Niin se vain hurahti tämäkin päivä..

Isot pojat lähtivät puolen päivän aikaan päiväkerhoon. Otin kaksi nuorempaa kyytiin ja ajelin uunipellin kanssa vanhan ystäväni äitiä tervehtimään. Uunipellin tarina menee näin:
Ystäväni tupsahti keväällä meille poikaystävänsä kanssa. Mukana heillä oli leivontavärkkejä, peltejä ja läjä keittokirjoja, sekä katsastushuoltoa vailla oleva pikkuinen pösö. Sillä aikaa kun ukot ropasivat pösöä, akat leipoivat sisällä. Tai siis kaveri leipoi ja itse seurasin vierestä.. ;) No, luomuksia tuli jos jonkinlaisia, montaa sorttia. Tarkotus oli viedä ne ystävän työpaikalle seuraavana aamuna, kun olisi viimeistä päivää töissä. Viimeinen piirakka oli menossa uuniin, mutta kuinka ollakaan, pelti oli liian suuri, eikä mahtunut mitenkään päin. Taikina siirrettiin mun pellille ja hyvin paistui. No, kun tämä tuulihattu sitten tuli myöhemmin palauttamaan peltiä, se olikin väärä ja kaiken lisäksi liian pieni. Ei se ole haitannut, kunnes vasta nyt syksyllä, kun pitäisi tehdä iso kakku pikkutytön synttäreille ja paistaa levypohjat kolmella pellillä yhtä aikaa. Siis kun minähän olen niin laiska, etten ala kolmea taikinaa tekemään taikka paistamaan sitä kolmessa osassa.

Siis mentiin sitten lasten kanssa peltiä vaihtamaan. Ystävän äiti oli tulostamme erittäin ilahtunut, hän kun asuu nykyään yksin, mies muutti kirkkomaalle viime vuonna ja lapset ovat jo kaikki pesästä pois lentäneet. 'Isoäiti' keitti hyvät kahvit ja nosteli pöytään herkkuja montaa sorttia. Kävi välillä pesemässä Viljamin suklaisia käsiä ja touhusi mielissään. Kaivoi lapsille leluja ja istui sohvalle lukemaan pojalle satukirjaa. <3 Pari tuntia vierähti oikein mukavasti, ja jäi fiilis, että on tervetullut useamminkin. JA arvatkaa minkä Eeva kaivoi sieltä kopasta ensimmäisenä!!?? NUKKEVAUVAN!! Se siis alkaa selvästi näyttää tyttömäisiä piirteitään.. Ihanaa. Mä kun olen pelännyt, ettei siitä tytöstä tyttömäistä prinsessaa tule ikinä, kun on kolme isoveljeä.. Mutta alku näyttää tällä hetkellä äitin silmiin erittäin lupaavalta. ;)

No haettiin pojat kerhosta ja samalla serkkupoikakin koulusta. Oskarille oli sattunut pieni haaveri, olivat kaverin kanssa kolauttaneet viisaat päät kirjaimellisesti yhteen ja sen seurauksena kaksi alahammasta alkoi 'heulia'. Soitin hammaslääkäriin ja saatiin huomiselle aika. Ei tuo vakavalta vaikuta, mutta onhan se aina hyvä käydä näyttämässä.

Olihan se Aappokin ehtinyt kerhossa kiukuttelemaan, mikä oli odotettavissa, kun heräsivät aamulla turhan aikaisin ja pitivät järkyttävää meteliä koko aamupäivän. Oli kummallisia tappeluita ja herneitä nenässä jokaisella, ja jokaikisestä asiasta.. Josko huomenna parempi päivä pojilla.

Ukkoa ei kuulunut kotiin ja soittelin perään. Ilmoitti olevansa myöhään töissä. No menin sitten lasten kanssa ulos, kyllästyin sekaiseen terassiin ja otin itseäni niskasta kiinni. Työkalut ja epämääräiset kanisterit nurkan taakse piiloon, luistimet varastoon, homeiset kengät roskiin jne.. Ja kas kun alkoikin näyttää jo paremmalta. Vähän vielä miehekkäästi lapioin, roudasin muutaman kiven ja keräilin roskia pihalta kottikärryihin.

Mies kotiutui seitsemän jälkeen. Kävin ruokakaupassa esikoisen kanssa, tuhlasin sinne melkein satasen (ush) ja laitoin iltapalan. Sami livahti jo nukkumaan(suotakoon se 12-tuntisen työpäivän jälkeen), lapset innostuivat vielä tappelemaan ja muistin koneessa haisevat pyykit. Äiti on tulossa huomenna vahtimaan muita lapsia kun menen Oskarin käyttämään siellä hammaslääkärissä. Oli pakko vielä illan päälle pistää pyykkikone pyörimään, imuroida, ja pestä keittiön lattia, muuten äiti ei älyä olla tekemättä kotihommia täällä. Jos ei ole tekemistä niin sen on pakko olla tekemättä??

