Mitä kuuluu tänään..

 Ja muutama vuosi taas hurahti. Minne ne meni, ja missä mun lapset?! 

Samaa hulinaa tämä on edelleen, kotiäitinä oon ja pysyn vielä kun pystyn. 

Lasten asioita hoitaessa päivät ja viikot kuluu, ja hoitamista riittää. Yksi lapsista sai ADHD-diagnoosin kesällä 2019. Seuraava tänä keväänä. 

Valmistuin koulunkäynnin- ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi joulukuussa 2019. Pari viikkoa sen jälkeen saimme maailman ihanimman tyttövauvan näiden muiden maailman ihanimpien vauvojen lisäksi. Vauva-arki olikin tällä kertaa hieman erilaista muihin verrattuna, sillä ikäeroa kahden nuorimman välille tuli melkein neljä vuotta.

Keväällä 2020 tuli sitten korona. Ja etäkoulu. Ihme että siitä selvittiin ehjin nahoin. Kesä meni, syksyllä piti alkaa työt seurakunnan päiväkerhossa, mutta koska korona ja sen aiheuttamat järjestelyt lastenhoidossa ym. ilmoitin viime hetkellä että jään sittenkin kotiin. Se oli hyvä päätös. 

Lokakuulla vauvan kanssa suunnattiin Helsinkiin suulakihalkion sulku- leikkaukseen. Kaikki meni hyvin ja kotonakin pärjättiin. Miehen työkuviot selkenivät vääntöjen jälkeen. Edelleen oli hyvä päätös jäädä kotiin.

Vauva täytti vuoden, vuosi vaihtui. Kevät kului, tuli taas kesä, ja millainen kesä! Ihan oikea lapsuuden intiaanikesä, jolloin on lämmintä ja kaikki aika kului uimassa. Työmieskin sai pidettyä lomaa, ja päästiin reissuun. 

Alkoi syksy ja koulu. Äiti odotti sitä kaikista eniten, koska äidin loma alkaisi sitten kun lapset sulkisivat oven takanaan. Ensimmäinen kouluaamu olikin taas yksi etappi lähemmäs omaa aikuisuutta. (Aikuinen en silti ole vieläkään) Esikoinen aloitti yläkoulun, ja se vauva joka pääsi kotiin silloin kun esikoinen meni eskariin, menikin nyt ekaluokalle. Itketti.

Tänään tuli päiväkodista terveisiä, joita olenkin jo odotellut: Hyvin paljon mahdollista, että meillä on kolmaskin ADHD. Seurataan, tuetaan, tulee kelto (kiertävä erityislastentarhanopettaja) katsomaan. Uuvuttaa. Vaikka kyllähän minä sen tiesin.

Edelleen olen tyytyväinen päätökseeni jäädä kotiin. Työmiehen ansiosta on taloudellisestikin mahdollista olla kotona, ja tunnen siitä suurta kiitollisuutta joka päivä. 

Nyt ei enää sada. Aurinko paistaa, ja olisi kiva keli lähteä lenkille. Miten minusta, liikunnan vihaajasta, on tullut äiti joka lähtee lenkille?!?! No, ei kovin kummoinen tarina: kolmenkympin kriisi, bt-kuulokkeet ja äänikirja plus hyvät rattaat. Tästä seurasi vielä kenkäfriikin lenkkarikuume, joten kyllä se on pakko niitä lenkkareita sitten kuluttaa.

Paljon mahtuu pariin vuoteen elämää ja isoja pieniä muutoksia. Talossa on teini ja taapero, ja niiden välissä muutama muu. Isäntä paiskoo töitä minkä ehtii, ja nollaa päätään ruuvaamalla autotallissa. Äiti hoitaa kaiken muun. Ja tämä on meille juuri nyt oikein hyvä.

P.s. En enää lupaa että muistan kirjoittaa blogiani yhtään useammin, mutta ehkä tänne kirjoitan kuitenkin vielä joskus.

Kaunista syksyä sinulle!

