Eihän se mee niinku Strömsössä.. Ainakaan meillä. Neiti tekee kaiken eri kaavalla kuin muut sisarukset. Toisille ei unikoulua ole tarvinnut edes miettiä. Heräryksiä on joka yö 4-8.. Ja sit se yö vissiin jo loppuukin vaikka ei meillä sängystä päästäkkään ylös. Mutta uskon lujasti että tuo oppii nukkumaan.
Työmies nukkui (tai valvoi) vauvan kanssa kaksi ensimmäistä yötä. Eka yö meni muutamalla huudolla, max 20min itkua. Toinen yö ei ehtinyt edes huutosirkukseen asti kun isi tassutti tytön uneen. Kolmantena siirryin takaisin omaan sänkyyn. Klo 11-02 oli useita herätyksiä. Seuraava joskus kuuden maissa. 7 nousin laittamaan koululaiset matkaan ja sängyssä vanuttiin kymmeneen saakka.
Yöt numero 4, 5, 6 ja 7. heräilyä alkuyöstä. Pullosta vesihuikkaa ja tyttö nukahti taas. 2-5 tai 6 nukkuu. Ja viime yö: nukahti puolen yön maissa, heräsi neljän kieppeillä itkemään. Otin syliin, etsin tutin ja hetken silittelin omaan sänkyynsä. Heräsi aamulla yhdeksän aikoihin! Jossain välissä havahtui, mutta löysi itse tutin suuhunsa ja jatkoi unia. Toivoa siis on!
Vähän siis asteittain on menty. Yötissi jäi pois ekoina öinä, ja vaihtui hetkeksi vesipulloon, tyttö kun ei korvikkeita huoli tai edes tarvitse. Pullo jäi pois puolessa välissä, ja nyt olen vain nostanut hetkeksi syliin että itku loppuu ja sitten laittanut takaisin sänkyyn. Kärsivällisyyttä vielä vähän ja eiköhän se siitä. Kyllä tuo yhden-itkun-taktiikkakin mulle riittää. ;)
Nyt neiti opettelee kävelemään. Yksi pojista oli viikon päälle 10kk kun lähti. Tyttö täyttää tänään sen 10kk ja kuulemma eilen oli isille esitellyt askeliaan. Saapa nähdä montako "rauhallista" päivää tässä enää on.. Ja yöt taitaa mennä taas hulinaksi kun opitaan uusi taito.
Mutta tätä se elämä on. Niin täydellistä, ihanaa, myös raskasta. Kymmenen vuotta on mennyt hujauksessa ja tästä eteenpäin toinen mokoma, niin lähtee jo isommat omille poluilleen. Aivan sydäntä riipii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti