Viiden lapsen äiti.

Näin sitä on pian kolme viikkoa elelty ja opeteltu uutta arkea seitsemän hengen perheessä.
Esikoinen on innoissaan käynyt jo kaksi viikkoa eskaria, nelivuotiaalla alkoi taas seurakunnan päiväkerho, ja kolmevuotiaskin pääsi uuteen kolmevuotiaitten kerhoryhmään. En tiedä kumpi on enemmän innoissaan: eskarilainen vai 'pikkukerholainen'.. :D

NEITI on pikkuveljeen suhtautunut oikein hienosti. Vauva on ihana ja sitä pitää saada hoitaa. Huuto tulee, jos äiti ei anna sitä syliin.. Tai jos joku velipojista saa sylitellä vauvaa. Päiväunia tyttö on  jättänyt välistä useamman kerran, ihan kyllä äidin syystä.. Kun äiti ei ole muistanut/ehtinyt/viitsinyt tapella tyttöä nukkumaan. Ja kohtalaisen hyvin on kuitenkin selvitty iltaan asti.

Nelivuotias on nyt huomannut tilaisuutensa. Kun isoveli on eskarissa, hänen paikkansa 'isona poikana' on vapaa. Useimmiten aamupäivät on tappelua nuorempien kanssa, mutta välillä poika on keksinyt oikein kivojakin juttuja: esimerkkinä tämänaamuinen 3-v kerhoon kuskaaminen: "Mä voin mennä takapenkille vahtimaan pieniä, niin V saa mennä etupenkille kun se on tänään kerholainen." <3

Sairaalasta kotiuduttuamme lapset kävivät viikon verran pahasti ylikierroksilla. Toki sadekeleilläkin oli osuutensa. Päivät ja varsinkin illat olivat yhtä villiä riehumista, huutamista ja tappelua. Meno rauhoittui sunnuntai-iltana: pojilla oli menossa 'painimatsi' mikä tarkoittaa suurin piirtein sitä, että isoin lyttää pienemmät lattiaan huutamaan, ja toiset yrittävät päästä karkuun. Tässä taistossa esikoinen äkkiä kolautti leukansa velipojan päähän. Alkoi hirveä huuto, pojalta valui veri suusta ja kirkui hampaitten hajonneen. Kun lopulta päästiin kunnolla tutkimaan tuhoja, selvisi että yksi alaetuhammas oli irronnut(se löytyi lattialta) ja viereinen kääntynyt niin pahasti eteenpäin,  että ien oli halki. Päivystyksessä neuvottiin odottamaan aamuun ja hammaslääkäriin. Saatiin maanantaille aika ja hammaslääkäri otti toisenkin hampaan irti. Poika oli reipas ja ylpeänä  esitteli sekä isoa koloa suussa että irrotettua hammasta pienessä putkilossa.

Äiti on kyllä ollut superväsynyt. Suurin syy tähän on alhainen hemoglobiini. Nyt olo tuntuu jo paremmalta, kun on muistanut syödä rautaa. :) Onneksi on ollut vapaita kodinhoitajia, ja saimme jopa vakituisesti kodinhoitajan käymään 1-2 kertaa viikossa. Mies on vauvan syntymän jälkeen pitänyt tasan yhden päivän vapaata töistä..  Rakennusalalla ei kannata pitää lomia silloin kun töitä riittää. Säästetään isyyslomat joulun aikaan, niin alkuvuosikin on sitten taloudellisesti helpompi. :)
Muuten ukko on kyllä kotona ollessaan enemmän osallistunut lastenhoitoon, ja ihan oma-aloitteisesti. Harmi vain, että sitä ei juuri kotona näy, kun kumpaankin autoon pitää tällä hetkellä tehdä remonttia. Ja jos omilta autoilta jää aikaa niin aina voi korjailla naapureitten ja kavereitten vehkeitä. O_o Mutta kyllä mä osaan sitten hermostua kun menee liian pitkälle, tai väsyn itse yksinoloon. ;)

Ja ylpeänä voin kertoa, että olen opetellut uuden hyvän jutun, nimittäin iltasadun! Olen aina vältellyt ääneen lukemista, ihan vain laiskuuttani. Nyt tuntui mahdottomalta saada lapset nukkumaan ihmisten aikaan niin, että eskarilainenkin ehtisi nukkua tarpeeksi. Kaivoin hyllystä Astrid Lindgrenin ja ennenkuin olin päässyt Ronja Ryövärintyttären ensimmäisen luvun loppuun, koko sakki nukkui. Ja sama toimi koko viikon. Eikä se lukeminen ollutkaan niin hankalaa kuin olin luullut. ;) Tästä on hyvä jatkaa..