Sokerikakkupohjan laitoin uuniin huomista varten. Sain ukolta luvan mennä synttärilahjana kangaskauppaan ja äiti lupasi, että voin mennä ilman lapsia sen hammaslääkärin jälkeen. ;) Saa nähdä raaskinko lähteä.. :)) Ja katsotaan kuka sen täytekakun lopulta huomenna tekee. Mitään juhlia en pidä, mutta lapsille on oltava kakku, olipa sitten kenen synttäripäivä tahansa. Niin että jos huomenna on ajoissa liikenteessä, saattaapi saada täältä kakkukahvit. ;)

Tässä vielä kuva prinsessasta ja prinsessan ihanasta hameesta, joka on tehty naapurin vahvimman naisen lahjoittamasta kankaanpalasta. <3 Hametta ei tietenkään kokonaan näy, mutta lavastus on ainakin hyvä. ;)

Normaali tiistai..

Hei äiti! Mua ei enää huvita mennä päiväunille, kun ehdin torkahtaa autossa. Yö oli melko levoton. Ompeluinspiraation tuloksena Oskari sai paidan. Puolen yön aikaan koneita kerätessä alkoi tyttö huutamaan. Kissanretale oli käynyt sen herättämässä. Kissa lukittiin työhuoneeseen ja äiti majoittui kiukuttelevan tytön kanssa vierashuoneeseen, että iskä saa nukkua. No yö sitten vuorotellen yskittiin ja kiukuteltiin. Aamulla herättiin siihen, että isäntä lähti töihin. Laitoin tytölle maitopullon ja siirryttiin omaan huoneeseen jatkamaan unia. Parin tunnin päästä tunki hajut nenään. Olis ihan hyvä käyttää yöpukuja löysämahaisella lapsella, ettei tarttisi aamusta alkaa jynssäämään vaipasta valuneita jälkiä lattiasta. No, samalla urakalla tuli alakerran viikkosiivouskin hoidettua. Käytiin maitokaupassa, jätin lapset autoon odottamaan, kun en viitsinyt retuuttaa koko sakkia kauppaan kiukuttelemaan. Auto oli ehjänä vielä kun tulin takaisin. (Viimeksi oli aurinkolippa revitty irti apukuskin paikalta..) Oli kiva tulla takaisin puhtaaseen kotiin. Tässä sitä nyt miettii, mistä päästä alkaa hommia tekemään ja päiväänsä kuluttamaan. Isäntä tekee vielä ylimääräisen keikan normaalin työpäivän lisäksi, joten sitä odotetaan vasta iltapalalle.. Aikaa siis terassin ja pihan siivoamiseen olisi runsaasti. Ei kait se muuta kuin niskasta kiinni ja sohvalta ylös. Josko ens yönä nukuttais vähän paremmin...

Joskus meilläkin on tosi ihania lapsia.. <3

Pojat innostui tekemään pikkusiskolle koruja..

Pikkusisko nukkevauvan kanssa ulkoilemassa.

Mäki lähen kerhoon. Tai ainaki pakkaan eväät tähän oravareppuun.

Ja kuvien laatuhan on yksin kännykameran ansiota. Oskari innostui kuvaamaan meidän digipokkarilla ja jossain vaiheessa se sitten päätti päivänsä kun ei kestänyt enempää kolhuja.. :)

Uusi lehti!!

Tänään tipahti postilaatikkoon mulle ensimmäinen uusin Ottobre! Ja oon niiiiin happyhappy! Heti ekalta sivulta lähtien ihania toteuttamiskelpoisia lastenvaatteita. Suuri Käsityö mulle on tullut jo muutaman vuoden, mutta lakkautin tilauksen nyt ja tilasin tuon toisen. Ja ihan vaan sen takia, kun lehdessä ei ollut MITÄÄN mielenkiintoista tekemistä. Ja olen tyytyväinen. Kyllä. Tein jo tytölle Ottobren ohjeilla yhden hameen ja tuli söpö. ;) Pojat saakin sitten vaatteita heti, kun pääsen kangaskauppaan..

Ja toinen juttu mistä on syytä olla onnellinen. Eevan ekat saparot. Pienet, mutta melkein näköiset. ;) <3

Se tunne..

..kun vaihdat vessan kattolamppuun polttimoa, että näet pestä lasten hampaat, ruuvaat lasikupua takaisin kiinni, otteesi heilahtaa ja kupu putoaa ja särkyy lattialla istuvan melkein yksivuotiaan päähän.. Samassa vessassa pomppii kolme muutakin lasta. Huudat äänesi käheäksi, niin tekee myös juniori, nostelet lapsia pois lasinsirpaleista. Mies hakee pienimmän ja tutkii vauriot, ei onneksi kahta pientä naarmua pahempaa. Mutta se syyllisyys.. Huoh..

Muuten päivä on mennyt tänään ihan hienosti. Käytiin rauhanyhdistyksellä seuroissa ja MELKEIN koko puhe istuttiin penkissä. Eeva näytti temperamenttinsa, kun pojat veivät lelun kädestä, alkoi sellainen kirkuminen että oksat pois. Tytöllä oli valtavasti virtaa ja se pyöri ja kiehnäsi ja vaihteli isin sylistä äitin syliin, sylistä lattialle ja taas takaisin. Pojat olivat onneksi rauhallisemmalla tuulella kun ehtivät matkalla ottaa autossa pikkupäikkärit. Kahviväliajan jälkeen lähdettiinkin jo kotiin päin, mutta päädyttiinkin mummulaan. Siellä sattui isomummukin olemaan, ja niinpä sitä sitten vaihdettiin kuulumisia. Jos nyt en heti töihin pääse niin saatanpa lasten kanssa lähteä sinnekkin käymään. Matkaa tosin on melkein 300km, mutta perillä ei tarvitsisi yksin kuitenkaan lapsia viihdyttää. ;)

Illalla tosin iltapalan jälkeen saapui tuttu vieras: iltavilli nimeltään. Huuto, parku, kikatus, räkätys, juokseminen, hyppiminen, portaissa roikkuminen, painiminen, kissan roikottaminen, lelujen paiskominen jne.. Kun neljä ipanaa riehuu pienessä olohuoneessa seinät tuntuu kaatuvan päälle. Yläkerran lastenhuoneen siivoaminen kuitenkin sujui yllättävän nopeasti, jopa Aappo keräsi leluja, mikä on erittäin harvinaista.

Pikkuveli kävi tuomassa jotain kummallisia 14" alumiinivanteita pihan täytteeksi. Mihinkähän nekin tuuppaisi, kun eivät mihinkään autoon täällä passaa..? Ehkä mä teen niistä kukkaruukkuja.. ;) Muutenkin kaikenlaista turhaa roskaa ympäri tonttia..

Nyt kun saisi Viljamin vielä pysymään sängyssään, niin pääsisi pian itsekin nukkumaan. Meinaa tuota univelkaa taas olla pään painona.. Ukko istuu koneella ja komentaa poikaa sänkyyn. Jos se ei jaksa puotansa nostaa, niin en kyllä jaksa minäkään. Siinähän poika höpöttää.. Eiköhän se kohta mene, kello vasta vähän yli yhdeksän niin en jaksa vielä hermostua..

Oskarilla joku huomiokausi menossa. Kerhoon ei voi mennä ilman halia. Aina kun se jotain tekee, se kysyy:" Äiti olinko mä reipas kun.." pesin hampaat tai toin Eevan alakertaan tai käskin pojat sisälle tai söin lautasen tyhjäksi ja sitä rataa. No onhan poika reipas, pitäisi vain muistaa mainita se ilman, että sen tarvitsee sitä erikseen kysyä..

Huomenna voin taas yrittää olla parempi äiti.. Onneksi se mahdollisuus on joka päivä. Jos sitä jaksaisi vielä olla se vaimo, niin kaikki olisi kerrassan loistavasti..

Nyt tuli kyllä itku silmään..

Mies tuli kotiin, töistä, klo 23. Oli kyllä käynyt naapurissa saunomassa, muttei siinä mennyt kuin noin tunti. Mutta se tuli kotiin, kaivoi lompakosta ISON rahan, ja kysyi, saako sillä lapsille talvivaatteet.

Apua. Saa varmasti, hyvät ja kestävät. Nyt vain meni tikku kynnen alle, enkä taida raaskia ostaa sellaisia, kuin olen haaveillut tässä pitkin kesää.

Mutta ajatus kiersi kehää istuessani shokki-savuilla terassilla.. "Se oikeasti välittää meistä. Se tekee pitkiä päiviä ihan vaan meidän takia. Se tuo leivän pöytään ja siinä sivussa kaiken muunkin tarvittavan. Se oikeasti välittää meistä." Vaikka joskus ärsyttääkin sen autoharrastus ja alumiinivannehankinnat tiukassa rahatilanteessa, se silti huolehtii meistä. Minkä ihmeen takia minä sitten valitan, jos lasten ja kodin hoito tuntuu rankalta?? Jos se väsyttää.. Ehkä siksi, ettei siitä makseta, ja vaikka kuinka teen töitä kotona, se ei meidän taloudellista tilannetta paranna.. Jos vain jaksaisin mennä välillä töihin ja luottaa lapset jonkun muun hoitoon.. Jos vain jaksaisin.. Tehdä kotityöt puolessa päivässä ja siinä ohessa rakastaa ja rutistaa myös lapsia. Ja sitä miestä.

Arg. Huono äiti ja vaimo nostaa taas päätään.. Sen rahan takia. Paska. Onhan lasten kotona hoitaminen arvokasta? Onhan se arvokasta, että kotona on ruoka valmiina töistä tulevalle miehelle? Onhan se arvokasta, vaikkei siitä rahallisesti mitään tienaakaan? Onhan?

Ääh, nyt taas itkettää... Ei olisi pitänyt lukea sitä kamalan liikuttavaa ihanaa blogia äidistä, joka menetti lapsensa sairaudelle. En jaksa nyt ajatella syvällisiä. En jaksa.

Päivällä kyllä nauratti ajatus siitä, että jos maalaan lautoja valkoisiksi, että mies saa huomenna laittaa ne otsalaudoiksi talon päätyyn, se tuo mulle palkaksi rahat talvikamppeisiin. No, kyllä se taas vähän naurattaa, mutta todellisuudessa se on kyllä aika selkeää. Täällä pitäisi kummankin tehdä töitä perheen ja kodin eteen toinen toistaan auttaen. Ja niinhän se nyt taisi mennä. Tein sen, minkä pystyin, eli maalasin ne laudat pikkuveljieni vahtiessa kahta nuorinta lasta, isommat pojat olivat mummun kyydillä kerhossa. Mies teki sillä välin töitä, ja toi kotiin tullessaan kirjaimellisesti sitä rahaa. Huomenna jatketaan yhdessä kodin rakentamista, mies naulaa otsalaudat ja minä laitan ruuan ja vahdin lapsia. Ehkä kiipeän tikkaille ja ojennan vasaran. Ja EHKÄ mies tyhjää tiskikoneen. :D Yhdessä toinen toistamme auttaen..? Eikös se ole hyvä niin?

Mulla on ihana perhe. Ja ihana vielä keskeneräinen koti. Osaisinpa olla niiden arvoinen..

Hei, olen vain ihminen!

Olen joskus väsynyt, toisinaan onnellinen. Jonakin päivänä tosi reipas ja aikaansaava. Toisena päivänä pahalla tuulella. Siltikään en voi ketään arvostella jaksamisesta tai jaksamattomuudesta. Sosiaalinen media valitettavasti tuo silmien eteen paljon sellaista, mitä ei välittäisi tietää. Netissä on helppo provosoitua ja kirjoittaa kärkeviä kommentteja, joita face to face tuskin sanoisi ääneen.

Tämähän tuli nyt ihan vain facebookista. Päivitin tilani rehellisesti: "Nukuttais.." Ja jotain muuta lisäksi. Ja sitten rakas sukulaiseni miehen puolelta ilmestyy aukomaan päätään. Ei siinä mitään, toisena päivänä en olisi ehkä piitannut. Mutta nyt otti päähän. Loukkaannuin. Ehkä ihan suotta, mutta silti jäi kaivelemaan. Ja näin on käynyt ennenkin. Samasta suunnasta. Ja päänaukominen on ihan tavallista myös tavatessa tosielämässä.

Olen siis joka asiasta valittava ihminen. En muuta teekään. Kaikki on aina huonosti. Ja koskaan kukaan ei auta, ei ymmärrä ja kaikki nyt on sieltä ja syvältä. Aina. Tällaisen kuvan hän on minusta luonut. Ja kaikkihan on toki aina omaa syytäni. Jep, niin se menee.. Kukaanhan ei voi vaikuttaa siihen, milloin äiti-ihmistä väsyttää, paitsi äiti-ihminen itse. Äiti voi mennä aikaisemmin nukkumaan. Siis heti, kun lapset nukkuvat. Ja äiti voi olla rasittamatta itseään, ettei vahingossakaan väsy. Siis pyykit, tiskit ja siivoamiset voi jättää tekemättä. Miehen logiikalla ongelma ratkaistu.

Itse pidän itseäni kuitenkin hiukan toisenlaisena. En ole aina väsynyt. Osaan järjestää kotitöiden tekemisen tilanteen mukaan ja ottaa aikaa sohvalla istumiseen lapset kainalossa. Pystyn tarvittaessa lähtemään naapuriin tauolle. Osaan kirjoittaa myös mukavia tilapäivityksiä facebookiin. Olen huumorintajuinen ja osaan ajatella myös kierosti. Mutta päänaukomista en kovin pitkään siedä.

Huh. Se siitä pitäköön tunkkinsa, mun silmille ei hypitä.

Kiitos ja näkemiin.