Tuskanhiki..

On helteitä piisannut, ihan melkein liiaksi asti. Harvoin sitä saa näin lämpimästä kesästä nauttia. Ja silloin kun sellainen kerrankin on, meikäpoika on raskaana.. No, nyt kävi näin. :D

Rv tänään 35+0. Lämpötila ulkona 30,5C'. Synnytys pelottaa. Kävin aamulla lääkärineuvolassa, Hb 101, vauva laskeutunut, olo väsynyt ja tukala.. "Täällä on pää, kanava lyhentynyt, mutta EHKÄ vielä kiinni.." Sydän hyppäsi kurkkuun. No, hetken aivoja herättelin ja rauhoituin. Siis ei hätää.. Ei kai se nyt vielä synny.. Mennään sitten kun alkaa supistella oikeasti. Ei näitä kivuttomia epäsäännöllisiä lasketa..

Vauvalle on laitettu valmiiksi.. Vaatteille ei ollut kaapissa tilaa, joten eräänä päivänä aamuyön tunteina suunnitelma kehkeytyi: Kodinhoitohuoneen kaapit siirretään vierashuoneeseen, vierashuoneen sänky olohuoneeseen kirjahyllyn tilalle, kirjahylly ylös makuuhuoneeseen ja sen kaveriksi myös nojatuoli olohuoneesta.. No ei ihan mennyt nappiin: vanha levitettävä sänky ei mahtunutkaan portaikon alle, ja se piti siirtää työhuoneeseen. Työhuoneesta pakastin muutti entiseen vierashuoneeseen. Kaapit siirtyivät ja vierashuoneesta tuli vaatehuone. Pyyhkeille ostin Jyskistä hyllyn, jolloin kaapeista vapautui kaksi hyllyä. Ja toiseen niistä viikkasin vauvanvaatteet. Mies vähän nupisi kun joutui kesäloma-aamuna nousemaan ennen kahdeksaa kantamaan kaappeja.. :D Mutta hyvä tuli!

Naapurin nainen kyseli vaunuja. Olin pari vuotta sitten myymässä 2009 ostettuja Brion makuuvaunuja, kauppasin niitä silloin naapuriin. Nyt en ollut koko asiaa edes ajatellut. Eksyin kuitenkin tori.fi lastentarvikeosastolle ja bongasin ihanat retrovaunut. No rahaa en ollut liiemmälti uusiin vaunuihin varannut, muttei hinta päätä huimannut. Ja äiti lupasi lainata rahat. ;) Hain paketin matkahuollosta toissapäivänä, ja rakastuin ruskeisiin Emmaljungiin. Nyt odottelen että naapuri käy hakemassa Briot pois tilaa viemästä. ;)

Esikoinen aloittaa parin viikon päästä eskarin. Reppu ja penaali on vielä hankkimatta.. :) Toivottavasti vauva syntyy niin, että pääsen lähettämään pojan ensimmäisenä aamuna itse taksiin.. Kolmevuotias ei opi kuivaksi sitten millään.. Projekteja on siis meneillään, näiden lisäksi asuntovaunun remontti ja autotallin rakennus, joka on vielä lainahakemuksen käsittely-asteella.. Isompaa autoakin pitäisi etsiä. Ja korjata tuo pihassa seisova..

Mutta eiköhän asiat järjesty. Tulee vain hiki jos alkaa oikesti kaikkea stressaamaan.

Ja onneksi on olemassa käsityöterapia.. :)

Onnellisuuskohtaus<3

Niin se kesä kuluu.. Välillä oli kylmää, mutta sitten ne helteet palasivat. Suviseurareissu meni hienosti, mitä nyt esikoiselle piti hakea antibioottikuuri kun tyrä-leikkaushaava tulehtui.

Ukko piti kahden viikon loman, ja innolla värkkäsi kaiket päivät kotipihassa. Uutta puuliiteriä on noussut, vanhaa purettu, kotimetsään raivattiin ajorata mönkijälle. Asuntovaunua on rempattu myyntikuntoon.

Raskaus on tähän asti sujunut stressittä. Edellinen odotus oli jännittävämpi, siitä löytyy blogitekstiä toisesta osoitteesta. :) Ehkä parin vuoden ikäero=pidempi palautumisaika ja tieto siitä ettei takaraja ole viikolla 35 ovat vaikuttaneet positiivisesti. ;) Tai sitten tekemistä on ollut sen verran enemmän, ettei ole ehtinyt turhia murehtimaan. Niin tai näin, vasta nyt kun maha on jo tukala ja valtava, alkaa tajuamaan, että meille tosiaan on tulossa yksi rakastettava lisää.