Vielä kun oppisin käymään lenkillä, olisin luultavasti hyvinkin tyytyväinen itseeni. :D

Vauvalle vaatetta

Mummu lähetti monta metriä farkkukangasta. Piti opetella ompelemaan sitä.. Harjoitustyönä 56cm haalari uusimman OBn kaavalla.

"Yäk, kakka haisee" totesi neiti-melkein-kaksi-vuotta hypistellessään työn alla ollutta sinapinväristä joustofroteeta. 56 potkuhousut, 50 body ja lakki. Autokankaasta 50 body, oma muokkaus jostain OBn kietaisumallista. SK lehdestä löytyi 50cm puolipotkuhousujen kaava, Metsolan kaavoittama.

Tässä murunen mummun suunnittelemassa sukassa. Sukkaan käytin kaikki lankakorissa pyörineet jämät, ja lopputulos oli aika söpö. ;)

Pitkä viikko

Sunnuntai-iltana tosiaan sain syliini niin rakkaan pienen pojan. Maanantai kului vauvaa ihmetellessä ja ruokkiessa. Vauvalta otettiin verikokeita hemoglobiinin ja bilirubiinin seuraamiseksi. Lapsen kasvot olivat vielä mustat, mutta pahin turvotus oli jo laskenut. Toiset lapset olivat mummulassa hoidossa, kun kodinhoitajaa ei saatu ja mies joutui lähtemään töihin.

Tiistain mies sai vapaaksi ja hoiti kotona. Huonekaveri pääsi kotiin, ja uskalsin luvata kotiväen vierailulle. Vauvan mustelmakin oli muuttunut vähemmän järkyttäväksi. Sisarukset tulivat ja ryntäsivät ihmettelemään vauvaa. Äitistä ei niinkään piitattu, vauva oli niin ihmeellinen. Tyttö oli matkalla nukahtanut, mutta heräsi ja omi pikkuveljen saman tien. Vauva kiersi sylistä syliin, sitä syötettiin pullosta, tökittiin, siliteltiin ja ihmeteltiin.

Käytiin sairaalan kahvilassa jäätelöllä ja saattelin lapset autolle. Olisi tehnyt jo mieli mukaan.. Kotiväki lähti ja mummu tuli.. Käytiin läpi synnytystä ja puhuttiin naisten juttuja. Keskiviikon lastenhoitaja oli taas hakusessa, kun mies ei saanut enempää vapaata. Kodinhoitajan toimistossa ei vastattu enää edes puhelimeen.. Lopulta saatiin sumplittua pikkuveli yöksi ja aamupäiväksi, mummu jatkaisi koulun jälkeen. Stressasin kotiasioita ja kotiinpääsyn venyvän.

Keskiviikko koitti ja toiveet kotiinpääsystä olivat korkealla. Vauva söi tiheästi ja oli virkeä, vaikka alkoikin kellastua. Saimme kuitenkin lastenlääkäriltä luvan lähteä, ja määräyksen tulla torstaina taas verikokeisiin. Soitin papan hakemaan, ettei tarvitsisi iltaan asti odotella miehen ehtivän.

Kotona odotti kaaos ja tyhjät ruokakaapit. Siivosin, imuroin, kävin kaupassa, ruokin riehuvat lapset ja laitoin nukkumaan. Aamulla kaverini tuli lapsenvahdiksi sen ajaksi kun käydään vauvan kanssa verikokeissa.

Istuin synnyttäneiden osastolla vauva sylissäni odotellen tuloksia. Hoitaja saapuikin ja ilmeestä luin, ettei nyt mennyt niinkuin piti.. Hoitaja saattoi meidät lastenosastolle. Istuin sängyllä ja itkin sitä, etten päässytkään heti kotiin kuten olin lapsille luvannut. Ja sitä, etten pääsisikään seuraavana päivänä eskarilaisen kanssa tutustumaan esikoulupaikkaan. Nuori mieslääkäri tuli kertomaan tilanteesta. Kuulemma kasvojen mustelma oli osatekijä bilirubiinin nousussa. Selittelin itkuani hormoneilla.. Ahdisti taas metsästää lapsille hoitajaa, ja akkukin oli puhelimesta lopussa. Osastolta löytyi onneksi laturi.

