vielä vähän ja eiköhän se siitä. Kyllä tuo yhden-itkun-taktiikkakin mulle riittää. ;)

Nyt neiti opettelee kävelemään. Yksi pojista oli viikon päälle 10kk kun lähti. Tyttö täyttää tänään sen 10kk ja kuulemma eilen oli isille esitellyt askeliaan. Saapa nähdä montako "rauhallista" päivää tässä enää on.. Ja yöt taitaa mennä taas hulinaksi kun opitaan uusi taito.
Mutta tätä se elämä on. Niin täydellistä, ihanaa, myös raskasta. Kymmenen vuotta on mennyt hujauksessa ja tästä eteenpäin toinen mokoma, niin lähtee jo isommat omille poluilleen. Aivan sydäntä riipii.

Onnellista uutta vuotta

Viime vuotta yritin mielessäni summailla. Eipä siitä paljoakaan muista, kun on vauvavuoden huuruissa eletty. Pieniä kriisejä on taatusti ollut, isompiakin hankaluuksia, mutta kyllä mun mielestä koko vuosi on ollut kaikin puolin hyvä ja onnellinen. Paljon on opittu, jokainen. Parisuhteessakin on ollut kaikenlaista, joka on pakottanut keskustelemaan ja tekemään kompromisseja ja näin hitsannut meitä enemmän yhteen. Lapsetkin oppii joka päivä jotain, ja tänään näin nuorimmaisen ensimmäiset varovaiset askeleet. ♡

Tuo neiti onkin pian jo 10 kuukauden ikäinen. Pikkuinen Helmi, joka on kaikkien lemmikki. Isommatkin pojat unohtavat kiukkunsa kun vauva ojentaa kätensä ja loiskauttaa märän suukon. Suukkoja jaellaan puolin ja toisin. Minäkin olen sitä opetellut. Hellyyden jakaminen on aina ollut jotenkin hankalaa, toisin kuin Työmiehelle, joten olen nyt oikein tosissani yrittänyt petrata. Ja ei se kyllä haitaksi ole ollut. Kotoa nuokin mallit on taskuun tarttuneet. Vauvoja on helpompi helliä kuin isompia, mutta olen huomannut että kyllä nuo 'esiteinitkin' tykkäävät kun äiti joskus ottaa ja rutistaa halauksen. Onhan ne ihania.

Äitiysloma loppui. Joulu meni ja uusi vuosi alkoi. Mies jäi kotiin isäkuukaudelle. Taloudellisestihan se tekee vähän tiukkaa, mutta luulen että ei tätä yhteistä aikaa voi rahalla korvata. Isä saa viettää lasten kanssa aikaa ilman että on työpäivän jälkeen väsynyt. Äitillä on aikuinen tukena ja seurana, ja matalampi kynnys ottaa omaa aikaa. Ja nyt on oivallinen hetki unikoululle.

Ukolle ei tarvinnut ajatusta kauaa myydä. Onhan se totta, että vauvan valvottaminen ja äidin väsymys vaikuttaa koko perheeseen. Ja se, kun vauva kiehnää ja kitisee yöt samassa sängyssä ja häiritsee isänkin unta, vaikuttaa vielä vähän lisää. Syysloman jälkeen on tainnut yksi ainoa yö mennä kahdella herätyksellä. Muuten tyttö herättää 4-8 kertaa.
Tänään on unikoulun ensimmäinen yö. Työmies keräsi hermonsa ja komensi minut yläkertaan nukkumaan. Tyttö nukahti viidessä minuutissa omaan sänkyyn isin silitellessä. Tunnin päästä heräsi (kuten aina) ja kokeili kaikki mahdolliset itkusävyt etsien äitiä. Isi pysyi rauhallisena ja tytön kiukku ja raivo kesti vain parikymmentä minuuttia. Kerroin ukolle olevani ylpeä hänestä, itse olisin jo luovuttanut. Tein kiitollisena iltapalankin sille valmiiksi. Täällä nyt jännitän kuinka yö tulee sujumaan ja pinna kestämään.. Monta ajatusta lähetin tuonne ylöskin ja pyysin murulle kärsivällisyyttä.

Pojilla alkaa koulukin ensi viikolla. Tällä hetkellä kolme lasta on mummulla yökylässä. Ekaluokkalainen jätti yökylän väliin kun halusi päästä isotädin luokse leikkimään. On se silti ehtinyt toisia kaipailemaankin, kun ei äitistä taikka kaksivuotiaasta velipojasta ole kaveriksi pleikkarin pelaamiseen. Onneksi tulevat huomenna kotiin. Ihan 'korkojen kera', sieltä tulee myös pikkusisko ja -veli tänne hoitoon mummun ja papan reissun ajaksi.

Elämä on Elämää isolla eellä. Monesti ollaan iltaisin ukon kanssa juteltu ja huomattu, että asiat ovat todella hyvin. Talossa pyörii Työmiehen, lasten ja lasten kavereiden lisäksi velipoikia (enoja), serkkuja ja ystäviä. Pihassa on 'uusi' pikkuinen kauppakassi, jolla on näppärä kuskata kerholaisia, käydä kirpparilla ja kurvata vaikka ystävän luokse kahville. Kodinhoitohuone pursuaa pyykkiä, märkiä hanskoja ja haalareita. Vaatehuoneen pöydän alla lasten pieniä vaatteita odottamassa kierrätykseen kuskausta. Pakastin on täynnä leipää, ja pussit repeävät helposti kun niitä yrittää nostella. Ulkona on hirmu kylmä, mutta takka hohkaa lämpöä.
Näillä eväillä tästä vuodesta tulee varmasti yhtä hyvä ja onnellinen kuin entisestäkin.           Toivottavasti teillekin.♡