Vihaus

Tällä hetkellä mä vihaan ihan kaikkea. Ja se viha kyllä vie voimat.

Mä vihaan ihmisiä ja niiden ilmeitä kun näkevät minut ja kaikki neljä ja puoli lasta. Mä vihaan niitten kauhisteluja, epävarmoja kysymyksiä: onks nää kaikki sun, onks kaikilla sama isä. Samalla mä vihaan neuvolantätejä jotka kysyy: miten on menny, kun niille ei voi kertoa totuutta.

Mä vihaan äitejä, joilla on täydellisiä lapsia, jotka osaa pyytää anteeksi ja joiden kiukku rauhoittuu päätä silittämällä. Myös niitä äitejä, jotka "tekee" yhden lapsen ja ajoittaa seuraavan syntymän niin ettei ikäerosta tule liian pientä tai suurta. Ja samalla mä vihaan niiden miehiä. Niitä jotka tekee itsekkäästi reissuhommia ja jättää äidin pärjäämään yksin lasten kanssa. Ja myös niitä, jotka hoitaa joka toinen yö heräämiset ja osallistuu kotitöihin.

Mä vihaan Kelaa, eduskuntaa, koko Suomen valtion "hyvinvointijärjestelmää", kaupunkeja ja kuraista maaseutua.
Vihaan kaikkea sitä paskaa jota maailma mun niskaani kaataa joka armas päivä.

Mä vihaan sitä, kun kotiäitiys on "kelan rahoilla elämistä", ja sitä kun se kotiäitiys ei ole mitään, vaikka se on kaikkea mahdollista 24/7 ympäri vuoden. Mä vihaan sitä, että miehen työpäivä kestää 8-10 tuntia ja se loppuu. Joka päivä. Ja yleensä viikonloput on vapaita. Mä vihaan myös sitä, että äidin töissäolo tulee kalliiksi, kun pitää maksaa lastenhoidosta ja työmatkoista, veroja unohtamatta.

Mä vihaan tauteja, ja yksivuotiaan tapaa niistää naamansa sohvaan tai äidin vaatteisiin. Vihaan nelivuotiaan uhmaa ja viisivuotiaan kiusantekoa. Kolmevuotiaan hallitsematon kiukku onkin taas oma lukunsa.
Vihaan itsekkyyttä, uhrautumista, ja vihaan sitä että toiset täytyy ottaa huomioon. Vihaan marinaa, riitelyä, kiukuttelua, ovien paiskomista ja mököttämistä.

Vihaan vertaistukea ja ongelmia joita on jokaisessa perheessä. Vihaan avioeroja ja yhteishuoltajuuksia, uusioperheitä, puolikkaita sisaruksia ja isoja ja pieniä sukuja.

Sitä voi yhtenä päivänä vihata melko paljon. Kuulemma se on välillä terveellistä. Ainakin multa löytyy vielä tunteita.

Riman ali..

Ei aina tartte teherä niinku nua pareet äireet? Mä ainaki oikasin tänää. Kahteenki kertaan. ;) Aamupäivällä syötiin lihapullakastiketta, jossa oli tehtaan paapan pyörittämiä lihapullia. Iltapäivällä avattiin Dolmio, ja keitettiin rakettispagettia.

Mutta mitäs sitten? :D Jäipähän aikaa pyykinpesumaratonin lisäksi näpertelyihin. Tyttöselle valmistui ihanat keltaiset villasukat. Kangaskaapista valittiin kivoja trikoita ja tehtiin kevätpipot. Käytiin kaupassa koeajamassa ne ja huomattiin samalla, että joesta on jäät menneet. Nyt on siis kevät. :))

Aurinko paistaa ja äiti toivoo kädet ristissä, että illaksi keksittäis jotain kivaa koko perhe. Että ilta ei menisi isännän päiväuniin tai tietokoneelle. Puolivalmis ruoka muuttuikin jo valmiiksi. Saas nähdä kuinka pipopäät syö, kun sorruin ostamaan niille kaupasta karkkia. ;)

Ohi on!?

Koputan nyt vielä puuta.. Näyttää kuitenkin siltä, että hengissä selvittiin. Nimittäin vatsataudista.