Vauva laitettiin lampun alle neljän aikaan. Siinä se köllötteli yön yli. Pumppasin maitoa pulloon ja syötin vauvan lampun alla. Hoitajat kävivät yöllä vahtimassa että herään syöttämään lasta.
Aamulla tuli taas verikoe. Yhdeksän aikaan sininen lamppu sammutettiin ja vauvalle puettiin vaatteet päälle. Kolmeen saakka piti vielä odottaa toista verikoetta, jotta nähtäisiin mihin suuntaan bilirubiini menee. Nyt se oli laskusuuntainen ja pääsimme taas kotiin.

Lauantaina piti käydä vielä yhdessä kontrollissa. Otin kaksi vanhinta poikaa mukaan. Huoneemme oli säästetty ja pojat innostuivat pelaamaan pleikkarilla tuloksia odotellessa. Osastolla oli muutakin tekemistä, mm. ihana potku-mersu, johon A ihastui. Ja askartelukaappi.

Arvot olivat taas nousseet, mutta lääkäri oli tulokseen tyytyväinen. Saimme lähteä kotiin, ohjeen syöttää vauvaa usein ja ottaa yhteyttä jos jokin alkaisi huolestuttaa. Ilmassa oli juhlan tuntua kun kärräsimme isoveljien kanssa vauvaa retrovaunuilla pois sairaalasta. Ostettiin jäätelöt, haettiin Biltemasta koulu- ja kerhoreput ja ajettiin kotiin. Siellä odotteli jo liuta vieraita tuomisineen. Isomummu ja -pappa hoitelivat vauvaa, juotiin kermakahvit juhlakupeista ja puolitettiin lasten kanssa valtavia voipullia.

Illalla lapset kävivät vuorotellen antamassa vauvalle yöpusut, ja varmistelivat, että se on meillä vielä huomennakin. <3

Synnytys...

Kirjoitan synnytykseni terapeuttisista syistä. Vastuu on lukijalla.

Rv 36+1 oli perjantai. Supisteli, enemmän tai vähemmän säännöllisesti, muutaman kerran kipeästi. Yöllä tuli tunne, ettei synnytys ole kaukana. Lauantaina supistelu jatkui. Alkoi säännöllisenä n. 5minuutin välein, ja hiipui iltaa  kohden. Yöksi tilanne taas rauhoittui. Sunnuntaina rv36+3 sama säännöllinen meno taas päällä. Naapuri kutsui kahville pikkulikan kanssa, ja kyllähän me mentiin. Tytöt leikkivät keskenään, toki meidän ipana oli parhaimmalla riiviö-tuulellaan ja meinasi heittäytyä hankalaksi. Supistelu alkoi olla sen verran tukalaa, että naapuri päätti hoitaa tytöt ja kipaisin yksin kotiin. Pojat pudotettiin seuraavaan taloon ja lähdettiin sairaalaan.

Supistuksia tuli 3-5minuutin välein ja olo oli tukala. Kohdunsuu ei kuitenkaan ollut auki kuin pari senttiä ja kanavaakin oli jäljellä. Käytiin ukon kanssa  kävelemässä sairaalan pihalla ja viereisestä Siwasta haettiin evästä. Kiivettiin portaita pitkin takaisin neljänteen kerrokseen. Ja synnytyssaliin.

Kuuden aikaan kätilö tutki taas tilanteen. Se oli sama. Ei edistystä. Supistelu jatkui entiseen malliin. Kahdeksan aikaan sama juttu. Kotiinkaan meitä ei päästetty, sillä oli mahdollista että synnytys alkaisi edetä hirmuista vauhtia. Sain ilokaasua ja yritin vain kestää.
Mies ramppasi tupakalla ja kävi ostamassa Siwasta minulle paprikan.

