Nyt tuli kyllä itku silmään..

Mies tuli kotiin, töistä, klo 23. Oli kyllä käynyt naapurissa saunomassa, muttei siinä mennyt kuin noin tunti. Mutta se tuli kotiin, kaivoi lompakosta ISON rahan, ja kysyi, saako sillä lapsille talvivaatteet.

Apua. Saa varmasti, hyvät ja kestävät. Nyt vain meni tikku kynnen alle, enkä taida raaskia ostaa sellaisia, kuin olen haaveillut tässä pitkin kesää.

Mutta ajatus kiersi kehää istuessani shokki-savuilla terassilla.. "Se oikeasti välittää meistä. Se tekee pitkiä päiviä ihan vaan meidän takia. Se tuo leivän pöytään ja siinä sivussa kaiken muunkin tarvittavan. Se oikeasti välittää meistä." Vaikka joskus ärsyttääkin sen autoharrastus ja alumiinivannehankinnat tiukassa rahatilanteessa, se silti huolehtii meistä. Minkä ihmeen takia minä sitten valitan, jos lasten ja kodin hoito tuntuu rankalta?? Jos se väsyttää.. Ehkä siksi, ettei siitä makseta, ja vaikka kuinka teen töitä kotona, se ei meidän taloudellista tilannetta paranna.. Jos vain jaksaisin mennä välillä töihin ja luottaa lapset jonkun muun hoitoon.. Jos vain jaksaisin.. Tehdä kotityöt puolessa päivässä ja siinä ohessa rakastaa ja rutistaa myös lapsia. Ja sitä miestä.

Arg. Huono äiti ja vaimo nostaa taas päätään.. Sen rahan takia. Paska. Onhan lasten kotona hoitaminen arvokasta? Onhan se arvokasta, että kotona on ruoka valmiina töistä tulevalle miehelle? Onhan se arvokasta, vaikkei siitä rahallisesti mitään tienaakaan? Onhan?

Ääh, nyt taas itkettää... Ei olisi pitänyt lukea sitä kamalan liikuttavaa ihanaa blogia äidistä, joka menetti lapsensa sairaudelle. En jaksa nyt ajatella syvällisiä. En jaksa.

Päivällä kyllä nauratti ajatus siitä, että jos maalaan lautoja valkoisiksi, että mies saa huomenna laittaa ne otsalaudoiksi talon päätyyn, se tuo mulle palkaksi rahat talvikamppeisiin. No, kyllä se taas vähän naurattaa, mutta todellisuudessa se on kyllä aika selkeää. Täällä pitäisi kummankin tehdä töitä perheen ja kodin eteen toinen toistaan auttaen. Ja niinhän se nyt taisi mennä. Tein sen, minkä pystyin, eli maalasin ne laudat pikkuveljieni vahtiessa kahta nuorinta lasta, isommat pojat olivat mummun kyydillä kerhossa. Mies teki sillä välin töitä, ja toi kotiin tullessaan kirjaimellisesti sitä rahaa. Huomenna jatketaan yhdessä kodin rakentamista, mies naulaa otsalaudat ja minä laitan ruuan ja vahdin lapsia. Ehkä kiipeän tikkaille ja ojennan vasaran. Ja EHKÄ mies tyhjää tiskikoneen. :D Yhdessä toinen toistamme auttaen..? Eikös se ole hyvä niin?

Mulla on ihana perhe. Ja ihana vielä keskeneräinen koti. Osaisinpa olla niiden arvoinen..

Hei, olen vain ihminen!

Olen joskus väsynyt, toisinaan onnellinen. Jonakin päivänä tosi reipas ja aikaansaava. Toisena päivänä pahalla tuulella. Siltikään en voi ketään arvostella jaksamisesta tai jaksamattomuudesta. Sosiaalinen media valitettavasti tuo silmien eteen paljon sellaista, mitä ei välittäisi tietää. Netissä on helppo provosoitua ja kirjoittaa kärkeviä kommentteja, joita face to face tuskin sanoisi ääneen.

Tämähän tuli nyt ihan vain facebookista. Päivitin tilani rehellisesti: "Nukuttais.." Ja jotain muuta lisäksi. Ja sitten rakas sukulaiseni miehen puolelta ilmestyy aukomaan päätään. Ei siinä mitään, toisena päivänä en olisi ehkä piitannut. Mutta nyt otti päähän. Loukkaannuin. Ehkä ihan suotta, mutta silti jäi kaivelemaan. Ja näin on käynyt ennenkin. Samasta suunnasta. Ja päänaukominen on ihan tavallista myös tavatessa tosielämässä.

Olen siis joka asiasta valittava ihminen. En muuta teekään. Kaikki on aina huonosti. Ja koskaan kukaan ei auta, ei ymmärrä ja kaikki nyt on sieltä ja syvältä. Aina. Tällaisen kuvan hän on minusta luonut. Ja kaikkihan on toki aina omaa syytäni. Jep, niin se menee.. Kukaanhan ei voi vaikuttaa siihen, milloin äiti-ihmistä väsyttää, paitsi äiti-ihminen itse. Äiti voi mennä aikaisemmin nukkumaan. Siis heti, kun lapset nukkuvat. Ja äiti voi olla rasittamatta itseään, ettei vahingossakaan väsy. Siis pyykit, tiskit ja siivoamiset voi jättää tekemättä. Miehen logiikalla ongelma ratkaistu.

Itse pidän itseäni kuitenkin hiukan toisenlaisena. En ole aina väsynyt. Osaan järjestää kotitöiden tekemisen tilanteen mukaan ja ottaa aikaa sohvalla istumiseen lapset kainalossa. Pystyn tarvittaessa lähtemään naapuriin tauolle. Osaan kirjoittaa myös mukavia tilapäivityksiä facebookiin. Olen huumorintajuinen ja osaan ajatella myös kierosti. Mutta päänaukomista en kovin pitkään siedä.

Huh. Se siitä pitäköön tunkkinsa, mun silmille ei hypitä.

Kiitos ja näkemiin.

Vaihteeksi taas uus..

...puumaja! Iskä ei ehkä paikasta kauheesti tykkää.. ;)

Päivitys

Meinaa tällä mammalla olla niin paljon muistettavaa, että täytyy ihan selvyyden vuoksi kirjoittaa ylös perheen nimet, joilla blogissa esiinnytään. Kun ihan vaikeuden vuoksi ( ;) ) kirjoitan "muutetuilla" nimillä.. Eli siis: S mies olkoon tästä lähin Sami. O-poika melkein viisi vuotta Oskari. A-poika kohta neljä saa olla Aappo ja kaksivuotias ihana riiviö Viljami. Tyttö E nimetään nyt Eevaksi.
Täten ilmaisen nyt harmini siitä, että joku on jo nimittänyt itsensä virallisesti Huonoksi äidiksi. Siis aikojen alusta asti, ennen kuin olin äidiksi syntynytkään, tämä titteli on ollut varattuna minulle. Yksinoikeudella. Ja sitten joku meni ja vei sen. No, pitäkööt. Ei se minusta sellaista hyvää äitiä siltikään tee.
Kun ajattelee, että lapsia on neljä, ja pienillä ikäeroilla, sitä tulee sellainen olo, että pitäisi olla jotenkin "super" että ryhtyy tähän. Ulkopuolisen silmissä  uskonnollinen vakaumus on yhtä kuin aivopesu. Siis onko minut aivopesty tekemään suurperhe? No ei tod. Se, että emme käytä ehkäisyä, ei mielestäni tee meistä vähä-älyisiä, joita kuka tahansa vanhempi rouva saa opastaa: "Älä nyt enempää lapsia tee, onhan sun opiskeltava ammattikin joskus." Siis häh? Juu, kokeilin koulunkäyntiä kun meillä oli vasta yksi. Jo ennen joulua jäin äitiyslomalle. Kokeilin uudestaan seuraavana syksynä, aloitin saman luokan uudestaan ja tällä kertaa sain sen suoritettua. Viimeinen viikko meni kaksiviikkoinen Viljami kainalossa. Mutta ammattia ei tullut. Kaksi vuotta on vielä jäljellä. Mutta ei kannata. Opiskelijan tulot oli kuukaudessa noin 250 euroa. Minimi äitiyspäiväraha ja kotihoidontuki on kuitenkin jopa hurjat 450 euroa. Ei, kouluun en tässä elämäntilanteessa enää mene. Ehtiihän sitä eläkkeellä sitten. Ja töihin pääsee menemällä..?
Tajusin tässä toissapäivänä, että NYT olisi tilaisuus lähteä töihin. Ihan sama, vaikka Siwan kassalle. Aina sitä siellä enemmän tienaa kuin kotihoidontuella. Ja vastaisuuden varalle, JOS meille vielä lapsia annetaan, äitiyspäivärahakin nousisi tulojen mukaan. Siis nyt töihin. Johonkin. Menen kyllä. Ja olen Huono Äiti.
Uskon kyllä, että lapsille tekee hyvää päästä äidistä välillä eroon. Äiti on aina väsynyt. Äiti huutaa. Äiti kieltää, komentaa ja uhkailee. Äiti laittaa karjuvan lapsen ulko-oven taakse huutamaan ja oven lukkoon. Äiti saattaa nopata. Ja nipistää. Ja äiti saattaa heittäytyä lattialle ja esittää itkupotkuraivaria. Äiti menee ulos tupakalle, kun hermo kiristyy. Useimmiten äiti menee sinne muuten vaan.
MUTTA äiti on muistanut pestä lasten hampaat jo kolmena iltana peräkkäin! Jopa Eevan kaksi pientä naskalia. Kyllä tämä tästä vielä joskus rutiiniksi muuttuu.. ;)
Nytkin huono äiti istuu sohvalla yksinään kännykän kanssa. Kaikki muut nukkuvat. Jopa ärsyttävä vinkuva kissanpentu on hiljaa omassa huoneessaan. (Se on pakko laittaa yöksi työhuoneeseen ja ovi kiinni, muuten se menee herättämään pojat keskellä yötä. Yritäppä saada 2- ja 3-vuotias nukahtamaan uudestaan, kun ne pirteinä rakentavat legoilla klo 03:15.) Ja aamulla huono äiti on taas väsynyt. Se makaa sängyssä ja karjuu "pois keittiöstä", "kuka on vessassa", "menkää omaan huoneeseen leikkimään". Mutta kyllä se ennen kymmentä nousee laittamaan aamupalaa. Ja jos joku alkaa pahasti haista, se nousee jopa aiemmin.
Tänä iltana en karjunut poikia sänkyyn sataa kertaa. Istuin lastenhuoneen ovella lukemassa Meidän perhe- lehteä ja aina jos joku (Viljami) yritti karata sängystä, osoitin sormella ja poika luikahti takaisin peiton alle. Iltasatuja en ole osannut koskaan lukea, vaikka lapsena sellaista etuutta sainkin. Ehkä sitten kun pojat ovat pikkuisen isompia, voisin kokeilla jotain Astrid Lindgrenin klassikkoa jatkokertomuksena. Ehkä.
Löysin naapurin vahvimman naisen blogin ja tunnen itseni entistä huonommaksi. Kaikella kunnioituksella. Mutta en osaa lisätä kuvia, enkä jaksa vaihtaa verhoja. Meillä ei ole hienoja ikivanhoja tavaroita, eikä koiria. Vain yksi pieni kissa, joka sekin mua kovasti inhottaa.. Siis kun rouvalla on kuusi lasta, ja silti se jaksaa olla reipas ja positiivinen ja päivittää blogiin ihania kuvia ja juttuja. Kadekade.. Tykkään siitä silti. ;) On ihana joskus illalla hipsiä pihan poikki juoruilemaan ja valittamaan rankkaa elämää. Ja aina se jaksaa kuunnella. Niin että kiitos. <3 Ja ainahan mä voin yrittää olla parempi kuin eilen. :)
Mutta siis, ehkä mä voin tähän loppuun laittaa yhden kuvan meidän pienestä prinsessasta, joka muistaa poikien puolesta ruokkia kissan.

Kiusaa..

Koulut alkaneet, päiväkodit auenneet (ne avoimiksi kutsutut) ja kerhoryhmät täyttyneet. Tässä kuussa juhlitaan nuorimmaisen ykkössynttäreitä, ja aikahan on tosiaan taas mennyt liian lujaa.. Lokakuussa Vanhin täyttää jo viisi, seuraava marraskuussa neljä. Ja tämä melkein-neljä-vuotias pääsi nyt vihdoinkin kerhoon! "Älkää tapelko siellä", oli äipän muistolause kerhon parkkipaikalla. Hakiessa tuli palaute: "A vähän tappeli, kun se ei osannut olla hiljaa ja kuunnella kirjaa." Seuraavalla viikolla meni paremmin: "A vähä vain töni mua kynttiläjutussa." Hienoa pojat, kyllä se siitä. Kerhotädit on kyllä pahempaakin nähneet kuin meidän jannut.

Kissa tuli taloon, tyttö lähti kävelemään ja V puhua papattaa varsinkin silloin, kun pitäisi olla hiljaa. Tietenkin. Kissa-parka on kovilla, kun innokkaita silittäjiä ja kanniskelijoita ryntäilee joka nurkan takaa kovine kourineen. Sohvan takanakaan ei ole enää turvallista, sen näet pystyy siirtämään, huomasivat pojat. Talon emäntä ei elukasta tykkää, ruokkii silti ja siivoaa hiekkalaatikon. Mutta mitäpä sitä ei tekisi perheensä eteen..

Viisivuotias alkaa olla jo melko nokkela. Jotain pyysin sitä hakemaan, ja tietokonehuoneesta kuulunut vastaus nosti kyllä virneen isännänkin naamalle: "Kuuleppas nyt äiti rakas, en minä nyt voi." Näköjään olen joskus lapselle puhunut nätistikin. Ei haittaa. Konfliktitilanteissa se muistaa jo äitin puolesta komentaa toista pyytämään anteeksi. Ja jos aamulla herää ennen muita, se laittaa kaakaot velipojille valmiiksi.

Tuo melkein-4-v onkin sitten hiukan hankalammassa iässä. Mitään pyyntöä se ei täytä, yövaippaakaan se ei enää viitsi itse ottaa aamulla pois, ja jokaisesta vastoinkäymisestä se huutaa hoosiannaa. Ruoka-aikana ei jaksa syödä, mutta heti kun pöytä on tyhjätty, se hiippailee keittiöön särppäämään voileipää. Jos poika on omatoimisesti mennyt päiväunille, on satavarma, että peiton alla sillä on tuttipullo suussa. Ja sen se on joko hakenut pikkusiskolta, tai kiivennyt tiskikaapista ja kaivanut jääkaapista maitopurkin. Hiljaa ja ovelasti. Kysyttäessä kieltää, "Et sä nähny. Sä et ollu siellä." Onneksi E-tyttö ei syö tuttia... Mutta tässä yhtenä aamuna A tuli nätisti sanomaan: "Tuu äiti kahville, mä oon keittäny sulle aamukahvit." (Apua) No siellähän oli. Täysi pannu kahvia. Siitä kyllä näkyi läpi. Mutta minkäs teet, jos kahvipurkissa ei ole kuin pari ruokalusikallista, ja vettä se litra. Sen "kahvin" kyllä pystyi juomaan, jos suhteet olisi olleet toisin päin, kupista olisi saanut haarukalla maistella. :) Ihana poika. <3

Meidän lapset on helppohoitoisia. Koska ne on meidän lapsia. Naapuriin syntyi viime viikolla pikkuveli, ja isommat sisarukset (siis vain ne alle kouluikäiset tosin) oli meillä yhden aamupäivän hoidossa. Huh, niille sai keksiä viihdykettä. Ja jos yksivuotias vierastaa, eikä suostu syömään, niin sehän ei sitten syö. Päiväunet jäi pätkiksi, kun ei vieraassa paikassa osannut nukkua. E tietenkin huusi mustasukkaisuuttaan, kun äiti kantoi naapurin poikaa sylissä. Ja jos laski lattialle, niin kävipä tietenkin kiusaamassa, niin että äitin syli varattiin taas. Videot on onneksi erittäin helppo konsti saada ruuanlaitto-/tiskirauha.

Tänään sitten sitä pientä kiusaa vauvauutisen kunniaksi: Naapurin ukko kun kerran kadehti sitä, että äidille ja vauvalle tuodaan tuliaisia. Isä saa aina jäädä ilman. Aikoipa joskus viedä omat tuliaisensa isälle, ja jättää äidin ja vauvan ilman pakettia, vaimo vie niille kuitenkin.. Ideahan oli erittäin käyttökelpoinen, muttei ilmeisesti koskaan toteutettu. Siis näin kenenkään perheen ulkopuolisen toimesta. Minäpä sitten kokeilin, koska tämä samainen ukko on nyt se isä. Ihan S-Marketissa ruokaostosten lomassa mietin jotain jäynää. Kotona kirjoitin saatekirjeet jokaiseen osaan, pakkasin kassiin ja laitoin miehen kiikuttamaan kassin perille:
- Iso Battery-tölkki - Levottoman yön aiheuttaman alavireisyyden hoitoon.
- Kestovaippa koko S, sekä kolme lisäimua - Lisäinfoa osoitteesta www.google.fi //kestovaippa/käyttöohjeet.
- Paketti kertakäyttöisiä kumihanskoja sekä pyykkipoika - Hätä housuissa - hanskat hukassa?
- Kaksi mustaa pikkuautoa - Taantumisen varalle.
- Fazerin Lontoon rae suklaalevy - Kukaan ei ole täydellinen - et edes sinä. Lohtua.
Tunnin päästä tuli mmviesti, kuvassa paketin sisältö ja tekstissä naurua ja uhkaus siitä, että tämä muistetaan vielä. Jes! Olin riemuissani, hihittelin itsekseni jo kaupassa, saati sitten pakettia kotona väsätessä, ja se otettiin hyvin vastaan. :D

Kunhan tästä flunssasta lopullisesti tällä erää paranen, käyn itsekin kurkkaamassa sitä pientä nyyttiä silläkin uhalla, että epätoivoinen vauvakuume taas iskee. Tänään oli hoidossa 10kk serkkutyttö, joka oli taas omaa luokkaansa. Osasi kyllä vaatia huomionsa. Välillä hetken leikki ja tuohusi, mutta auta armias, jos joku pojista tuli lähelle, tai E varasti lelun. Ja sitten jaloissa roikkui kaksi huterasti seisovaa pientä tyttöä. Ainakin tunsi itsensä tarpeelliseksi. :) Päivä meni kuitenkin hienosti ottaen huomioon sen, ettei tyttö ole meillä koskaan ennen ollut hoidettavana. Täytyy ihailla lapsen sopeutumiskykyä.

Ja täten lupaan pysyä Facebookin kirppareilta erossa tämän kuukauden loppuun asti. Tai ainakin olla ostamatta mitään. Muuten joudutaan rakentamaan toinenkin vaatehuone lastenvaatteille.. Kun sieltä vaan tekee niin hyviä löytöjä.. Mutta minä lupaan.