Joku pesänrakennusvietti on herännyt: kodinhoitohuoneen (lue komeron) kaapit muutettiin vierashuoneeseen. Sinne muutti myös pakastin, tietokone ja pyykkitelineet.
Vieraahuoneen sänky siirtyi työhuoneeseen, ja ikivanha liinavaatekaappi olohuoneeseen takan kylkeen. Kirjahylly ja nojatuoli rehattiin yläkertaan makuuhuoneeseen, siltä varalta että tulokas valvoo yöt ja äiti saa lukea kirjoja sen kanssa nojatuolissa. ;)
Nyt olisi aika kaivella vauvanvaatelaatikot esille ja pestä pikkupyykkiä kaappiin. Uutta ei varmastikaan tarvitse hankkia. :D

Mutta eihän tästä nyt sitten tiedä, onko se Martta vai Perttu. :D En tullut kysyneeksi ultrassa, enkä osaa edellisten perusteella arvella, kun ovat kaikki olleet niin erilaisia.
Jos poikien aikana on tehnyt mieli hampurilaisia ja tytön aikana porkkanoita, tällä kertaa kaikki on maistunut. Tosin nyt himottaa kaalta ja paprikaa. :D Närästystä, suonenvetoa, levottomia jalkoja, vihlontaa alapään luissa; kaikki tuttua jo edellisistä odotuksista.

Mutta aika näyttää. Rv tänään 31+4. Lämpömittari näyttää ulkona +29,5. Pakko pysähtyä.  Keitin kaalipataa, ja lapsille makaronilaatikkoa. Nautiskelen.. Lapset leikkivät vesisotaa, ja jääkapista löytyy kääretorttu. Elämä tuntuu taas olevan tässä ja nyt. <3

Kesä<3

Mummulla oli pari päivää lomaa ja lapset pääsi nauttimaan mummulan kesästä.

Hikisenä päivänä otettiin evästä mukaan ja lähdettiin oikein uimarannalle joen mutkaan.

Isi tartti äitin mielestä vähän lomaa, joten puunattiin ja pakattiin asuntovaunu, ja ajettiin Munsalaan. Lauantai kului rannalla ja asuntovaunuelämää opetellessa. Unta sai lapsille vähän odotella, kun siskonpetissä nukkuminen oli hirmu jännää.

Ihana kesä! <3

Omatoimiset murut

Neiti 1v8kk toi äitille sukat, jotka väriltään mätsää täydellisesti muuhun asuun. Alun perin puetut vaaleanpunaiset sukat oli laitettu likapyykkikoriin. :D

Herra 4,5v oli käynyt aamulla terassilla testaamassa lämpötilaa ja tullut siihen tulokseen, että kalsarit tarttee.. -Shortsien alle. :)))

Reissuhumala

Käytiinpäs taas pitkästä aikaa koko porukalla reissussa. Määränpäänä isomummula. Isäntä kun meni sinne velipojan kanssa tekemään kattoremonttia, päätettiin lasten kanssa lähteä mukaan.

Pakattiin auto täyteen polkupyöriä, potkumopoja, nukkeja, nukenrattaita, vaatteita, peittoja jne. Jopa tablettikone ja mokkula. Tarkoituksena saada lapset olemaan suht rauhassa sisällä(mummulassa ei ole leluja, tietokonetta tai videovehkeitä) huonolla ilmalla ja toisekseen viihtymään ulkona hyvällä säällä. Ja suunnitelma toimi.

Lapset viihtyivät ulkona, nukkuivat kiltisti päiväunet, eivätkä normaalia enempää tapelleet. Pojat pääsivät vuorotellen isopapan traktorin kyytiin, ja auttoivat keräilemään katolta nakeltuja huopa- ja lautaroskia. Telkkarista tuli muutama lastenohjelma ja iltapäivällä käytiin hiekkamontulla uimassa. Tai lapset kävi, äiti jäätyi kahlaamalla. :D

Illalla ajelin lasten kanssa toiseksi yöksi siskon luo 70km:n päähän. Ukko jäi vielä jatkamaan remonttia. Perillä odotti pieni helteinen kaksio, ja lämmin sauna. Saunotettiin kaikki (yhteensä) seitsemän lasta ja saatiin ne nukkumaan ennen puoltayötä. Aamulla herättiin kello kahdeksan, kesähelle oli poissa ja lapset kiukkuisia. Vietettiin laiskaa sunnuntaita. Kävin lasten kanssa Kärkkäisellä. Nuorin nukkui kärryissä, toiset juoksivat kilpaa käytävillä ja ottivat äänekkään painimatsin äitiysvaateosastolla. Vanhin pojista suuttui kun äiti ei ostanut sille kolmatta uutta lippistä ja mökötti.