Kätilöillä vaihtui vuoro, ja yövuorolainen tuli esittäytymään. Kello oli noin yhdeksän, ja olin ilokaasusta ja kivuista sekaisin. Tutkimus paljasti, että jotain oli tapahtunut, kohdunsuu oli yhtäkkiä auki neljä senttiä. Lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulanpuudutuksen, mitä en aluksi halunnut, mutta kipeänä lopulta kelpuutin. Kalvot puhkaistiin ja puhuttiin spinaali-tasosta ja oksitosiinista. Käytin edelleen ilokaasua. Puudutus tehosi vain vasemmalla puolella, supistukset tuntuivat oikealla ihan yhtä pahalta kuin aiemminkin. Ilokaasu rentoutti ja väsytti niin etten jaksanut välittää mistään. Kuulin kaiken mitä puhuttiin, mutten jaksanut katsoa tai vastata.

Kello tuli kymmenen ja alkoi ponnistuttaa. Vauva ei kuitenkaan ollut laskeutunut tarpeeksi ja kätilö käski minun kääntyä konttausasentoon. Hetken nojailin sängynpäätyyn ja sain kääntyä takaisin. Ponnistin aluksi kyljelläni. Samassa kätilö käski lopettamaan, jotain oli pielessä. Toinenkin kätilö ilmestyi tutkimaan tilannetta: vauva oli tulossa kasvot edellä. Iski epätoivo. Olin kuullut tutuilta, että semmoiset synnytykset ovat vaikeita. Itkin, ilokaasumaskiin. Puudutukset olivat lakanneet jo ajat sitten.

Odotettiin lääkäriä. Aina supistuksen tullessa käskettiin ottaa happea maskista ja olla ponnistamatta. Naapurisalissa ponnistettiin, huudosta päätellen.

Lääkäri saapui ja urakka alkoi. "Yritämme alakautta, ja jos jää  jumiin, tehdään keisarileikkaus". Motivaatio katosi. Kumpi pahempi. Tuskat olivat sietämättömät ja riskit suuret. Itkin ja huusin, vaadin leikkausta ja ponnistin. Kämmenselkään oli ilmestynyt tippa supistusten tueksi. Pelkäsin kuolevani. Pelkäsin vauvan puolesta. Ponnistin ja tappelin vastaan. Hengitin ilokaasua ja toivoin että kaikki olisi vain pahaa unta. Lääkäri puudutti välilihan, mikäli se jouduttaisiin leikkaamaan. Joku  venytti jostain, että vauvan kasvot mahtuisivat tulemaan. Kaikki oli yhtä painajaista. Mies kesti vieressä ja kuulin sen vakuuttavan voivansa hyvin. Aika tuntui pysähtyneen eikä loppua tuskalle näkynyt. Yhä uudelleen joku nosti pääni ylös, käski vetää keuhkot täyteen ilmaa ja ponnistaa. "Seuraavalla se tulee tai sitä seuraavalla" "Hyvä, hyvä, ponnista vielä, vielä, älä päästä ilmaa ulos, älä huuda, ponnista".. Ja sitten tapahtui. "Nyt odota, älä ponnista, leikataan napanuora, tämä pitää siitä kiinni." Sen lisäksi että vauva puski kasvot edellä maailmaan, sillä oli napanuora kahdesti kaulan ympäri. Seuraavalla ponnistuksella tuska päättyi ja vauva rääkäisi.

Se oli ihan elävä pikkuinen poika. Sen kasvot oli mustat ja otsassa oli valtava musta patti. Se nostettiin paitani alle, se oli tahmea ja tuntui tutulta. Itkin sen rumuutta hiljaa mielessäni, reppana näytti kolhuineen aivan apinalta. Pelkäsin vauvan puolesta, sen urakka oli paljon rankempi kuin omani. "Haluaako isä leikata napanuoran?" Ja isä kieltäytyi taas, viidennen kerran. Raivo kiehahti. "Sähän muuten leikkaat sen, se on sun hommas nyt, me hoidettiin omamme ja ollaan edelleen hengissä!" Ja niin se nöyrästi totteli. Ja näytti tehtävän suoritettuaan erittäin tyytyväiseltä itseensä. <3

Istukka syntyi, se oli ehjä. Ei tullut ommeltavaa. Ei tarvittu imukuppia, eikä sitä olisi ilmeisesti edes voinut käyttää. Jälkisupistukset alkoivat ja oksitosiinitippa sammutettiin. Jalat tärisivät, silmät painuivat väkisin kiinni ja pieni poika valitti hiljaa.