Kammottava viikko takana.. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Viljami  könysi meidän sänkyyn. Eikä jäänyt jalkopäähän kuten yleensä, vaan piti ängetä isin ja äitin väliin. Ja sitten se oksensi siihen. Isi ehti alta pois, äiti ei.. No eipä sitten auttanut kuin kantaa poika suihkuun, pistää petivaatteet pyykkiin ja vaihtaa uudet. Urakan jälkeen poika nukkui puolisen tuntia ja yökkäsi taas. Tällä kertaa omaan sänkyyn. Ja taas puolen tunnin päästä uusiksi. Siirryin loppuyöksi pojan kanssa vierashuoneeseen, sieltä kun on lyhyempi matka vessaan. Nousin puolen tunnin välein nostamaan pojan pöntön reunalle. Kymmenennen kerran jälkeen en jaksanut enää laskea.

Seuraava päivä kului kellon ja lääkeruiskun kanssa. Edellisestä mahataudista opittiin, että Viljamille oksentaminen jää helposti päälle, joten heti kun jokin pysyi sisällä aloitin Floridral-kuurin. Vartin välein 10ml liuosta suuhun.. Seuraavan yön sain nukkua.

Eeva aloitti torstaina. Oksensi illan, nukkui yön, mutta Aappo-reppana heräsi yöllä lammikosta. Ja kun se piti käydä kertomassa äitille, ei ehdittykään enää vessaan, vaan seuraava satsi meni alas yläkerran portaita. Perjantaina potilaita oli kaksi, iltapäivällä kolme kun Oskari liittyi seuraan. Ja illalla äiti mukaan laskettuna neljä.

Ukko vältteli kotia hienosti koko viikon, oli muka pakollista autoremonttia jne. Lauantain se oli onneksi kotona, laittoi ruuan ja hoiti lapset. Sunnuntaina oltiin jo paremmassa kunnossa. Jaksettiin jopa ulos ja leikkipuistoon.

Onpahan nyt siivottu ja pyykätty. Joka välissä on pesty paikkoja  kloriitilla. Silti taidetaan vielä muutama päivä pysytellä hissuksiin kotosalla, en todellakaan halua tätä tautia viedä eteenpäin..

Onneksi meille kyseinen riesa on eksynyt melko harvoin. Edellisen kerran sairastettiin uusivuosi 2013. Sitä ennen tainnut käydä yhden kerran, ja silloin meillä oli vasta kaksi lasta.. Siis 2010, luulisin. Toivotaan taas pitempää taukoa, ottaa koville, ainakin äitillä. ;)

Pesänrakennusta

Keväällä naiselle saattaa iskeä sisustusvimma. Tänä vuonna se tuli tähän taloon pikkuisen aikaisemmin. Tiesin jo rakennusvaiheessa kyllästyväni ruskeisiin seiniin, mutta ruskeat niistä silti tehtiin.

Pari vuotta tuijottelin ruskeita seiniä ennenkuin naksahti. "Nyt valoa tähän mökkiin kiitos!" Ostin maalipöntön, se lojui eteisessä muutaman päivän, sitten mies nosti sen hattuhyllylle. Siellä se odotteli muutaman viikon, kunnes sain inspiraation ruveta listoja teippaamaan.

Illalla lasten mentyä nukkumaan saikin ruveta maalaamaan. Kolme kerrosta se vaati peittääkseen tasaisesti, mutta lopulta hyvä tuli. Ja valoisampi..?

Olin suunnitellut hankkivani seinälle hyllyjä, joihin lasten kuvat saisi esille. Kun sellaista pölynkerääjää en saanut hommattua, ajelin eräänä aamuna Euroaittaan, löysin halpoja puisia kehyksiä ja naputtelin ne seinälle. Tuikkukoriste näytti orvolta takan päällä, kivasti senkin sai asennettua seinään.

Sitten suurin unelmani. Piano. Olin aikonut ostaa sellaisen veronpalautuksista' sitten joskus'. Faari ehti kuitenkin ensin. Äiti soitti ja kysyi milloin haen heiltä pianon pois. Faari (isänisä) tuo 11. päivä pienet urut, ja piano pitää saada pois niiden tieltä. Samana iltana ukkokulta, serkkupoika sekä pari velipoikaa roudasivat aarteen tänne. Vanha se on, kulunutkin, mutta kaunisääninen ja hyvä soittaa. Ihana. <3

Kirjahyllystä aion vielä hankkiutua eroon, sohvan haluaisin vaihtaa ja matot kaipaa pesua. Sitten olisikin jo aika vaihtaa keittiöön lattialaatat ja olohuoneeseen laminaatti. Autotalli ja talon laajennuskin on suunnitteilla. Ihana asua omassa! ;)

Äiti, mietis nyt vielä..

Tekis mieli karjaista jo, että Viekää ne kirjat takas hyllyyn, JUST NYT. Mutta kun tässä istun ja seurailen lasten leikkejä, tulipa mieleeni kysymys, MIKSI? Se homma (siis kirjojen kerääminen) on ihan yhtä iso tunnin tai parin kuluttua, kuin nytkin.

Sama kysymys joskus heräsi, kun hermostuin nähdessäni kaaoksen olohuoneessa. Lasten silmin se oli yybermagee maja, sohvatyynyistä, peitoista, tyynyistä ja pikkujakkaroista tarkkaan balanssiin aseteltu.

Äiti on ihan tyhmä kun se rajoittaa lasten luovuutta. Koska silloin äiti ajattelee vain itseään,  ja sitä, kuinka se siivoamimen onkin vain niin inhottavaa. Ehkä äitin pitäisi ajatella aina lapsen aivoilla ennenkuin kieltää. Ehkä äitikin muistaisi kuinka kivaa se majojen rakentelu olikaan. Ja se kun puettiin uikkarit päälle, vedettiin kaapista pyyhkeet, laitettiin 'eväät' koriin ja lähdettiin siskon kanssa uimaan  -olkkarin karvamatolle.

Kun on lapsesta kyse...

Suututtaa niin maan perusteellisesti terveyskeskuksen toiminta täällä perähikiässä. Soitin aamulla 9.45 lääkäriin, kyse 1-vuotiaasta joka loukkasi jalkansa. (Isoveli 2-v pudotti kaapin päältä suolakivilampun ja tyttö jäi alle) Lääkäri laittoi ajan hoitajalle, klo 14.00(!!) koska lääkäriaikoja ei ollut. No tyttö kirkui kotona itsensä uuvuksiin, nukahti ja heräsi kesken kun piti lähteä.. Hoitaja katsoi, "pitäisi näyttää lääkärille, voitte mennä heti pääterveysasemalle, tänään otetaan täältä potilaita koska meidän lääkäri on sairaana". Just  joo. Miksei tuota voinut sanoa jo aamulla puhelimessa???? Nyt klo 14.30 on hieman hankala järjestää asiat niin, että ehtii tytön kanssa kahdestaan sinne ennen neljää jolloin röntgen menee kiinni. Sanoin ettei se onnistu. "No kyllä kun on lapsesta kyse, asiat pitäisi hoitaa mahdollisimman nopeasti". Olen samaa mieltä. Tajusit sen vain hiukan liian myöhään. No mennään huomenna sitten.. Jos pää on kasassa vielä silloin, jatkuvaa kipuitkua on rankkaa kuunnella..

Pyydän teitä,
lukekaa Aale Tynnin Rohdinmekkoballadi,
niin kerron sen jälkeen tarinan,
jonka nimenä voisi olla äitiysmekkoballadi
ja joka voisi alkaa:
Ja äitiysmekko yllään oli vaimosella,
joka tuli klinikkaan synnyttämään
yhdeksättä lastaan.
Hän tuli kaukaa järvien ja metsien takaa
ja oli niitä, jotka tulevat taas ja taas.

Vaikka siellä sipistiin ja supistiin,
hän käveli rohkeasti kuninkaan luo
ja sopeutui hovitapoihin.
Mutta kun häneltä kysyttiin yhä uudestaan:
Mitenkä te luulette jaksavanne?
Ettekö yhtään ajattele?
Montako te vielä aiotte?
Eikö nyt oltais järkeviä?
hän vaikeni
aivan kuin olisi ajatellut:
Ei, kuningas, et kaikkea tiedä.

Näin hänen katsovan miehensä
ja kahdeksan lapsensa kuvaa
ja hymyilevän.
Ja hän halusi pian takaisin maahansa,
missä hän voi vapaasti itkeä ja nauraa
ja missä on kevyt kulkea.

Kuulin hänen laulavan sille yhdeksännelle
vanhasta kehtolaulusta:
"Taivahast'on lapsi tullut, taivahan tulen kisoista,
Luojan lemmen leikinnöistä, ei vahingon valkeoista"

Hän kiitti ja lähti  kääröineen omaan maahansa.
Minä näin hänen kulkevan äitiysmekossaan
ja tiesin hänen unohtavan neuvot kuninkaan.
Minä ikkunasta katsoin ja kauan vaikenin
ja sanoja kehtolaulun minä hiljaa muistelin.

Runon tekijää en tiedä. Tällä on kuitenkin helppo kuvailla tämänhetkiset mietteet. Olen kohdannut nuo kysymykset, olen surrut niitä. Olen itkenyt julmia kommentteja ja hävennyt sitä, mitä minun ei tarvitsisi. Rv tänään 10+1. Jos kaikki menee hyvin, viidennen lapsemme LA on 4.9. <3