Pitkä viikko

Sunnuntai-iltana tosiaan sain syliini niin rakkaan pienen pojan. Maanantai kului vauvaa ihmetellessä ja ruokkiessa. Vauvalta otettiin verikokeita hemoglobiinin ja bilirubiinin seuraamiseksi. Lapsen kasvot olivat vielä mustat, mutta pahin turvotus oli jo laskenut. Toiset lapset olivat mummulassa hoidossa, kun kodinhoitajaa ei saatu ja mies joutui lähtemään töihin.

Tiistain mies sai vapaaksi ja hoiti kotona. Huonekaveri pääsi kotiin, ja uskalsin luvata kotiväen vierailulle. Vauvan mustelmakin oli muuttunut vähemmän järkyttäväksi. Sisarukset tulivat ja ryntäsivät ihmettelemään vauvaa. Äitistä ei niinkään piitattu, vauva oli niin ihmeellinen. Tyttö oli matkalla nukahtanut, mutta heräsi ja omi pikkuveljen saman tien. Vauva kiersi sylistä syliin, sitä syötettiin pullosta, tökittiin, siliteltiin ja ihmeteltiin.

Käytiin sairaalan kahvilassa jäätelöllä ja saattelin lapset autolle. Olisi tehnyt jo mieli mukaan.. Kotiväki lähti ja mummu tuli.. Käytiin läpi synnytystä ja puhuttiin naisten juttuja. Keskiviikon lastenhoitaja oli taas hakusessa, kun mies ei saanut enempää vapaata. Kodinhoitajan toimistossa ei vastattu enää edes puhelimeen.. Lopulta saatiin sumplittua pikkuveli yöksi ja aamupäiväksi, mummu jatkaisi koulun jälkeen. Stressasin kotiasioita ja kotiinpääsyn venyvän.

Keskiviikko koitti ja toiveet kotiinpääsystä olivat korkealla. Vauva söi tiheästi ja oli virkeä, vaikka alkoikin kellastua. Saimme kuitenkin lastenlääkäriltä luvan lähteä, ja määräyksen tulla torstaina taas verikokeisiin. Soitin papan hakemaan, ettei tarvitsisi iltaan asti odotella miehen ehtivän.

Kotona odotti kaaos ja tyhjät ruokakaapit. Siivosin, imuroin, kävin kaupassa, ruokin riehuvat lapset ja laitoin nukkumaan. Aamulla kaverini tuli lapsenvahdiksi sen ajaksi kun käydään vauvan kanssa verikokeissa.

Istuin synnyttäneiden osastolla vauva sylissäni odotellen tuloksia. Hoitaja saapuikin ja ilmeestä luin, ettei nyt mennyt niinkuin piti.. Hoitaja saattoi meidät lastenosastolle. Istuin sängyllä ja itkin sitä, etten päässytkään heti kotiin kuten olin lapsille luvannut. Ja sitä, etten pääsisikään seuraavana päivänä eskarilaisen kanssa tutustumaan esikoulupaikkaan. Nuori mieslääkäri tuli kertomaan tilanteesta. Kuulemma kasvojen mustelma oli osatekijä bilirubiinin nousussa. Selittelin itkuani hormoneilla.. Ahdisti taas metsästää lapsille hoitajaa, ja akkukin oli puhelimesta lopussa. Osastolta löytyi onneksi laturi.

Vauva laitettiin lampun alle neljän aikaan. Siinä se köllötteli yön yli. Pumppasin maitoa pulloon ja syötin vauvan lampun alla. Hoitajat kävivät yöllä vahtimassa että herään syöttämään lasta.
Aamulla tuli taas verikoe. Yhdeksän aikaan sininen lamppu sammutettiin ja vauvalle puettiin vaatteet päälle. Kolmeen saakka piti vielä odottaa toista verikoetta, jotta nähtäisiin mihin suuntaan bilirubiini menee. Nyt se oli laskusuuntainen ja pääsimme taas kotiin.

Lauantaina piti käydä vielä yhdessä kontrollissa. Otin kaksi vanhinta poikaa mukaan. Huoneemme oli säästetty ja pojat innostuivat pelaamaan pleikkarilla tuloksia odotellessa. Osastolla oli muutakin tekemistä, mm. ihana potku-mersu, johon A ihastui. Ja askartelukaappi.

Arvot olivat taas nousseet, mutta lääkäri oli tulokseen tyytyväinen. Saimme lähteä kotiin, ohjeen syöttää vauvaa usein ja ottaa yhteyttä jos jokin alkaisi huolestuttaa. Ilmassa oli juhlan tuntua kun kärräsimme isoveljien kanssa vauvaa retrovaunuilla pois sairaalasta. Ostettiin jäätelöt, haettiin Biltemasta koulu- ja kerhoreput ja ajettiin kotiin. Siellä odotteli jo liuta vieraita tuomisineen. Isomummu ja -pappa hoitelivat vauvaa, juotiin kermakahvit juhlakupeista ja puolitettiin lasten kanssa valtavia voipullia.

Illalla lapset kävivät vuorotellen antamassa vauvalle yöpusut, ja varmistelivat, että se on meillä vielä huomennakin. <3