maanantai 7. lokakuuta 2013

Sinne jäivät..

Aappo heräsi 07:50. Suuntasi samantien pikkusiskon sänkyä kohti tuttipullovarkaisiin. Onneksi äiti oli hereillä. Keitin puuron ja herättelin toiset. Illalla olin kerännyt vaatteet valmiiksi sohvalle, autossa oltiin jo 08:40.

Päiväkodin pihassa meni vielä hienosti, Viljamikin oli innoissaan reppu selässä menossa "kehhoon". Isommat siirtyivät eteisestä reippaasti omalle puolelleen riisumaan. Itse menin saattamaan ensin pienemmät. Riisuttiin ja laitettiin tossut. Avasin portin ja lapset menivät sisään. Sitten iski totuus: Äiti lähtee. Ja huuto alkoi. Kumpikin jännitti itsensä kaarelle ja kirkui. Livahdin äkkiä ovesta ulos, kävin halimassa isommat pojat ja ajoin itku kurkussa kiertotien kautta naapuriin rauhoittumaan. No kotona taas terapiaa.. Siivosin, pistin pyykkikoneen pyörimään ja istuin ompelukoneelle. Tuloksena Viljamille paita ja ihan ostetuista kankaista. Ohutta trikooneulosta, myös resoreina. Kaksoisneula tekee hyppytikkejä, joten jätin sen laatikkoon ja yritin pärjätä tavallisella. Pääntiestä tuli ihan kelvollinen, pitää toivoa ettei pojan pää kasva liikaa, ettei mene lanka poikki. ;) Ja pöllö vielä, tällä kertaa helmaan. Ja vasemmalle koska tasku on oikealla. :))

1 kommentti: