Päivitys

Meinaa tällä mammalla olla niin paljon muistettavaa, että täytyy ihan selvyyden vuoksi kirjoittaa ylös perheen nimet, joilla blogissa esiinnytään. Kun ihan vaikeuden vuoksi ( ;) ) kirjoitan "muutetuilla" nimillä.. Eli siis: S mies olkoon tästä lähin Sami. O-poika melkein viisi vuotta Oskari. A-poika kohta neljä saa olla Aappo ja kaksivuotias ihana riiviö Viljami. Tyttö E nimetään nyt Eevaksi.
Täten ilmaisen nyt harmini siitä, että joku on jo nimittänyt itsensä virallisesti Huonoksi äidiksi. Siis aikojen alusta asti, ennen kuin olin äidiksi syntynytkään, tämä titteli on ollut varattuna minulle. Yksinoikeudella. Ja sitten joku meni ja vei sen. No, pitäkööt. Ei se minusta sellaista hyvää äitiä siltikään tee.
Kun ajattelee, että lapsia on neljä, ja pienillä ikäeroilla, sitä tulee sellainen olo, että pitäisi olla jotenkin "super" että ryhtyy tähän. Ulkopuolisen silmissä  uskonnollinen vakaumus on yhtä kuin aivopesu. Siis onko minut aivopesty tekemään suurperhe? No ei tod. Se, että emme käytä ehkäisyä, ei mielestäni tee meistä vähä-älyisiä, joita kuka tahansa vanhempi rouva saa opastaa: "Älä nyt enempää lapsia tee, onhan sun opiskeltava ammattikin joskus." Siis häh? Juu, kokeilin koulunkäyntiä kun meillä oli vasta yksi. Jo ennen joulua jäin äitiyslomalle. Kokeilin uudestaan seuraavana syksynä, aloitin saman luokan uudestaan ja tällä kertaa sain sen suoritettua. Viimeinen viikko meni kaksiviikkoinen Viljami kainalossa. Mutta ammattia ei tullut. Kaksi vuotta on vielä jäljellä. Mutta ei kannata. Opiskelijan tulot oli kuukaudessa noin 250 euroa. Minimi äitiyspäiväraha ja kotihoidontuki on kuitenkin jopa hurjat 450 euroa. Ei, kouluun en tässä elämäntilanteessa enää mene. Ehtiihän sitä eläkkeellä sitten. Ja töihin pääsee menemällä..?
Tajusin tässä toissapäivänä, että NYT olisi tilaisuus lähteä töihin. Ihan sama, vaikka Siwan kassalle. Aina sitä siellä enemmän tienaa kuin kotihoidontuella. Ja vastaisuuden varalle, JOS meille vielä lapsia annetaan, äitiyspäivärahakin nousisi tulojen mukaan. Siis nyt töihin. Johonkin. Menen kyllä. Ja olen Huono Äiti.
Uskon kyllä, että lapsille tekee hyvää päästä äidistä välillä eroon. Äiti on aina väsynyt. Äiti huutaa. Äiti kieltää, komentaa ja uhkailee. Äiti laittaa karjuvan lapsen ulko-oven taakse huutamaan ja oven lukkoon. Äiti saattaa nopata. Ja nipistää. Ja äiti saattaa heittäytyä lattialle ja esittää itkupotkuraivaria. Äiti menee ulos tupakalle, kun hermo kiristyy. Useimmiten äiti menee sinne muuten vaan.
MUTTA äiti on muistanut pestä lasten hampaat jo kolmena iltana peräkkäin! Jopa Eevan kaksi pientä naskalia. Kyllä tämä tästä vielä joskus rutiiniksi muuttuu.. ;)
Nytkin huono äiti istuu sohvalla yksinään kännykän kanssa. Kaikki muut nukkuvat. Jopa ärsyttävä vinkuva kissanpentu on hiljaa omassa huoneessaan. (Se on pakko laittaa yöksi työhuoneeseen ja ovi kiinni, muuten se menee herättämään pojat keskellä yötä. Yritäppä saada 2- ja 3-vuotias nukahtamaan uudestaan, kun ne pirteinä rakentavat legoilla klo 03:15.) Ja aamulla huono äiti on taas väsynyt. Se makaa sängyssä ja karjuu "pois keittiöstä", "kuka on vessassa", "menkää omaan huoneeseen leikkimään". Mutta kyllä se ennen kymmentä nousee laittamaan aamupalaa. Ja jos joku alkaa pahasti haista, se nousee jopa aiemmin.
Tänä iltana en karjunut poikia sänkyyn sataa kertaa. Istuin lastenhuoneen ovella lukemassa Meidän perhe- lehteä ja aina jos joku (Viljami) yritti karata sängystä, osoitin sormella ja poika luikahti takaisin peiton alle. Iltasatuja en ole osannut koskaan lukea, vaikka lapsena sellaista etuutta sainkin. Ehkä sitten kun pojat ovat pikkuisen isompia, voisin kokeilla jotain Astrid Lindgrenin klassikkoa jatkokertomuksena. Ehkä.
Löysin naapurin vahvimman naisen blogin ja tunnen itseni entistä huonommaksi. Kaikella kunnioituksella. Mutta en osaa lisätä kuvia, enkä jaksa vaihtaa verhoja. Meillä ei ole hienoja ikivanhoja tavaroita, eikä koiria. Vain yksi pieni kissa, joka sekin mua kovasti inhottaa.. Siis kun rouvalla on kuusi lasta, ja silti se jaksaa olla reipas ja positiivinen ja päivittää blogiin ihania kuvia ja juttuja. Kadekade.. Tykkään siitä silti. ;) On ihana joskus illalla hipsiä pihan poikki juoruilemaan ja valittamaan rankkaa elämää. Ja aina se jaksaa kuunnella. Niin että kiitos. <3 Ja ainahan mä voin yrittää olla parempi kuin eilen. :)
Mutta siis, ehkä mä voin tähän loppuun laittaa yhden kuvan meidän pienestä prinsessasta, joka muistaa poikien puolesta ruokkia kissan.