Mies selasi facebookia ja vastaili whatsappissa "jokojoko"-kyselyihin. Tuttavamme oli saanut pojan. LA olisi ollu kolme päivää ennen meitä. Poika syntyi 20minuuttia ennen meidän poikaa, viereisessä salissa. Tuore isä ja tuore viisinkertainen isä lähtivät yhdessä ulos savuille. Saliin tuotiin juhlakahvit ja omenamehua johon oli sekoitettu vissyä.

Puolenyön aikaan mies lähti kotiin nukkumaan. Mummu ja pappa olivat hakeneet lapset naapurista mummulaan yöksi. Pääsin suihkuun. Sillä aikaa kätilö mittaili ja kuivaili poikaa. Vauva valitteli ja verensokeri mitattiin, se oli turhan matalalla ja annettiin maitohörppy. Mittailtiin muutaman kerran uudestaan ja pikkuhiljaa syöttämällä mittarilukema nousi toivotulle tasolle. Vauva valitteli mutta hiljeni heti kainaloon päästyään.

Meidät siirrettiin synnyttäneiden osastolle. Lastenhoitaja otti vauvan valvontaansa seuratakseen verensokeria ja syöttääkseen lasta kolmen tunnin välein. Nukuin huonosti. Aamulla sain lapsen takaisin kainaloon. Suuri patti otsasta oli jo miltei laskenut, ja poika oli suloinen mustasta naamasta huolimatta.

Tuskanhiki..

On helteitä piisannut, ihan melkein liiaksi asti. Harvoin sitä saa näin lämpimästä kesästä nauttia. Ja silloin kun sellainen kerrankin on, meikäpoika on raskaana.. No, nyt kävi näin. :D

Rv tänään 35+0. Lämpötila ulkona 30,5C'. Synnytys pelottaa. Kävin aamulla lääkärineuvolassa, Hb 101, vauva laskeutunut, olo väsynyt ja tukala.. "Täällä on pää, kanava lyhentynyt, mutta EHKÄ vielä kiinni.." Sydän hyppäsi kurkkuun. No, hetken aivoja herättelin ja rauhoituin. Siis ei hätää.. Ei kai se nyt vielä synny.. Mennään sitten kun alkaa supistella oikeasti. Ei näitä kivuttomia epäsäännöllisiä lasketa..

Vauvalle on laitettu valmiiksi.. Vaatteille ei ollut kaapissa tilaa, joten eräänä päivänä aamuyön tunteina suunnitelma kehkeytyi: Kodinhoitohuoneen kaapit siirretään vierashuoneeseen, vierashuoneen sänky olohuoneeseen kirjahyllyn tilalle, kirjahylly ylös makuuhuoneeseen ja sen kaveriksi myös nojatuoli olohuoneesta.. No ei ihan mennyt nappiin: vanha levitettävä sänky ei mahtunutkaan portaikon alle, ja se piti siirtää työhuoneeseen. Työhuoneesta pakastin muutti entiseen vierashuoneeseen. Kaapit siirtyivät ja vierashuoneesta tuli vaatehuone. Pyyhkeille ostin Jyskistä hyllyn, jolloin kaapeista vapautui kaksi hyllyä. Ja toiseen niistä viikkasin vauvanvaatteet. Mies vähän nupisi kun joutui kesäloma-aamuna nousemaan ennen kahdeksaa kantamaan kaappeja.. :D Mutta hyvä tuli!

Naapurin nainen kyseli vaunuja. Olin pari vuotta sitten myymässä 2009 ostettuja Brion makuuvaunuja, kauppasin niitä silloin naapuriin. Nyt en ollut koko asiaa edes ajatellut. Eksyin kuitenkin tori.fi lastentarvikeosastolle ja bongasin ihanat retrovaunut. No rahaa en ollut liiemmälti uusiin vaunuihin varannut, muttei hinta päätä huimannut. Ja äiti lupasi lainata rahat. ;) Hain paketin matkahuollosta toissapäivänä, ja rakastuin ruskeisiin Emmaljungiin. Nyt odottelen että naapuri käy hakemassa Briot pois tilaa viemästä. ;)

Esikoinen aloittaa parin viikon päästä eskarin. Reppu ja penaali on vielä hankkimatta.. :) Toivottavasti vauva syntyy niin, että pääsen lähettämään pojan ensimmäisenä aamuna itse taksiin.. Kolmevuotias ei opi kuivaksi sitten millään.. Projekteja on siis meneillään, näiden lisäksi asuntovaunun remontti ja autotallin rakennus, joka on vielä lainahakemuksen käsittely-asteella.. Isompaa autoakin pitäisi etsiä. Ja korjata tuo pihassa seisova..

