Blogihiljaisuus...

Viime syyskuun jälkeen on tapahtunut.. Paljon.

Synnytys oli rankka, ensimmäinen kuukausi oli yhtä sumua. Masennuskin vaivasi. Mies pakeni naapureiden autotalleihin, vauva itki ja äiti oli väsynyt. Käännekohta taisi olla hiukan ennen ristiäisiä: Käytin vauvaa miehen patistamana vyöhyketerapiassa. Terapeutti oli tuttu jo tyttövauvan ajalta, ihana ihminen, joka taas näki silmistäni kaiken ja puki sanoiksi. Jatkoin mielen purkamista kotona miehelle, ja asiat alkoivat järjestyä ja helpottaa. Mies oli enemmän kotona, auttoi lasten kanssa ja aloitti uuden projektin: oman autotallin.

Loppusyksyn aikana piha kaivettiin tasaiseksi, autotallin kivijalka valettiin ja seinät nousivat pystyyn. Löytyi uusia ystäviä: oma serkkupoikani, joka innostui ukon kanssa rakentamaan ja plussana serkkupojan tyttöystävä. <3 Meiltä löytyikin ikäerosta huolimatta paljon yhteistä, ja suurimpana samanluontoiset miehet. Miehet, jotka eivät osaa pysyä paikallaan, tekemättä mitään. Miehet, joilla riittää työpäivänkin päälle virtaa, joka pitää purkaa johonkin. Esimerkiksi jääralliin, autoihin tai meidän tulevaan autotalliin. Monet riidatkin on käyty parisuhdeajan puolesta, mutta kaikkiaan meillä on mennyt ihan hienosti.

Joulukin oli ja meni. Siitä saatan joskus laittaa oman postauksen, mikäli löydän kuvia. :)

Tuli tammikuu, meni helmikuu, ja ollaan jo maaliskuussa. Pikkumies täytti jo 7kk, lähti ryömimään ja oppi istumaan. Poika on aina aurinkoinen, ihana tapaus. Nukkuu hyvin ja syö hienosti.

Löysin taas rakkaan harrastukseni, Tyttö sai mekon vanhasta topistani. Pikkumiehelle tuli paita mekosta, jonka mallista en pitänyt. :)

Huonejärjestys muuttui ja melkein koko huusholli koki pienen muodonmuutoksen. Kiitos mun retrohulluuden. ;) Tästä aiheesta jossain välissä lisää. 

Tulin vain kertomaan, että täällä mä oon edelleen. :)

Ristiäiset

Valkoisia ruusuja.

Nukkuva vauva äitinsä vanhassa kastemekossa. Mekko on äidinisänäidin käsialaa ja siinä on kastettu kaikki äidin sisarukset, vauvan serkut ja muutama äidinkin serkku.

Mummun vanhat pellavaverhot pikkumiehen juhlavaatteina.

Tilaisuus oli hieno. Lapset jaksoivat reippaasti. Neiti 2-vuotta sai tärkeän tehtävän toimia pikkuveljen pään kuivaajana. Eskarilainen tuijotti laulun aikana tärkeänä virsikirjaa vaikkei vielä lukea osaakaan. Herrat 3- ja 4-v istuivat enojen kanssa. Sylikummi hikosi takan vieressä, oli sitä itse edellisenä päivänä ahkerasti lämmittänyt. Nimi yllätti kaikki, kukaan ei ollut arvannut, vaikka yritetty olikin. Viimeisen virren aikana pikkuväki livahti yläkertaan leikkimään. Kaikille taisi löytyä kaverikin. Mies toimi kahvinkeittäjänä. Juhla-astiastona palveli isomummun tuomat, käsintehdyt, vanhat tummanvihreät kupit. 

Vähän harmitti kun miehen vanhemmista kumpikaan ei kurjan ajokelin vuoksi päässyt paikalle. Mutta juhlat olivat onnistuneet ja olo helpottunut, kun ne vihdoin oli saatu aikaiseksi. 

Ystävä

Minulla oli lapsuudessa ja nuoruudessa ihana ystävä. Lukioaikoina tiet erkanivat. Minä olin se joka lähti. Syitä oli monia ja lähelle voi arvailla, totuus kuitenkin on, etten noista ajoista muista kuin lukion tupakkanurkan, pystytukan ja riidat vanhempien kanssa. Silloinen poikaystävä (nykyinen aviomies) meni kavereiden edelle, koulunkäynti kiinnosti yhtä paljon kuin kilo p****a. Iskä ja äiti oli 'kakskytluvulla syntyneitä kalkkiksia, jotka ei halunnu ymmärtää'.