Mentiin ukon äidin luokse odottelemaan miesten saapumista. Mummu passasi lapsia ja itse makasin koirankarvaisella sohvalla.Kotimatkalla nukuttiin päiväunia Kokkolaan saakka. Mieliala nousi niinkin pienellä mutkalla kuin McDonalsin autoluukulla, ja loppumatka sujui ihan mukavasti eväiden parissa.

Joku joskus kertoi, että kotiintullessa kestää hetki tajuta tilanne, koska sielu ei tule samassa tahdissa. Joko mun sielu on vielä reissussa tai sitten se oli muuten vaan rankkaa, kun tässä on jo kaksi päivää mennyt huokaillessa. :D Nyt vasta pistin ensimmäiset reissupyykit koneeseen.

Vointi kyllä on oikein loistava, ei ihmeempiä kipuja tai kolotuksia, pieniä harkkasupistuksia, muttei mitään stressiä niistä. MUTTA siitepölyallergia. Tähän mun eloni päättyy. Histecistä ei ole mitään hyötyä, nenäsuihke vaan pahentaa tilannetta. Silmät vuotaa, nenä tiputtaa, aivastuttaa ja olo on tukossa. Yöt menee kylkeä käännellessä, että edes toinen puoli nokasta pysyisi auki. Eikä mua parin päivän oireilut haittaa, vaan kun tätä jatkuu nyt jo ainakin kolmatta viikkoa. Jospa se kohta laantuis..?

Mutta semmoinen humala tällä kertaa. Hyvä mieli jäi kaikenkaikkiaan. Pyykkiäkään ei nyt mitenkään mahdottomasti ole, eikä taivaskaan näytä yhtä harmaalta kuin eilen. Kunhan tästä lähtee taas rullaamaan otan työn alle asuntovaunun tehopesun, koska suviksiin on enää kuukausi!!! Seuraava reissuhumala sieltä. ;) <3

Pärjäämisestä..

Jotenkin sitä joutuu jatkuvasti todistelemaan pärjäämistään. Kävin äitiysneuvolassa aamupäivällä, mukana kaikki neljä lasta sillä kodinhoitajaa ei järjestynyt. Terveydenhoitajan mukana oli opiskelija. Jonka ilme paljasti miten hulluna se meikäläistä piti. Huolenaiheena taas oli se, kuinka selvitään loppuraskaus niin, ettei vauva syntyisi ennenaikaisena. Samalla piti täyttää 'perheen voimavarat'  -, 'päihteiden käyttö raskausaikana' -, ja 'parisuhteessa ilmenevä väkivalta' -kyselyt. Vastasin kahteen viimeiseen 'ei, ei, en käytä, ei uhkaile jne'. Perheen tukiverkostotkin ovat luksusluokkaa: sukulaisia naapurissa, anoppi ei sekaannu, mummula lähellä, ystäviä ja sisaruksia paljon. Ja aina niille pitää vakuuttaa: kyllä mä pärjään.

Pärjäänkö? Lasten kanssa, kyllä. Miehen kanssa, joo. Sukulaisten kanssa, jep.
Lasten ja ukon kiukuttelut menettelee. "Äiti on tyhmä!" ja "sitku mulla on oma talo niin siellä saa vaan pelata ja syödä herkkuja ja karata naapuriin!" menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pitkään kestäny koko perheen flunssa ja sen sivutuotteena kolmen lapsen korvatulehdukset on kohta ohi.  Ja ne ärsyttävät sukulaiset on tähän asti pysynyt tarpeeksi kaukana.

Enhän mä oo tässä yksin, mullahan on se mies. Tietysti me tapellaan siitä, että olis kiva jos se mies olis ne illat perheen kanssa eikä istuis siellä netissä. Ja vähän siitäkin, että kukas sen tiskihomman taas on tehnyt kolme kertaa päivässä viimesen kuukauden ajan. Mutta se mies on kuitenkin olemassa ja yleensä se on jopa kotona.
Ja jos kehtaa, niin voi kysyä jos naapurin kuuden lapsen äiti voisi hoitaa neljää adhd-tapausta pari tuntia, ottaisin pienet päikkärit. Tai voihan sitä kysästä siltä vuorotyötä tekevältä naapurilta silloin, kun sille sattuu vapaapäivä. Tai vaikka omalta äidiltä, sehän saa olla nykyään rauhassa päivät koulussa tai työharjoittelussa ja vapaapäivät töissä kotipalvelussa. Mutta enhän mä kysy, koska se on jotenkin noloa, ja koska mähän pärjään kyllä.

Ja oikeesti mä pärjään kaikkien muitten kanssa, paitsi itteni. Kroppa pettää, pää pettää ja siinähän ne sit oliki. Semmoset inhottavat liitoskivut, kamala vihlominen alapään luissa ja lihaksissa. Ne vie yöunet,  liikuntakyvyn ja sen olemattoman seksielämänki. Ja kun pitäis liikkua kun toinen ongelma on iskias, ja se vaan pahenee makaamalla.. Että hampaat irvessä mennään. Ja joskus sitä hoksaa, että on vähäksi aikaa unohtanut ne säryt ja saanut jotain tehtyä. Sitten toisessa hetkessä istuu sohvalla, itkee ja toivoo ettei ne lapset karkaa naapuriin asti.

Ehkä se vika onki mun päässä. Tai sit mä oon vaan peruslaiska, ja ne 'pienet turhat liitoskivut' on vaan hyvä tekosyy olla ottamatta vastuuta mistään. Jos lapset karkaa naapuriin, niin se on naapurin vika kun ei oo rakentanu aitaa tonttinsa ympärille. Samaten se alkuraskauden pahoinvointi oli hyvin 'laskelmoitua'. Kun lääkärikin kummasteli, ettei ole koskaan törmännyt tapaukseen jossa pahoinvointi kestäisi yli kaksi viikkoa. En tiiä mille alalle herra oli erikoistunut, mutta neljän raskauden kokemuksella se kestää mun kohdallani raskausviikolta 6 viikolle 13-14 saakka. Ja ehkä jotkut osaa 'tehdä' lapsen niin, että se LA on tiedossa ennen sitä positiivista testiä.

Silti jotenkin väsyttää se todistelu.. Enkä usko että hormoni-itkut yhtään auttaa tätä tilannetta. Ainaki miestä se tuntuu pahasti ärsyttävän. Mutta siitä huolimatta oon ihan varma, että äitienpäivänä pillahdan itkuun jos se ei oo vaivautunu ostamaan mulle minkäänlaista äitienpäivälahjaa..

Vihaus

Tällä hetkellä mä vihaan ihan kaikkea. Ja se viha kyllä vie voimat.

Mä vihaan ihmisiä ja niiden ilmeitä kun näkevät minut ja kaikki neljä ja puoli lasta. Mä vihaan niitten kauhisteluja, epävarmoja kysymyksiä: onks nää kaikki sun, onks kaikilla sama isä. Samalla mä vihaan neuvolantätejä jotka kysyy: miten on menny, kun niille ei voi kertoa totuutta.

Mä vihaan äitejä, joilla on täydellisiä lapsia, jotka osaa pyytää anteeksi ja joiden kiukku rauhoittuu päätä silittämällä. Myös niitä äitejä, jotka "tekee" yhden lapsen ja ajoittaa seuraavan syntymän niin ettei ikäerosta tule liian pientä tai suurta. Ja samalla mä vihaan niiden miehiä. Niitä jotka tekee itsekkäästi reissuhommia ja jättää äidin pärjäämään yksin lasten kanssa. Ja myös niitä, jotka hoitaa joka toinen yö heräämiset ja osallistuu kotitöihin.

Mä vihaan Kelaa, eduskuntaa, koko Suomen valtion "hyvinvointijärjestelmää", kaupunkeja ja kuraista maaseutua.
Vihaan kaikkea sitä paskaa jota maailma mun niskaani kaataa joka armas päivä.

Mä vihaan sitä, kun kotiäitiys on "kelan rahoilla elämistä", ja sitä kun se kotiäitiys ei ole mitään, vaikka se on kaikkea mahdollista 24/7 ympäri vuoden. Mä vihaan sitä, että miehen työpäivä kestää 8-10 tuntia ja se loppuu. Joka päivä. Ja yleensä viikonloput on vapaita. Mä vihaan myös sitä, että äidin töissäolo tulee kalliiksi, kun pitää maksaa lastenhoidosta ja työmatkoista, veroja unohtamatta.

Mä vihaan tauteja, ja yksivuotiaan tapaa niistää naamansa sohvaan tai äidin vaatteisiin. Vihaan nelivuotiaan uhmaa ja viisivuotiaan kiusantekoa. Kolmevuotiaan hallitsematon kiukku onkin taas oma lukunsa.
Vihaan itsekkyyttä, uhrautumista, ja vihaan sitä että toiset täytyy ottaa huomioon. Vihaan marinaa, riitelyä, kiukuttelua, ovien paiskomista ja mököttämistä.

Vihaan vertaistukea ja ongelmia joita on jokaisessa perheessä. Vihaan avioeroja ja yhteishuoltajuuksia, uusioperheitä, puolikkaita sisaruksia ja isoja ja pieniä sukuja.

Sitä voi yhtenä päivänä vihata melko paljon. Kuulemma se on välillä terveellistä. Ainakin multa löytyy vielä tunteita.