Huono äiti

Mua kyllä joskus niin otti päähän kun Sari Helin teki Huono Äiti -brändin. Koska MÄ olin päättänyt että olen se huono äiti, koska jonkun pitää olla.
Mutta mitäs tää Huono Äiti tänään..
Nukkui pommiin lasten joulukirkkopäivänä!
Klo 7.00 tönin ekaluokkalaisen vierestäni ylös ja kouluun. 07.16 kävin laittamassa kaksivuotiaalle muroja kun se oli jo herännyt, ja menin takaisin sänkyyn. 07.26 vänkäsin ekaluokkalaisen kanssa että ei ehdi avaamaan joulukalenteria kun pitäisi jo mennä taksiin. 07.50 makasin sängyssä ja huutelin isompia koululaisia hereille. Sitten nukahdin.
Heräsin 08.36. Ja päiväkotilaiset lähtevät päiväkodin pihasta kirkkoon klo 08.45. !!!
Äkkiä ylös ja pipo likaisen tukan päälle. Jotkut ryysyt laittialta niskaan ja lapsia pukemaan. Petteri meinasi hermostua kun en antanut sen pukea sohvalla, kuten joka aamu muuten, vaan kiskoin vaatteet sen päälle vaatehuoneessa. Haalarit päälle ja autoon.
Olikohan ne edes syöneet mitään..?
Päiväkodilla 08.47. Pihalla odotti jo liiveihin puettuja lapsia ja pienemmät oli vielä pukemassa. Reippaasti ne kuitenkin lähtivät, kun sanoin että pitää katsoa jos eskarissa olevaa siskoa näkyisi kirkossa.
Siitä sitten eskarille. Ei enää kiirettä. Ajoin kotiin.
Istuin hetken portailla ja laskeskelin olisko ne syöneet ja kauanko kirkossa kestää ennenkuin lounaalle pääsevät. No mun laskujen mukaan niiden pitäisi olla takaisin pklla viimeistään 10.30, niin että ne ehkä pärjäävät, ja ainakin Helmi on syönyt aamupalaa. Ja Viljami tais tehdä aamulla voileivän jonka jätti pöydälle kun ei syönytkään, niin että ehkä senkin joku söi. Lasken tiskialtaasta kolme murokulhoa ja pöydällä vielä yksi. Leipäpussissa on enää yksi pala. On ne osanneet siis jotain ottaa. Miten mua näin väsyttää..?
Perjantaina on viimeinen työharjoittelupäivä ja sitten alkaisi mun joululoma. Olen siis tehnyt lähihoitajan Hyto-harkkaa kotihoidossa, onneksi vain kahta vuoroa. Seitsemään viikkoon on mahtunut jopa yksi (!) vapaaviikonloppu. Vielä viimeinen pinnistys ja se on ohi. Ei muuten mun sydän kestä tuota alaa.. Melkein itkin joka kerta kun mentiin itsenäisyyspäivän aikoihin keittämään puuroa muistisairaalle veteraanille. "Hoivatkaa, kohta poissa on veljet.." Enkä mä halua turtua niin että jättäisin työasiat työpaikalle, koska ne on ihmisiä ja niiden haasteet ja yksinäisyys jatkuu sittenkin kun kotihoito on jatkanut seuraavaan paikkaan. Kyllä mä heitä murehdin koko ajan.
No mulla oli suunnitelmissa että tänään herään seiskalta ja käyn suihkussa ja syötän lapset ja vien hoitoon ja eskariin, ja ajan sitten kaupunkiin jouluostoksille ja koululle koulunkäynninohjaaja-koulutuksen haastatteluun. Mut täällä mä nyt istun kotona kakalla ja kirjoitan blogia pyyhe päässä ja kauhee morkkis paukuttaa. Uus suunnitelma taitaa mennäkin Lidlin kautta ehkä ukon kans syömään ja sit koululle. Ostoslistalla on ketsuppia, pyykinpesuainetta, pari led-kynttilää päiväkodin joulujuhlaan, ja kai niitä joululahjojakin pitäis lapsille alkaa miettimään.
Eikös se joulu tuu vähemmälläkin ressaamisella?! Jos nyt tän harkan selviäisin kunnialla niin ens vuonna oliskin sit uudet tuulet iltakoulun merkeissä.
Ressitöntä joulunaikaa sullekin, ja parempaa uutta vuotta jokahittelle.
♡Louhi - se Huono Äiti joka oli vaan huono ihan itsekseen

Hengähdystauko!