Vuodet kului, asuin välillä muualla, perhe kasvoi. Ystävät kulkivat omia polkujaan. Silloin tällöin törmäsimme, vaihdoimme muutaman vaivaantuneen sanan, jatkoimme polkujamme. Usein harmitti tuo etäisyys. Yhteyttä oli vaikea ottaa, perheemme olivat erilaiset, aiheet arkoja. Tekosyitä keksin monia.

Sitten kotiseurakunnassa alkoi 3-vuotiaille oma päiväkerho. Lapsuudenystävän esikoinen ja meidän keskimmäinen pääsivät molemmat ryhmään. Törmäsimme ovella, pyysin hetken mielijohteesta kahville. Siitä tuli heti tapa. Kolmevuotiaiden kerhoillessa, me istumme juoden kahvia kuten muutkin aikuiset. Samalla kaitsemme nuorempia lapsiamme. Juttelemme. Ja joka kerta kello kiirehtii ja juttu jää kesken.

Onneksi  kaapeista löytyy kierrätettävää. Lastenvaatteita, kenkiä, kankaita: "Tarvitsetko? Tule hakemaan!" Ja niin me juomme kahvia. Löydämme toisemme uudelleen. Siellä me yhä olemme, ne pikkukakarat jotka kikattivat rauhanyhdistyksen naulakoissa. Ne teinit joiden elämä oli ihastumisia ja sydänsuruja. Poikaystäväriitoja, yökyläilyjä, noloiluja, leikkitappeluita, päiväkirjoja, kaupungilla kiertelyä.. Syvällisiä pohdintoja pitkälle yöhön.

Tuntuu kuin olisi löytänyt uuden ystävän. Erona vain se, että tämän tuntee jo ennestään. Ja uudelleen tutustuessa huomaa, että se joka on muuttunut, olen minä  itse. Vai olemmeko lainkaan muuttuneet?

Ruokakauppareissu venähti puolestatoista tunnista viiteen, kun 'poikkesin' paluumatkalla. Askel kevyempänä ja mieli kiitollisena kannoin kassit ja vauvan puolenyön aikaan nukkuvaan kotiin. Meidän polkumme ovat ennalta määrättyjä. Mutta ne aidot ystävät pysyvät, jos vain annamme heille mahdollisuuden.

Ystävyydestä on monia kuluneita sanontoja. Ne ovat kaikki totta.

Lamppu syttyi!!

Nyt on kyllä innostus huipussaan! Ja toivottavasti tästä lähtee nyt koko perheen hyvinvointi nousuun.
Tästä lähtee:

1. Vauvalla on ollut sitkeä sammas miltei syntymästä saakka. Ja suu on valkea edelleen. Mycostatin-kuuri (miten nyt sitten kirjoitetaankaan) on syöty. Vissy, puolukka ja sitruuna kokeiltu. Äidillä rinnat rikki jatkuvasti, aina toisen parannuttua toinen menee rikki. JNE.

2. Ilmavaivat. Huhheijjaa, meidän perheessä kaikkien vaiva, ja melko kiusallinen sellainen. "Hajussa kasvaa" -sanonta alkaa olla jo puhkikulunut.

3. Akne. Miehellä tosi paha, ollut oikeastaan aina.

4. Väsymys, masennus, makeanhimo, nämä kaikki on vauvan syntymän jälkeen korostunut entisestään.

5. Peräaukon kutina. Kohta viisvee jo pitkään itkenyt, ettei osaa pyyhkiä pyllyä enää kunnolla, kun aina vaan kutisee. Muilla tätä vaivaa ei ole, ja kihomadot on suljettu pois.

6. Taiveihottuma. Olen pikkulikalla epäillyt jo vehnäallergiaakin ihottuman takia..

Näistä jo voi laskea yhteen, ja tulos on melko varmasti HIIVA.
"Yleensä Candidan läsnäoloa ei huomaa eikä se aiheuta ongelmia. Candida-hiiva voi kuitenkin muuttua kontrolloimattomasti lisääntyväksi infektion aiheuttajaksi, mikäli olosuhteet elimistössä muuttuvat sen kasvua ja vallalle pääsyä suosiviksi. Candidan liikakasvua kutsutaan hiivasyndroomaksi" Lähde:http://terveyshymy.fi/artikkelit/minullako-hiivasyndrooma

No niin. Tästä hetkestä lukien meidän perhe:
- on karkkilakossa
- vähentää sokeria
- ottaa maitohappobakteerit käyttöön = Gefilus
- kuorii porkkanoita, maistelee puolukoita, vähentää mehuja ja limsoja
- opettelee syömään riisiä ja vähentää makaroonia

Vitsit, oon ihan täpinöissä! Tässä on nytkin koneella auki kahdeksan välilehteä, aiheeseen liittyen. Piti tulla tänne kirjoittamaan ajatukset selviksi, ja postaus itelle muistilistaksi. Ihan varmasti ei päästä kokonaan eroon hiivaleivästä, perunasta tai sokerista, eikä sitä yritetäkään. Mun järkeilyn mukaan jo vähentämisellä pitäis näkyä jotain tehoa. Ja tosiaan kuituja lisäämällä.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00218&p_haku=hiiva Tämän mukaan kokeilusta ei ole haittaa. :D

Perheaikaa

Vyöhyketerapiassa

Vauveli on ollut viime viikot kipeä. Mahavaivainen, kiukkuinen ja nukkunut huonosti. Sammaskin vaivaa edelleen lääkkeestä huolimatta. Yöt on valvottu ja kanniskeltu pikkuista, päivät menty sumussa, kotityöt tehty yhdellä kädellä ja kannettu vauvaa toisella. Mies on viihtynyt talon ulkopuolella omien projektien parissa. Univaje vaivaa molempia, mies ratkaisi omansa muuttamalla alakertaan nukkumaan.

Eilen tuli stoppi. En saanut uuden pyykkitelineen muovista jalkaa paikalleen, vauva huusi vaunuissa ja mies kiukutteli kun ei päässyt tietokoneelle. Pillahdin itkuun. Mies lähti autotalliin. Lapset riehuivat ja äiti itki vauva tissillä sohvalla. Soitin vyöhyketerapeutille, sille samalle joka hoiti itkuisen tyttövauvan kaksi vuotta sitten. Saatiin aika seuraavalle päivälle. Mies sai lukea whatsappista vaimon pitkän vuodatuksen ja avunpyynnön. Mökötti, mutta tuli sentään yöksi viereen nukkumaan. Ja vauva nukkui yön, vain kolmesti heräsi syömään.

Mummu saapui lapsenvahdiksi ja lähdin pojan kanssa 'hierontaan'. Vyöhyketerapeutti oli löytänyt edellisen käynnin paperit ja muisti minut. Näki läpi. Näki stressin. Sanoitti uupumuksen, pettymyksen, turvattomuuden ja tuen puutteen. Myös rankka synnytys käytiin läpi. Ja se taustoitti kaiken muun. Myönsin masennuksen ensimmäistä kertaa. Ja se helpotti.

Vauvan vatsavaivat tälläkin kertaa johtuvat minusta. Ja rankasta alusta. Jo syiden tiedostaminen helpotti omaa oloa. Joku ymmärsi, eikä syyllistänyt. Antoi luvan olla väsynyt. Vauva huusi äänensä käheäksi hoidon aikana. En pelännyt, sillä tiesin että lapsi on osaavissa käsissä. Ajelin kotiin monissa mietteissä. Toivoin miehen ymmärtävän viestini oikein.

Kotona oli siistiä. Tiskit oli laitettu, jopa yläkerran kaaos oli järjestetty. Ihana äiti. <3 Mies tuli kotiin ja ehti hetken istua ja kuunnella kuinka vauvan kanssa sujui. Ja mistä kaikki johtui. Mietteissään lähti sekin jatkamaan autoremonttia. Vauva heräsi syömään ja jatkoi taas uniaan. Katsottiin lasten kanssa videota.

Oma olo on toiveikas. Mies päästi lähelle ja puhui omasta stressistään. Jotain oli ymmärtänyt viesteistä kun lupasi pyytämättä ehtiä ajoissa kotiin saunomaan. Vauva on erilainen. Väsynyt, syö rauhassa, rento. Nähtävästi kaikki vaikuttaa kaikkeen. Maanantaina uusi aika vyöhyketerapiaan, josko sitten varaisin myös itselleni hoidon.

