Parempi päivä

Aamulla on mukava herätä haisevan vaipan sijasta huutoon: "Äitii, pyyhkimään!!" Ai että meidän reipasta kolmevuotiasta. Kello näytti puolta yhdeksää, toisetkin heräilivät. Päätin olla reipas, ja jäädä lasten kanssa aamutouhuihin sen sijaan että vetäisin pitkälleni sohvalle ja jatkaisin unia. Jos aamuisen nälkämetelin viitsisi nauhoittaa, sitä ei kuuntelisi kukaan. Kaksivuotias huutaa, vauva huutaa, vanhemmat pojat tappelevat.. Kunhan puurolautaset sai  eteen, mökä hiljeni.

Luulin, että ehtisimme ajoissa tällä kertaa avoimeen päiväkotiin, vaan olipa turha luulo. Ainahan sitä tulee pari muuttujaa. No, yhdentoista aikaan oltiin vihdoin matkassa. Takapenkiltä kuului yhtäkkiä kolmevuotiaan pohdinta: "Äiti, neekelit naulaa meille siks ku niillä on luskea naama ja meillä on valkoset." Mitäs tuohon nyt sanoisi..? Toisaalta parempi noin päin, etteivät itse naura toisten erilaisuudelle.

Päiväkodissa oli väkeä, aikaisin tulleet alkoivat lähtötouhuihin ja meno rauhottui pikkuhiljaa. Mökki on sen verran pieni, että tulee ahdasta jo viiden kotiäidin voimin. Ehdin viiden minuutin verran olla ainoa äiti, kunnes uusin tulokas pääsi paikalle. Maalaiskunnasta hänkin. Meiltä löytyy paljon yhteistä, ja lähtiessä on mukava jatkaa juttua vielä lasten kanssa pihan leikkipuistossa.

Kotona odotti yllätys: ruuan tuoksu oli eteisessä vastassa. Mies oli tullut aiemmin töistä ja nälissään päättänyt tehdä päiväruuan, ja sattumalta juuri saman mitä olin itse suunnitellut. On se mahtavaa istua joskus valmiiseen pöytään, toisen tekemä ruoka on aina paljon parempaa. Kiitos vain ukkokulta.

Jos tätä menoa jatkuu, päivästä tulee loistava. Ehkä suunnistamme lasten kanssa ulos, siellä riittää taas tekemistä. Tai sitten voidaan tapella siitä, kumpi saa nukkua päiväunet. Tosin se on turhaa, koska mies voittaa aina ja joka kerta. Voisin toki lähteä ostamaan saranoita ikivanhaan kaappiin ja laittaa sen kuntoon, sitten olisi tilaa suunnitella vierashuoneeseen ompelukoneelle työpöytää.