Tulihan se kaivattu syysloma lopulta! Äitillä meinaa vähän stressiä pukata kun on koulutehtäviä vaikka muille jakaa.. Lähdettiin syyslomaa viettämään Työmiehen mummolaan Pohjoispohjanmaalle. Otin koulurepun ja läppärin mukaan, jos vaikka viitsis jossain välissä tehtäviin uppoutua. En kyllä lupaa tehdä mitään. Vaan eipä tänä vuonna oliskaan enää kuin viikko koulua ja sitten toinen työharjoittelu. Ja sitten oliskin jo joululoma! Vähän kyllä jännittää kuinka hankalaksi työajat menee kun työharkkapaikassa tehdään vuorotyötä. Vaan eiköhän se seitsemän viikkoa mene vaikka päällä seisten..

Aamu meinas mennä kiukutteluksi. Oltiin suunniteltu lähtöä jo aamusta vaan meilläpä olikin sähköt poikki klo 9-12. Ei muuten mitään mutta aamukahvit jäi välistä. Piti pakata ja siivota ja siivota sata kertaa kun muksut levitti sohvatyynyt ja värityskirjat heti kun selkäni käänsin. Enkä mä halua lähteä reissuun jos kotona odottaa kaaos. No päästiinpä lopulta autoon saakka ja ukko päätti asuntovaununkin ottaa koukkuun, niin ei tarvitse nukkumapaikkoja miettiä. Tälle viikolle on luvattu vielä suht lämmintä, niin että toivottavasti päästään kesärenkailla vielä kotiinkin..

Matkalla pysähdyttiin lasten toiveesta Hesburgeriin ja saatiin monta laskeskelevaa katsetta pöytämme suuntaan. Oltiin me varmaan näky, mutta muksut sai syötyä ja matka jatkui rauhallisemmin kun nälkäkiukut jäi Kokkolaan.

Sais varmaan lähteä vaunuun laittamaan petejä, Työmies sen jo ruuvaili suoraan ja laittoi lämmityksen päälle. Aappo siellä taitaa jo löhötä kännykkänsä kanssa. Uhkasin laittaa pojilta puhelimet loman ajaksi lukkojen taakse, mutta taitaapa taas uhkaukseksi jäädä. Ainakin yöksi kerään ne pois kuitenkin!

Lomaillaan!♡

Meillä on selvitty loppupeleissä pienillä haavereilla..

Puhuttiin töissä tänään tapaturmista.. Ja miten itse toimii semmoisen sattuessa. Kävin kesällä koulussa ensiapukurssin ja sen jälkeen puolittain toivoin että pääsisin tositilanteeseen auttamaan. Onneksi sellaisia ei kuitenkaan ole kohdalle osunut, mutta pieniä haavereita olen 'päässyt' paketoimaan. Työmies ei kykene kovin selväjärkisesti toimimaan jos jollain tulee verta, mutta onneksi kuitenkin toinen meistä onnistuu yleensä ajattelemaan/toimimaan edes suurinpiirtein järkevästi.

Viimeisin tapaus oli juhannuksena. Keittiössä oli hiljaista. 2- ja 4-vuotiaat siellä hääräsivät. Pian nelivuotias tuli olohuoneeseen pidellen poskeaan ja sormien välistä pulputti verta. Työmies säikähti ja alkoi säntäillä ympäriinsä. Nostin lapsen vaatehuoneen lattialle makuulle ja käskin Työmiehen pidellä lapsen päätä paikoillaan sen aikaa että katson mitä tapahtui. Poskessa oli pitkä ja syvä haava, kaksivuotias oli osunut ihkauudella juuresveitsellä (jossa oli ollut teräsuojus paikallaan, ja jonka lapset olivat osanneet ottaa pois) velipoikaa poskeen. Onneksi veitsi oli terävä, sillä haavan reunat olivat todella siistit ja ne oli helppo puristaa toisiaan vasten. Liimasin tueksi ison laastarin, otin sideharsorullan jolla painaa haavaa, ja hypättiin serkkupojan (onneksi se oli meillä) kyytiin. Päästiin keskussairaalan päivystykseen ja haava liimattiin kiinni. Peruspohjalainen juhannus ei näemmä ole mitään ilman puukkoja..

