Niin se kesä kuluu.. Välillä oli kylmää, mutta sitten ne helteet palasivat. Suviseurareissu meni hienosti, mitä nyt esikoiselle piti hakea antibioottikuuri kun tyrä-leikkaushaava tulehtui.
Ukko piti kahden viikon loman, ja innolla värkkäsi kaiket päivät kotipihassa. Uutta puuliiteriä on noussut, vanhaa purettu, kotimetsään raivattiin ajorata mönkijälle. Asuntovaunua on rempattu myyntikuntoon.
Raskaus on tähän asti sujunut stressittä. Edellinen odotus oli jännittävämpi, siitä löytyy blogitekstiä toisesta osoitteesta. :) Ehkä parin vuoden ikäero=pidempi palautumisaika ja tieto siitä ettei takaraja ole viikolla 35 ovat vaikuttaneet positiivisesti. ;) Tai sitten tekemistä on ollut sen verran enemmän, ettei ole ehtinyt turhia murehtimaan. Niin tai näin, vasta nyt kun maha on jo tukala ja valtava, alkaa tajuamaan, että meille tosiaan on tulossa yksi rakastettava lisää.
Joku pesänrakennusvietti on herännyt: kodinhoitohuoneen (lue komeron) kaapit muutettiin vierashuoneeseen. Sinne muutti myös pakastin, tietokone ja pyykkitelineet.
Vieraahuoneen sänky siirtyi työhuoneeseen, ja ikivanha liinavaatekaappi olohuoneeseen takan kylkeen. Kirjahylly ja nojatuoli rehattiin yläkertaan makuuhuoneeseen, siltä varalta että tulokas valvoo yöt ja äiti saa lukea kirjoja sen kanssa nojatuolissa. ;)
Nyt olisi aika kaivella vauvanvaatelaatikot esille ja pestä pikkupyykkiä kaappiin. Uutta ei varmastikaan tarvitse hankkia. :D
Mutta eihän tästä nyt sitten tiedä, onko se Martta vai Perttu. :D En tullut kysyneeksi ultrassa, enkä osaa edellisten perusteella arvella, kun ovat kaikki olleet niin erilaisia.
Jos poikien aikana on tehnyt mieli hampurilaisia ja tytön aikana porkkanoita, tällä kertaa kaikki on maistunut. Tosin nyt himottaa kaalta ja paprikaa. :D Närästystä, suonenvetoa, levottomia jalkoja, vihlontaa alapään luissa; kaikki tuttua jo edellisistä odotuksista.
Mutta aika näyttää. Rv tänään 31+4. Lämpömittari näyttää ulkona +29,5. Pakko pysähtyä. Keitin kaalipataa, ja lapsille makaronilaatikkoa. Nautiskelen.. Lapset leikkivät vesisotaa, ja jääkapista löytyy kääretorttu. Elämä tuntuu taas olevan tässä ja nyt. <3
voimahalit sinne viimeisille viikoille <3 ja hurjasti jaksamista:) kohta on nyytti sylissä ;)
VastaaPoista