Mäkiä suuntaan katsomatta

Arki rullaa.. Päivät tuntuvat olevan jotensakin pitkiä. Istun virastolla vastailemassa puhelimeen, pikkuveli katsoo sillävälin ettei lapset tuhoa taloa taikka toisiaan. Onneksi vain joka toinen päivä. Nimittäin kotona odottaa aina pienimuotoinen kaaos. Kuravaippa ja -housut kävelevät portailla vastaan. Leluja tipahtelee yläkerran kaiteen raosta. Leivänmurut narskuvat jalkapohjiin. Tiskipöytä vyöryy yli äyräiden ja ruokapöytä lainehtii, milloin mehua tai maitoa, toisinaan kaakaota. Mutta lapset ovat tallessa ja ruokittu.
Palkallinen työpäivä loppuu sopivasti, kotona saa heti ruveta ruuanlaittohommiin. Palkaton työ jatkuu luontevasti loppupäivän. Kerran erehdyin menemään päiväunille miehen kehotuksesta. Tunnin lepäilyä seurasi totaalinen kilahdus, romahdus ja pari kiinni paiskottua ovea. Litra maitoa oli kaatunut lattialle ja ehtinyt valua keittiön kaappien alle listojen alta. Aurinko oli ehtinyt osan jo tahmata kiinni lattiaan. Vessa oli räjähtänyt, pönttöharjat, jakkarat, käsipyyhkeet ja potta kaikki somassa kasassa märällä lattialla. Tahmaisia pieniä jalanjälkiä joka puolella. Ja mies unessa vierashuoneessa. ****
Elämä jatkui. Raivonpuuska hoiti siivouksen. Äiti lähti mustikkaan. Illalla suihkutettiin lapset. Aamulla oli mukava nousta puhtaaseen kämppään.
Kolmena iltana oltiin metsässä. Nelivuotias yllätti ahkeruudellaan. Isi antoi sille palkkarahan taskunpohjalta. Leivottiin kaksinkertainen mustikkapiirakka. Vieraat tulivat puoli tuntia liian myöhään.
Traktori kävi myllästämässä pihaa. Maakasoja komeilee ympäri markkia. Multa leviää pienten työmiesten jaloissa sisälle. Tietysti keittiön oven kautta, koska on kesä ja terassin kautta on helpompi kulkea. Hiekkaakin saapuu olohuoneeseen uudelta hiekkalaatikolta. Pyykkikone pesee ja rumpu kuivaa. Äiti alkaa odottaa jo lunta..
Naistenvaivat ovat pysyneet. Vaikka hetki sitten näytti että kuukausittainen piina jäisi taasen katkolle, elämä jatkui viikon perästä normaalina. Myöhästyminen oli tällä naisella tässä asiassa ensikertainen kokemus. Ei mainittavaa. Eikä pahoinvointia. Vielä?
Facebook kertoo ikätovereiden menevän naimisiin. Meillä tulee syksyllä viisi vuotta avioliitossa. Kiitän joka päivästä. Myös niistä vaikeammista. Viraston postin mukana tulee syntymäilmoituksia. Avioliiton ulkopuolella syntynyt. En oikein ymmärrä miksi se sattuu silmään. Kastekirjeeseen pitää laittaa kasteohjeen ja kummilomakkeen lisäksi maistraatin ohje lapsen sukunimen valinnasta. Meidän perheessä lapsilla oli ensin isä ja sitten vasta elämä. Me olemme päässeet helpolla. Kukin tyylillään.
Perjantai on lapsilisäpäivä. Se tarkoittaa isoja ruokaostoksia. Ja ehkä jopa viikonloppureissua asuntovaunulla. Tänään on tosiaan ehtinyt senkin siivoamaan, vaunun matotkin kuivuvat pesun jäljiltä ulkona. Vessakasetinkin ilkesin pestä. Pakosti.
Mies lähtee huomenna työmatkalle ja on yön äitinsä luona. Vanhin pojista pääsee mukaan, ja saa lomailla mummun hoivissa isin ollessa töissä. Kotiin jää kolme lasta ja pakkaushommat. Selvitään kyllä.
Tuore leipä tuoksuu. Kuivausrumpu hurisee. Yläkerrasta kuuluu kaksivuotiaan tasainen kuorsaus. Imuri lojuu keittiössä ja ulkona on pimeää. Kotoisaa. Kiitollinen mieli. Leipämaistiaisen vielä otan ja kömmin sitten itsekin nukkumaan. Oman kullan kainaloon. ;)

Kotona on taas hyvä olla..