Liimailtu on meidän poikia ennenkin: kerran pikkuveli koppasi toista kahvikupilla päähän ja sen jälkeen leukaan, jolloin piti leukaa liimata. Toisen kerran isoveli huitoi pulkkamäessä liukuria, jolloin pikkuveljen poskeen piti käydä laittamassa liimaa.
Aivotärähdyksen seurantaohjeita on saatu useamman kerran, kun joku on pudonnut milloin mistäkin kiipeilyn seurauksena. Viimeisin taisi olla vuosi sitten, kun kaksivuotias seisoi kielloista huolimatta syöttötuolissa ja tietenkin se tasapaino sitten petti ja kivilattia otti kopin. Tyttö meni hetken haukottuaan veltoksi ja silloin lähdin kyllä äkkiä. Onneksi tallissa oli silloinkin serkkupoikia, koska Työmies oli töissä, ja muut lapset uskalsi jättää heidän hoitoonsa.

Kynsiä on mustunut.. Viljami oli pomppinut peräkärryllä ja jalka oli jäänyt alle kun kärry kippasi takakenoon. Varvas meni mustaksi ja turposi kun kynnen alle kerääntyi verta. Lääkäristä sain kuparisen klemmarin ja ohjeen kuumentaa sen pää ja painaa kynnen läpi, jolloin paine ja veri pääsee pois. Sepäs olikin uskomattoman vaikeaa, kun poika huusi ja potki aina kun varpaaseen koski, mutta onnistui lopulta ja kipu hellitti heti. Työmies oli peukalonsa telonut eikä pystynyt nukkumaan jomotuksen takia. Kahdelta yöllä se paineli autotalliin ja kun ei muuta keksinyt, porasi porakoneella kynteen reiän!

Facebookissa seuraan Poikien Äidit ryhmää. Siellä oli joskus päivitys jossa piti jatkaa lausetta: Tiedän olevan poikien äiti kun... No: "Ostan kuukausittain uusia lenkkareita pienten tai puhkikuluneiden tilalle."" Vessassa pitäisi olla mustat käsipyyhkeet."" Tiedän, että jos pojalla on kipua kiveksissä, on lähdettävä viipymättä sairaalaan." -Kyllä. On olemassa ilmiö, joka on hyvin yleinen vaiva pojilla, ja jota kutsutaan kiveksen kiertymäksi. Mikäli näin pääsee tapahtumaan, oireena on todella kova kipu ja hoitona leikkaus kuuden tunnin kuluessa kivun alkamisesta. Hoitamattoman tapauksen seurauksena on kuolio kiveksessä ja vaikutukset tietysti hedelmällisyyteen. Kahdesti on käyty tätä vaivaa epäiltäessä päivystyksessä, onneksi kummallakaan kerralla ei tarvittu leikkausta vaan kivun syy oli jokin muu.. Mutta tiedoksi siis kaikille poikien äideille, ottakaa tuollaiset kivut vakavasti. Parempi käydä näytillä varmuuden vuoksi kuin jättää käymättä.

Sitten vielä sellainen sukuvika kuin tyrä. Se on leikattu meidän lapsista kahdelta, joista toinen on tyttö. En tiennyt että nivustyrä voi tulla myös tytöille, luulin sen olevan poikien vaiva kun en ollut kuullut vastaavia tapauksia ennen. Mutta niin vain on. Onneksi nivustyrä on vaaraton niin kauan kuin se on kivuton ja laskeutuu painettaessa takaisin. Leikkauskin on nopea ja rutiininomainen, toipuminen lapsilla nopeaa, eikä se rajoita elämää myöhemmin. Ellei haava sitten tulehdu, niinkuin meille kävi suviseuroissa vuonna 2014. Vaan sattuipa suviseurojen ensiavussa olemaan lastenkirurgi lääkärin päivystysvuorossa, saatiin asiantuntevat neuvot ja antibioottikuuri, ja haava parani sen jälkeen hienosti.

Pitää koputtaa puuta ettei ketään ole tarvinnut kipsata tai tikata paria tikkiä enempää. Paitsi Työmiestä, mutta se oli silloin kun ukko oli vielä nuori ja villi ja vapaa. Nyttemmin ehkä vähän rauhoittunut.. Tässä kun noita oikeita onnettomuustilanteita miettii, niin luulen kyllä ettei musta sairaanhoitajaakaan isona tule, nää pienemmän mittakaavan hoitamiset riittää ihan hyvin. Pojat tykkää ajella mopoilla ja mönkijällä, joten meillä on ollut sopimus, että vain isin ollessa kotona se on sallittua. Äitin täytyy olla ensiapulaukun kanssa valmiina, eikä äiti uskalla katsoa ajamista.. Ihme kuitenkin mielestäni on se, ettei niillä vehkeillä ole mitään sattunut, sen verran hurjan näköistä touhu välillä on. Paitsi kerran, mönkijällä vedettiin rattikelkkaa ja kyydissä olija putosi, jolloin kelkka ajoi pojan polven yli. Polvi kesti vaikka kipeä olikin, ja kepit haettiin henkiseksi tueksi. Niitä tarvittiin puolikas eskaripäivä, ja sen jälkeen ne odotti nurkassa, koska muuten hidastivat liikkumista.