Mutta eiköhän asiat järjesty. Tulee vain hiki jos alkaa oikesti kaikkea stressaamaan.

Ja onneksi on olemassa käsityöterapia.. :)

Onnellisuuskohtaus<3

Niin se kesä kuluu.. Välillä oli kylmää, mutta sitten ne helteet palasivat. Suviseurareissu meni hienosti, mitä nyt esikoiselle piti hakea antibioottikuuri kun tyrä-leikkaushaava tulehtui.

Ukko piti kahden viikon loman, ja innolla värkkäsi kaiket päivät kotipihassa. Uutta puuliiteriä on noussut, vanhaa purettu, kotimetsään raivattiin ajorata mönkijälle. Asuntovaunua on rempattu myyntikuntoon.

Raskaus on tähän asti sujunut stressittä. Edellinen odotus oli jännittävämpi, siitä löytyy blogitekstiä toisesta osoitteesta. :) Ehkä parin vuoden ikäero=pidempi palautumisaika ja tieto siitä ettei takaraja ole viikolla 35 ovat vaikuttaneet positiivisesti. ;) Tai sitten tekemistä on ollut sen verran enemmän, ettei ole ehtinyt turhia murehtimaan. Niin tai näin, vasta nyt kun maha on jo tukala ja valtava, alkaa tajuamaan, että meille tosiaan on tulossa yksi rakastettava lisää.

Joku pesänrakennusvietti on herännyt: kodinhoitohuoneen (lue komeron) kaapit muutettiin vierashuoneeseen. Sinne muutti myös pakastin, tietokone ja pyykkitelineet.
Vieraahuoneen sänky siirtyi työhuoneeseen, ja ikivanha liinavaatekaappi olohuoneeseen takan kylkeen. Kirjahylly ja nojatuoli rehattiin yläkertaan makuuhuoneeseen, siltä varalta että tulokas valvoo yöt ja äiti saa lukea kirjoja sen kanssa nojatuolissa. ;)
Nyt olisi aika kaivella vauvanvaatelaatikot esille ja pestä pikkupyykkiä kaappiin. Uutta ei varmastikaan tarvitse hankkia. :D

Mutta eihän tästä nyt sitten tiedä, onko se Martta vai Perttu. :D En tullut kysyneeksi ultrassa, enkä osaa edellisten perusteella arvella, kun ovat kaikki olleet niin erilaisia.
Jos poikien aikana on tehnyt mieli hampurilaisia ja tytön aikana porkkanoita, tällä kertaa kaikki on maistunut. Tosin nyt himottaa kaalta ja paprikaa. :D Närästystä, suonenvetoa, levottomia jalkoja, vihlontaa alapään luissa; kaikki tuttua jo edellisistä odotuksista.

Mutta aika näyttää. Rv tänään 31+4. Lämpömittari näyttää ulkona +29,5. Pakko pysähtyä.  Keitin kaalipataa, ja lapsille makaronilaatikkoa. Nautiskelen.. Lapset leikkivät vesisotaa, ja jääkapista löytyy kääretorttu. Elämä tuntuu taas olevan tässä ja nyt. <3

Kesä<3

Mummulla oli pari päivää lomaa ja lapset pääsi nauttimaan mummulan kesästä.

Hikisenä päivänä otettiin evästä mukaan ja lähdettiin oikein uimarannalle joen mutkaan.

Isi tartti äitin mielestä vähän lomaa, joten puunattiin ja pakattiin asuntovaunu, ja ajettiin Munsalaan. Lauantai kului rannalla ja asuntovaunuelämää opetellessa. Unta sai lapsille vähän odotella, kun siskonpetissä nukkuminen oli hirmu jännää.

Ihana kesä! <3