Mahtava reissu takana.. Perjantaina satoi inhottavaa tihkua koko päivän, elostelin lasten kanssa asuntovaunussa. Illalla itku kurkussa jokaisella kun ei päässyt ulos purkamaan energiaa. Mies saapui Pudasjärvelle ja toi auringon..
Meillä oli ihana leiri. Me, sisko perheineen viereisessä vaunussa ja täti miehensä ja tyttärensä kanssa teltassa siinä välissä. Keiteltiin kahvia ja ruokaa, käytiin kentällä jätskillä, laulettiin ja hikoiltiin. Onneksi meillä on iso vaunu, muuten olisi tullut turhan ahdasta. ;) Saatiinpa sunnuntai-iltana aikaiseksi kunnon riitakin miehen kanssa. Siinä vaiheessa leiristä oli jo yksi perhe kotiutunut ja väsymys iskenyt päälle. Sillä hetkellä kun olin paasaamassa ukolle syytä itkemiseeni, miehen veli pisti päänsä ovesta. No, "kolmas pyörä" pisti molemmat keskustelemaan suht asiallisesti, ja kriisi saatiin selvitettyä. Lähdettiin illalla vielä kentälle kahville.
Suviseuramyymälässä oli rannekkeita lapsille, joihin kirjoitettin vanhempien puhelinnumerot eksymisen varalta. Kyllä ne tarpeeseen tulivatkin. V katosi kahdesti. Onneksi kummallakin kerralla oli joku ihana ihminen huomannut pojan hätääntyneen ilmeen ja soitti äidille.
Maanantaina koittikin sitten lähtöhetki. Pakattiin tavarat ja ajeltiin Ruukkiin. Mummu lämmitti puusaunan ja ai miten makealta tuntuikaan päästä pesulle. Nukuttiin vaunussa ja seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Ylivieskaan.
Mies sai veljensä kanssa inspiraation ruveta asentamaan autotallin seinään ulko-ovea. Keskiviikkoilta kuluikin siinä. Torstaina päästiin kotiin puoli kahdentoista aikaan illalla. Oma sänky ja oma pönttö. <3
Tänään onkin pyykkäilty ja opeteltu taas elämään talossa. Tiskikonekin tuntui aluksi vieraalta. Pääsin jopa hetkeksi iltavapaalle! Olin ensikertalaisena Partylite-kutsuilla. Jotain raaskin ostaakin, tilipäivä kun sattui olemaan. Tosin verottaja vei palkasta kolmasosan. :/ Tuleepahan palautuksia. Ehkä. Sitten joskus. Mutta onpahan laskut maksettu ja vaunun lainanlyhennyskin menee.
Ensi viikolla tämä mamma lähtee toimistotädiksi. Pitää muistaa käyttää silmälaseja niin näyttää uskottavammalta. ;)
V on kuumeessa. Pikkuneidillä nousi maanantai-iltana pieni kuume, joka kesti sen kolme päivää, ja sitten ilmaantui näppyjä. Mahdollisesti vauvarokko. Tai sitten vesi-sellainen.. Ja lusikkakin kilahti ensi kerran tytön suussa tänään! Onhan se kohta jo 10kk. ;)
Nyt hiljeni poikien huone.. Tyttökin taisi nukahtaa. Mies pelaa Hill Climbiä.. Pitää alkaa nukkumaan, että jaksaa aamulla kanttoriksi hautajaisiin.