Miten muissa lapsiperheissä? Mun mielestä meidän lasten tapaturmat on olleet pieniä ja harvassa trampoliineista, moposta ja mönkijästä huolimatta. Ja ihan varmasti vauhtiakin joka muksulla on enemmän kuin tarpeeksi. Onko meillä ollut tähän asti vain hyvä tuuri ja suojelusenkelit hereillä? Vai maksetaanko me tapaturmavakuutuksia ihan turhaan? En mä valita, parempi näin. Vaikka meillä on monta lasta, niin ei silti yhtäkään ylimääräistä. Ja terveitä ne on kun liikkuvat ja kokeilevat rajojaan..

Pitäisi tuonne yläkertaan käydä peittelemässä.. Aamulla taas meno kouluun ja päiväkotiin, mulla on menossa työharjoittelussa viimeinen viikko ja näytöt. Ensi viikolla taas muutamaksi päiväksi koulun penkille ja sitten syysloma! Aion nukkua silloin edes kahdeksaan. Ei tuo juniori vieläkään nuku täyttä yötä, taitaa uneksia pelottavia kun nostaa joka yö metakan jossain kohti. Kai tääkin on vaan vaihe..

Seuraava päivitys taitaa liittyä autoihin! En ymmärrä niistä mitään, mutta ne on joskus raivostuttavan iso pala elämää, joten vuodatusta luvassa.

Hyvää yötä.♡

Heippa taas!

Jostain nurkan takaa pätkähti mieleen: hei, mullahan tais olla joku blogi!.. Kyllä se vielä löytyi, viimeinen teksti oli näköjään päivätty yli vuosi sitten.. Pitääpä koittaa kirjoitella kuulumisia vähän useammin kuin vuoden välein.

Tällä hetkellä elämä on tosi kiireistä. Aloitin tammikuussa lähihoitajan opinnot aikuiskoulutuksessa, ja ensi vuoden jouluna olisi tarkoitus valmistua. Tai oli.. Tässä vaiheessa opintoja pitäisi päättää osaamisala, mutta hartaankaan pähkäilyn jälkeen mä en todellakaan tiedä mikä musta isona tulee. Lapset on ihan ok, nuorten kanssa en pärjää, vanhuksista en tiedä kun en ole koskaan vanhainkodissa ollut, suuhygienistillä ei kauheasti ole töitä, eikä jalkahoitajallakaan, mielenterveys- ja päihdeala taitaa olla mulle liian rankka... No, koska mun alkuperäinen haave oli koulunkäyntiavustaja, kysyin opettajalta onnistuisko hypätä alkuvuodesta suoraan sille alalle. Se on kuulemma mahdollista, joten siihen siis! Joten ensi vuonna aion valmistua lähihoitajan sijasta koulunkäyntiavustajaksi, mikä sen virallinen tutkintonimike sitten lieneekään..

Koululaisia meillä tällä hetkellä on mun lisäkseni kolme: 4-, 3- ja 1-luokkalainen. Eeva aloitti eskarin ja Petteri ja Helmi ovat päiväkodissa. Lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen hienosti. Toki välillä on aamuja jolloin päiväkotiin jäädään huutamaan, mutta yleensä pieni rauhoittuu nopeasti. Lasten kuskaaminen on mun vastuulla ja hoitopäivät on varattu kouluaikojen mukaan, koska Työmies lähtee aamulla jo kuuden aikaan ja työpäivä loppuu sitten kun työmaa sallii.. Se onkin sitten ottanut hoitaakseen ruokaostokset työmatkalla, niin mun ei tarvitse enää illalla kaupoille lähteä.

Muutakin jännää on tapahtunut: pikkuveli meni naimisiin, toinen pikkuveli osti oman asunnon, kolmas löysi itselleen ihanan naisen. Olen siis saanut kaksi uutta ystävää. Serkkupojat viihtyy meillä edelleen, nuoremmalle opetin viime syksynä ajokortin ja nyt se tulee meille mopon tilalta bemarilla.
Ja meille muutti kissa! En pitänyt itseäni mitenkään kissaihmisenä, luulin inhoavani niitä.. Meillä oli kissa muutama vuosi sitten, mutten osannut kiintyä siihen. Syynä taisi olla silloiset raskaushormonit, koska nykyinen kissa (Papu nimeltään) ei ärsytä mua lainkaan, ja osaan jopa puhua sille.
Ja kaksi pupua.. Työmies nauroikin, että emännällä taitaa olla vauvakuume kun tontti täyttyy elukoista. Kanoista mä haaveilen edelleen, ehkä mä joku päivä pystytän kanakopin tontin nurkalle.

Mutta joo, vauvakuume on kova. Oon vähän kyllä jo itkeskellyt että onko lapsiluku täysi kun ei 2,5 veellä ole vieläkään pikkusisarusta. Mutta aika kai sen näyttää. Kyllä mun sydämeen mahtuis vielä monta pientä..❤

Tämmöisiä kuulumisia täältä mummulan sohvalta.. Työmies tuossa hoputtaa että kotiin pitäis lähteä.. Palataanpa taas!

Kesäloma äidin silmin

Kyllä mä alan olemaan jo ihan kypsä tähän "lomailuun". Aamusta alkaa vinkuminen, että pitää päästä uimaan, pitää päästä kaverille yökylään tai pitää saada kaveri meille yökylään. On tylsää kun peliaika loppuu, on kurjaa kun on ampiaisia, hyttysiä, paarmoja. Pyörät on hankalia kun ne kaatuu ja tulee naarmuja jalkoihin. Laastaritkin on loppu, vaikka juuri niitä ostin SEITSEMÄN pakettia. Skeittaaminen on ihan tylsää. On ihan tylsää kun äiti kieltää skeittaamasta trampoliinilla. Isommat kiusaa pienempiä ja pienemmät sotkee kaikkien leikit.

Kodinhoitohuone ja terassi on täynnä kenkiä, märkiä hiekkaisia pyyhkeitä ja epämääräisiä vaatemyttyjä. Tiskiallas ja -pöytä täynnä kuppeja joista on kerran hörpätty vettä ja keittiön lattialla miljoona mehuläikkää kun lapset läträävät kannuun tiivisteestä mehua ja siitä kuppiin ja ohi.. Vaatehuoneen lattiaa ei näy, neiti vaihtelee mekkoja sitä mukaa kun niihin tulee läikkä tai tahra.

Koko ajan jollakin on nälkä ja kaapista kaivetaan leivät, voi, juusto, makkarat ja hillo. Kaakaojauhetta pölisee pöydillä ja lattialla. Ruoka-aikaan ei kenellekään maistu. Ja taas kohta on muka nälkä. Illalla ei voi mennä nukkumaan koska ei ole yö eikä pimeää. Aamulla herätään ennen sianpieremää ja koko touhu alkaa alusta. Kiukutellaan koska väsyttää, tapellaan koska toisen naama ärsyttää, valitetaan koska on tylsää..

Työmiehellä oli kaksi viikkoa kesälomaa ja pääsimme reissuun. Porissa oli mukavaa, kelit mahtavat ja lapsetkin pysyivät tallessa. Käytiin päivä kotona pesemässä pyykkiä ja leikkaamassa nurmikko, ja jatkettiin reissua Työmiehen mummulaan pohjoiseen. Loppuviikoksi anoppi tuli nuorimmaisen jalkapallocupin perässä tänne, ja yöpyivät meillä. Arki alkoi taas kun Työmies lähti töihin.

Vähän suunnittelin lähteväni lasten kanssa omaan mummulaani. Hirveästi ei 300km yksin kuuden muksun kanssa houkuta, mutta mummulan kesä kyllä.. Uimaranta, majat, asvaltoitu piha ja potkulaudat.. Ärsyttävän kovaääniset crossimönkijät jäisivät kotiin ja jätkät saisi rauhassa asua tallissa öljyisissä remppavaatteissa. No okei, ei ne asu siellä kuin illat, ja silloinkin niillä on aikaa keittää kahvia, tuoda mulle suklaata, pelata pikkupoikien kanssa pleikkarilla ja vahtia niitä kun ajelevat mopoilla. Katsotaan nyt jaksanko lähteä reissuun.. Mummulassa kesävieraita varmasti riittää muutenkin.

Vaan onhan se silti ihanaa kun ei tarvitse herätyskelloa, eikä aikatauluja. Pihassa on auto, jolla voi lähteä mihin vain ilman että tarvitsee ketään odottaa koulusta kotiin. Eikä tarvitse kiirehtiä takaisin hakemaan jotain kerhosta. Ja ruokaa voi kokata kevyemmin, usein se voileipä riittää lounaaksi ja makarooni päivällä. Voi lojua terassilla auringossa ja jättää siivoamatta, koska kaaos leviää heti uudestaan, riittää että illalla järjestää enimmät lelut ja kantaa pyykit pesuun.

Mutta koskas ne koulut alkaakaan, kuukausi vielä?

Viikko vielä koulua!

Eilen oltiin retkellä. Koko perhe ei mahtunut autoon, joten ajettiin mummulan kautta ja osa lapsista pääsi papan kyydillä.  Palatessa oli aikaa pysähtyä mummulaan olemaan. Harvoin siellä tätä nykyä tulee aikaa vietettyä, kun mummu on työelämässä. Ehkäpä kesällä sitten enemmän.

Pikkusisko tuli yökylään, kun aamuksi tarvittiin lapsenvahtia hammaslääkärin vuoksi. Oskarille laitettiin yläleukaan kamalan näköinen oikomiskoje, ja itkuhan pojalla tuli. Äitilläkin säälitti, kun tokaluokkalainen joutui opettelemaan R-kirjainta uudelleen rautojen vuoksi. Oppi se sen matkalla jo ennen koulun pihaa.

Pikkuveli on meillä viettänyt paljon aikaa.. Tallissa ja lasten kanssa. Havahduin siihen, ettei sitä ole näkynyt ainakaan viikkoon. Syy selvisi viikonloppuna puskaradion kautta, tytönhän se oli löytänyt. Olin ensin vähän surullinen, koska veli on ollut todella läheinen, ja nyt sen aika menisikin johonkin muuhun. Suru kesti ehkä sekunnin, ja tällä hetkellä olen vain onnellinen nuoren parin puolesta. Tänään kävivät näyttäytymässä, ja kovasti tykkäsin tyttöystävästä. ;)

Kesäkin on käynyt näytillä, sitä täytyy kuitenkin vielä odottaa.. Äitiltä sain pari kurkun ja tomaatin tainta, vielä ovat jopa hengissä. Vähän näyttää kurkun lehdet kellastuneet, kai ne on saanut kylmää tuossa terassilla. Toivottavasti selviävät. :D

Pikkuisten touhuja olen seuraillut. Meillä on muutaman vuoden vanha lasten sähköauto, joka ei enää toimi. Isommat ovat sitä ruuvanneet ja osia puuttuu ja renkaat meinaa lähteä irti. Sillä nuo kaksi nuorinta kuitenkin yrittävät kovasti ajaa. Isoveli työntää ja vetää, pikkusisko pärisee kyydissä vaikkei auto mihinkään liiku. Netistä pomppasi mainos eteen, ja mä niihin helposti lankean. Joku nettikauppa mainosti sähköautoja -60% ja Työmiehen luvalla tilasin mustan Jeepin. Vaikea on pitää salaisuutta, ja malttaa odottaa että auto tulee postiin. Petterille jo lupasin, että jos tutti jää pois niin äiti ostaa pojalle auton. Kyllähän pojalle diili kelpasi, ja osoitteli ikkunasta ulos harmaata Golffia:"tuolla on kyk auto!" Saapa nähdä pitääkö sopimus pojan puolelta.. Aina kun yllätän sen tutti suussa ja sanon, ettei isot pojat syö tuttia, poika vastaa:" mä oon pimmi poika".. Ja onhan se pieni.. Muttei tuttia kyllä enää oikeasti tarvitse..

Viikonloppuna päästään serkkutytön ristiäisiin kummeiksi.♡ Kirpparilta löysin ihania korkkareita, mekko kyllä vielä puuttuu. Loppuviikosta suunnittelin lähteä kaupoille, tytötkin tarttee isommat juhlamekot. Ompelukone kyllä on ja jotain kankaitakin löytyis, vaan kun päivisin aika menee yksivuotiasta vahtiessa.. Ja yöllä on kyllä aiheellisempaa nukkua kuin ommella. Eiköhän sekin aika vielä koita että voin uppoutua ompeluksiin..