Kyllä me tästä selvitään.. <3

Seuraava aamu olikin jo helpompi, vaikka vauva herättelikin yöllä usein. Mies oli siinä vieressä, edellisenä iltana ehdittiin jutella asioista lisää, myös synnytyksestä puhuttiin. Pienestä on kaikki kiinni. Nyt tuntuu että molemmilla on halua taas yrittää löytää se parisuhde. Ainahan se jää taka-alalle uuden vauvan tullessa, ja aina se pitää löytää uudelleen. Ollaan siinä käännekohdassa.

Toinen oppi terapeutilta oli läsnäolo. Harjoittelin sitä eilen. Istuin vauva sylissä sohvalla ja yritin keskittyä riehuviin lapsiin. Katsoin vain. Meteli olikin helpompi sietää. Yhtäkkiä meno alkoikin rauhoittua kun lapset aistivat äidin katselevan. Siinä ne sitten könysivät kainaloon koko lauma ja kaikilla oli asiaa. Tänä aamuna onnistuin läsnäolosta ja kännykän käytöstä mainitsemaan miehellekin ilman että se loukkaantui.

Odotan innolla maanantaita. Uskon että hoito tehoaa vauvaan ja mahavaivat hellittävät. Neidillä tehosi jo ensimmäinen kerta, mikä on harvinaista. Yökitinäkin on helpompi sietää kun tietää että se helpottaa pian.

Arkiaamu

Kahdeksannen avioliittovuoden ensimmäinen päivä. Kello soi ensimmäisen kerran 7.45. Lapset olivat könynneet peittoinensa isin paikalle ja jalkopäähän. Vauvan kanssa tuli taas valvottua yöllä, joten kello torkuttaa 8.09 saakka ennenkuin noustaan ylös.

Puurovesi kiehumaan, eskarilainen nostaa metelin, kun äiti käskee laittamaan pitkät kalsarit jalkaan. Yöllä on ollut ensimmäinen pakkanen ja nurmikko on vielä kauniin kuuran peitossa. Aurinko pilkistelee ja vauva kitisee. Puurot lautasille, isot pojat tulevat käskemättä pöytään. Seuraava vääntö on eskarilaisen ulkohousuista. Äiti voittaa taas. Syötän vauvaa sohvalla samalla kun seuraan ikkunasta, että poika pääsee taksiin. Nuoremmat malttavat irtautua lego-leikistään ja tulla syömään. Taksi käy pihassa 8.43.

Vaipat vaihtoon. Ensin vauva, sitten kolmevuotias. Samaan sarjaan vielä Neiti-kaksi-vuotta. Sukkahousuista oli taistelu jo eilen, joten tänään puettiin isoveljelle ensin Salama McQueen -sukkahousut. Ne oli tytön mielestä hienot, ja nätisti meni omatkin sukkikset jalkaan kun ei velipoikakaan pannut hanttiin.

Nelivuotias vinkuu tietokoneelle. Äiti on tyhmä eikä kirjoita salasanaa. Vauva pääsee hetkeksi isoveljen syliin. Sitten kolmikko kiipeää yläkertaan leikkeihinsä. Vauva yrittää jo kovasti jutella. Istutaan sohvalla ja ihmetellään. Kunnes tärähtää ja alkaa lämmittää. Kura nousee kohti bodyn niskaa. Body menee roskiin ja muistan taas että pyykinpesuaine on lopussa. Pitää tehdä kauppareissu jossain kohtaa.

Isommat ilmestyvät alakertaan. Hetki juostaan olohuoneessa hippaa, tapellaan ja uhotaan. Lopulta äiti hermostuu ja meno hiljenee taas lego-leikiksi yläkerrassa. Vauva vaatii lisää ruokaa. Syötän taas ja komennan samalla yläkerrassa pikkuveljeä kiusaavaa nelivuotiasta. Tyttö löysi  nukkevauvansa ja  tulee hoitamaan sitä äitin viereen sohvalle. Vauva nukahtaa. Kello on 9.56 ja alan suunnitella aamukahvin keittoa. Suihkuunkin olisi mukava ehtiä. Missähän mun villasukat mahtaa olla..? Ehkä laitan takkaankin tulet, kun saatiin tämmöinen ihana pakkasaamu. Onneksi tänään ei ole kiirettä mihinkään.